Poliitikko

Katsoin YLE Areenasta kaksi ensimmäistä jaksoa Politiikka Suomi -sarjaa. Todella hyvä sarja, jossa pureudutaan pintaa syvemmälle suomalaisen politiikan eri vaiheisiin.

Ensimmäinen osa tulikin jo viime torstaina TV:stä. Jakson nimi oli raflaavasti ”Voiko vitutukseen kuolla”, joka oli Paavo Väyrysen lanseeraama kysymys. Jakso käsitteli politiikan ja poliitikkojen epäonnistumisen hetkiä ja käännekohtia poliittisella uralla.

Tämä herätti paljon ajatuksia siitä, saako poliitikko olla vaikkapa väärässä? Tunnetusti poliitikon pyrkimys on luoda itsestään auktoriteetti, joka ei ole koskaan väärässä ja joka on kaikkien alojen asiantuntija. Jos et tällaista kuvaa pysty luomaan, et voi uskottavasti edetä poliittisella uralla.

Vielä pahempaa on jos olet tämän utopistisen kuvan itsestäsi pystynyt jollain tavalla luomaan, niin miten käy kun teet virheen ja kuva alkaa murenemaan? Epäonnistuminenhan on poliitikon suurin synti, joka aiheuttaa väistämättä sen, että raatelu alkaa. Mitä merkittävämmässä tehtävässä olet, sitä suurempi on verenhimo.

Alexander Stubb totesi jakson haastattelussa erittäin hyvin. Kun olet pääministeri, kaikki haluavat sinun epäonnistuvan. Oman puolueen edustajat, hallituskumppanit, oppositio ja media haluavat kaataa sinut ja se on sairasta.

Entä jos poliitikko olisikin ihminen kaikkine virheineen? Olisko se joskus mahdollista? En tiedä, mutta ajatus tuntuu kaukaiselta.

Itseni olen aina mieltänyt ensisijaisesti ihmiseksi ja toissijaisesti poliitikoksi. Silti en ole voinut välttyä siltä, että pyrin aina olemaan oikeassa ja vaikka en olisikaan, niin selittämään että kyllä minä olen oikeassa. Ja jos en olekaan oikeassa, niin mielipiteeni on kuitenkin oikeassa vaikka minä en olisi oikeassa. Jos en ole jollain tavalla oikeassa, olen huono poliitikko ja pelko poliittisen toimijan auktoriteetin menettämisestä on kova. Jos olen kerran yhdessä asiassa väärässä, niin en voi olla enää luotettava auktoriteetti?

Toisessa jaksossa käsitelläänkin sitten populismia ja sen kujanjuoksua. Populismissahan on kyse siitä, ettei sinun tavoitteesi ole olla oikeassa, vaan saada ainakin riittävä määrä ihmisiä uskomaan että olet oikeassa. Ihmiset saa parhaiten uskomaan että on oikeassa, kun on samaa mieltä heidän kanssaan.

Väistämättä tulee mieleen kysymys; haluanko olla oikeasti oikeassa vai haluanko olla oikeassa vain niiden mielestä, jotka ovat samaa mieltä kanssani vai haluanko olla peräti oikeassa enemmistön kanssa? Henkilökohtaisesti olen pyrkiytynyt ensimmäiseen vaihtoehtoon. Tämä siitäkin huolimatta, että saatan olla väärässä ja joutua sen myöntämään. Ja siitäkin huolimatta että uskottavuuteni poliitikkona saattaa kokea siitä kolauksen, mutta ehkäpä silloin voitan jotain ihmisenä.

Kirjoittanut Jukka Hämäläinen

Linja-autonkuljettaja, pääluottamusmies ja Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.