PAKILLA PÄÄSEE PARHAITEN PERILLE

PAKILLA PÄÄSEE PARHAITEN PERILLE

Juha Sipilän porvarihallitus perui 5.7. jälleen yhden eriarvoisuutta lisäävistä lakihankkeistaan. Alle 30-vuotiaiden kierrätysautomaatti työmarkkinoilla olisi ollut todennäköisesti paitsi kansainvälisten sopimusten ja Suomen perustuslain vastainen hanke toteutuessaan, myös nuorten epävarmuutta lisäävä toimenpide.

Jos nuorille ei pystytä tarjoamaan tulevaisuudessa parempaa näkymää toimeentulosta ja turvasta työmarkkinoilla, on turha toivoa että syntyvyys lähtee nousuun ennätysalhaisista lukemista. Tässä suhteessa juuri alle 30-vuotiaat ovat avainasemassa, kun perheiden perustaminen ja lasten tekeminen on muutoinkin siirtynyt koko ajan myöhäisemmälle iälle.

Hallituksen päätös saisi suuren arvostukseni, ellei se olisi juuri hallituksen omien suunnitelmien perumista. Toki on viisaampaa jättää huonot uudistukset tekemättä, kuin viedä niitä esimerkiksi aktiivimallin tapaan maaliin. Suotavinta olisi tietenkin, ettei tällaisia päivänvaloa kestämättömiä lakihankkeita edes tuotaisi valmisteluun ja tuhlattaisi korkeapalkkaisten virkamiesten kallisarvoista aikaa turhuuksiin.

Heikompiosaisia ideologisesti kyykyttävältä hallitukselta on kuitenkin turha odottaa mitään sellaisia toimia, jotka vähentäisivät eriarvoisuutta ja auttaisivat todellisuudessa ihmisiä pois köyhyysrajan alapuolelta. Kaikkia laillisia ja puolilaittomiakin keinoja käytetään, kun uudistuksia tehdään vain parempiosaisia ajatellen.

Maan hallitus on joka tapauksessa tekemässä kovaa vauhtia ennätystä omien päätösten perumisessa. Siis juuri siinä, missä nykyinen pääministeripuolue hyökkäsi edellistä hallitusta kohtaan voimakkaasti viime eduskuntavaalien alla. Toinen nykyisistä päähallituspuolueista eli Kokoomus totesi joidenkin vaalien yhteydessä ettei peruuttamalla pääse eteenpäin. Nyt se näyttää kuitenkin olevan hyvinkin suosittu keino edetä poliittisella kentällä.

Joka tapauksessa nykyinen hallitus tekee parhaat päätöksensä peruessaan omia päätöksiään.

Jukka Hämäläinen

Linja-autonkuljettaja, pääluottamusmies ja Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.

Vastaa

RSS
Follow by Email