Viime vuosina sekä suomalaista että globaalia politiikkaa on leimannut lisääntynyt kahtia jakautuminen. Suomalaisessa politiikassa siirryttiin ensin perinteisestä vasemmisto-oikeisto akselilta liberaali-konservatiivisen akselin suuntaan, jolloin Vihreiden ja Perussuomalaisten kaltaisten puolueiden esiinmarssi ja kannatuksen nosto oli mahdollista. Talouspolitiikka sai väistyä mm. maahanmuuton ja ilmastopolitiikan tieltä. Kumpikaan aiheista ei ole vieläkään toki menettänyt asemiaan poliittisessa keskustelussa, mutta viime aikoina on ollut merkkejä paluusta perinteisempään vasemmisto-oikeisto linjaan.
Yhtä kaikki, konsensusta on yhä vaikeampi löytää asiasta kuin asiasta. Tämä näkyy vakavammin siinä, että erilaiset arvomaailmat loittonevat toisistaan ja kaikilla ei ole enää edes tarkoituskaan löytää yhteistä hyvää lisääviä tekijöitä. Tästä raadollinen esimerkki oli kansanedustaja Susanna Kosken ja työttömän monisairaan Anna-Maija Tikkasen kohtaaminen.
Maailma hyvin menestyvän, vahvat verkostot omaavan ja todellista köyhyyttä kokemattoman ihmisen silmin on niin ruusuinen, ettei yhteiskunnan toisella laidalla työttömyydessä, sairauksissa ja osattomuudessa elävän todellisuus ole enää ymmärrettävissä. Siksi sitä on hyväosaisten vaikea hyväksyä todeksi ja vielä pahempaa on, ettei sellaiseen elämään johtavia syitä voi ymmärtää.
Kuvaavaa tuossa dialogissa oli se, että molemmat henkilöt olivat täysin mukavuusalueensa ulkopuolella. Toinen haki turhautuen ymmärrystä tilanteelleen ja toinen turhautui ymmärryksensä puutteeseen. Absurdi tilanne ja keskustelu oli valmis. Kun ihminen on tilanteessa jossa elämän liikkumavaraa on hyvin niukasti, hänen luovuutensa muuttuu selviytymistaisteluksi. Hyväosaisilla on taas aina tarve ratkaista asiat peilaten ongelmia omiinsa. Jos joku asia ei ole hänelle ratkaisematon ongelma, ei se voi sitä olla ratkaisemattomana muillekaan.
Politiikan kahtiajakautuminen näkyy myös arvomaailmojen laajempana voimistumisena. Kun SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne esitti 100 €/kk korotusta pieniin, alle 1400 €:n eläkkeisiin, niin Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ampui lupaukset heti alas ja kertoi nukkuvansa huonosti niiden takia. Perussuomalaisten Jussi Halla-aho vertasi lupauksia nigerialaiskirjeisiin.
Molemmat viimeksi mainitut puoluejohtajat kertoivat samalla suomalaisille, ettei köyhyyteen ja eriarvoistumiseen aiota puuttua, mikäli he ovat seuraavien eduskuntavaalien jälkeen hallituksessa. Tämä on tietenkin hyvä siinä mielessä tietää, että toiset eivät edes lupaa korjata tätä vakavaa ongelmaa. Toisia äänestäessä siitä on lupaus.
Ensi kevään eduskuntavaalit näyttävät olevan yhä suuremmassa määrin kahden vastakkaisen talousideologian mittelöt. Nykyinen SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden oppositio haluaa hakea yhteistä vaihtoehtoa nykyiselle hallituspolitiikalle. Samalla nykyisen hallituksen puolueet hakevat kansalta mandaattia politiikkansa jatkuvuudelle. Vahvin mittelö käydäänkin näillä näkymin SDP:n ja Kokoomuksen kisana piikkipaikasta ja hallituksen muodostajan roolista. Samalla haalenee suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kivijalaksi muotoutuneen konsensuspolitiikan kannattajien toiveet. Politiikka blokkiutuu ja polarisoituu.
Share this content:
Vastaa