ERÄÄN PUOLUEEN LOGIIKKA SANANLASKUIN

ERÄÄN PUOLUEEN LOGIIKKA SANANLASKUIN

Eräs puolue ( nimi muutettu vihapuheen välttämiseksi ) on logiikaltaan melko monimutkainen. En sano etteikö logiikka ole monimutkaista muissakin puolueissa, mutta erään puolueen logiikka ei vain minulle aukene.

Erään puolueen logiikan mukaan yhden ihmisryhmän voi tuomita kokonaisuudessaan sillä, jos tämän ihmisryhmän joukosta löytyy esimerkiksi rikollisia suhteessa muita enemmän. No vanha sananlaskuhan sanoo, että poikkeus vahvistaa säännön. Tässä tapauksessa poikkeus on eräs puolue itse. 

Ei yksi pääsky kesää tee, on toinen vanha sananlasku. Kaikista puolueista löytyy rikoksesta tuomittuja henkilöitä, vaikkakin vähemmän kuin erään puoleen riveistä, mutta löytyy toki. Sillä on helppo vesittää kritiikki erään puolueen tekemistä rikoksista, kun toisissakin puolueissa on rikoksesta tuomittuja tai edes rikoksesta epäiltyjä.

Sama logiikkaa ei kuitenkaan sovi omenalle ja päärynälle, sanoo vähän tuoreempi ja mukaeltu sanonta. Jos vaikkapa maahanmuuttajissa on keskimäärin enemmän rikoksen tekijöitä, niin malka löytyy heidän silmästään. Malka ei siis löydy suinkaan omasta silmästä, vaikka erään puolueen sisältä löytyy selkeästi eniten rikoksista tuomittuja suhteessa muihin puolueisiin.

Tarkoitus siis pyhittää keinot ja armo saa käydä oikeudesta kun on kyse eräästä puolueesta. 

Vihapuhetta ei pidä erään puolueen mielestä tuomita, paitsi jos se kohdistuu erääseen puolueeseen. Muita kohtaan vihapuhe on sananvapauteen kuuluvaa, mutta erääseen puolueeseen kohdistuva kritiikki on vihapuhetta ja uhriutumisen paikka. Se on erään puolueen mielestä noitavainoa ja ilkeää panettelua, poliittista ajojahtia.

Erään puolueen edustajien on saatava myös muilta selviä kannanottoja ja yksinkertaisia vastauksia erään puolueen esittämiin kysymyksiin; ”kyllä vai ei, sanokaa suoraan”. Erään puolueen oikeus on kuitenkin vastata heille esitettyihin kysymyksiin epämääräisesti tai esittää vastakysymys, joka ei aina liity edes heille esitettyyn kysymykseen. Parhaimmassa ja vaikeimmassa tapauksessa kysymys voidaan ohittaa kokonaan. Mutta niinhän se on, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Paitsi erään puolueen ollessa kyseessä.

Nyt jään odottelemaan, kalahtaako kalikka siihen koiraan joka älähtää?

Jukka Hämäläinen

Linja-autonkuljettaja, pääluottamusmies ja Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.

Vastaa

RSS
Follow by Email