Tämän hetkisten gallupien kärkipuolueiden puheenjohtajat Antti Rinne ja Petteri Orpo kävivät keskinäisen ja välillä kuumanakin käyneen keskustelun poliittisesta tilanteesta ja vaaleihin valmistautumisesta.
Odotetusti päällimmäiseksi aiheeksi nousi sote- ja maakuntauudistus sisällön sekä aikataulun osalta. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä epävarmemmaksi käy maakuntavaalien järjestämisen suunniteltu aikataulutus. Rivien välistä pystyy jo nyt lukemaan, ettei Kokoomuksella ole mikään este siirtää vaaleja myöhempään ajankohtaan, esimerkiksi ensi keväänä käytävien eduskuntavaalien yhteyteen. SDP:n Eero Heinäluoma avasi jo aiemmin keskustelun sekä maakunta-, eduskunta- ja eurovaalien yhdistämisestä ensi vuoden toukokuulle. Kieltämättä tämä nostaisi varmasti kaikkien noiden vaalien äänestysprosenttia. Tietenkin Orpo ja Kokoomus pelkäävät samalla sote-uudistuksen ja valinnanvapauden kaatuvan, mikäli Keskustan lempilapsi maakuntauudistus ei etene maaliin heidän toivomallaan tavalla. Kokoomukselle taas valinnanvapauden kaatuminen olisi iso katastrofi. Rinteen mukaan tällä mallilla avattaisiin 5,3 miljardin euron rahastusautomaatti yksityiselle terveysalan bisnekselle ja väistämättä tulee mieleen kysymys, onko se suomalaisen veronmaksajan etu? Onhan se niin että julkinen sektorin tuotannosta veroeurot jäävät 100 prosenttisesti Suomeen, mutta yksityisten yritysten tehtävä on tehdä voittoa omistajilleen ja melkein yhtä vahvaksi ohjenuoraksi on muototunut tehdä aggressiiviseksi verosuunnitteluksi tituleerattua veropakolaisuutta ja jopa suoranaista veronkiertoa.
Juuri tämän vuoksi sote- ja maakuntauudistusta vastustaa enemmistö suomalaisista, mikä tekee hallituksen olon tukalaksi. Vielä tukalammaksi tilanne käy, ellei mitään päätöksiä asiaan liittyen saada tehtyä. Viime vaalikauden lopulla suurin kritiikin aihe Keskusta-Perussuomalaisten oppositiolla hallitusta kohtaan oli nimenomaan päätöksenteon heikkous ja tehtyjen päätösten peruminen. Hallituksella on siis selkeä huonojen vaihtoehtojen tilanne käsissään. Toisin on oppositiota johtavan SDP:n. Antti Rinteen avaus pienten eläkkeiden tasokorotuksesta on tuomittu hallituksessa laajasti, mutta kansa sitä vaan kannattaa.
Myös verotuksen painopisteet aiheuttivat kuuman keskustelun. Orpo on tiukasti sitä mieltä, että heidän tekemänsä 1,5 miljardin euron veronkevennykset, lähinnä kahden parhaiten ansaitsevien desiiliin ovat olleet perusteltuja ja se luo hyvinvointia yhteiskuntaan. Hänen mielestään hallitus on luonut 100 000 uutta työpaikkaa tällä hallituskaudella. Itse en vain jaksa olla ihmettelemättä sitä, että kun tilastokeskuksen mukaan viimeisen vuoden aikana tehdyt työtunnit ovat pysyneet vuoden takaiseen verrattuna samana, niin miten työllisyys on voinut lisääntyä? Ja ennen kaikkea mitä lisäarvoa se tuo suomalaiseen ostovoimaan ja hyvinvointiin?
Hallitusyhteistyöstä molemmat keskustelijat olivat tässä vaiheessa suhteellisen diplomaattisia, mutta yksimielisyys löytyi siitä että Perussuomalaisten on lähes mahdotonta nousta seuraavaan hallitukseen. Oli suurin puolue sitten SDP tai Kokoomus. En tiedä antaako tämä ilmoitus Jussi Halla-ahon johtamille perussuomalaisille mahdollisuuden lisätä kannatustaan oppositiopolitiikkaa helliville suomalaisille.
Share this content:
Vastaa