Onnea yrittäjät!

Onnea yrittäjät!

Osallistuin lauantaina 25.1. Keski-Suomen Yrittäjäjuhlaan Jyväskylän Paviljongissa. Hieno juhla ja yrittäjät ovat varmasti juhlansa ansainneet. Ihan aluksi haluan todeta, että yrittäjyys on hieno asia ja kunnioitan suuresti kaikkia niitä yrittäjiä jotka jaksavat tässä kilpailuyhteiskunnassa yrittää ja työllistää ihmisiä asiallisilla työehdoilla ja palkoilla.

Aivan kaikkea yrittäjäjärjestöjen edustajien puheista en kuitenkaan voi allekirjoittaa. Puheissa kuului mm. että nykyinen hallitus ei ole tehnyt vielä tarpeeksi, jotta työelämä Suomessa olisi riittävän ”joustavaa”. Tämähän siis liittyy nk. paikalliseen sopimiseen, jossa pitäisi luoda lisää joustoja palkkoihin ja työehtoihin. Jo nyt voidaan työpaikoilla sopia laajasti asioista ilman ammattiliittojen perälautaa, mutta ilmeisesti palkkoja ja työehtoja pitäisi pystyä polkemaan vielä enemmän.

Kovasti yrittäjyydestä todettiin puheissa, että periksiantamattomuus jaksamisen rajamailla on yrittämisen raskas kivireki. Puheissa olisi tietenkin hyvä ollut tuoda esille, että yrittäjien ja yritysten työntekijät ovat myös jaksamisen rajamailla ja vain yhdessä henkilöstöjen kanssa yritykset voivat selviytyä raskaista haasteista. Ilmapiiri tuntuu vain nykyisin olevan se, että työntekijät, nämä yrityksen tuottavuuden tekevät ihmiset, ovat yrittäjien raskain kivireki ja heidän tulisi joustaa jaksamisen rajan jälkeenkin. Toki he ovat myös ensimmäisenä kärsijöinä, kun yrityksessä ryhdytään käymään yhteistoimintaneuvotteluja henkilöstön vähentämiseksi ja tuottavuuden lisäämiseksi.

En ole siis samaa mieltä siitä, ettei maan hallitus olisi tehnyt tarpeeksi työelämän joustojen osalta. Päinvastoin, se on ylittänyt rajan, jossa tehdään työllisyyskehityksen osalta negatiivisia asioita. Kun työteon kannattavuutta työntekijän osalta heikennetään, motivaatio ja sitä kautta työn tehokkuus sekä tuottavuus laskevat. Työttömät työntekijät eivät vain tule työkykyisimmiksi työehtoja ja palkkausta polkemalla.

Itse olen yhteiskunnassa useammassa roolissa, kuten moni työntekijäkin. Me olemme paitsi se yritysten työvoima, myös niiden asiakkaita omalla työllämme tehdyllä ostovoimalla. Jos työehtojamme tai palkkaustamme heikennetään, heikennetään samalla myös kotimaisilla markkinoilla toimivien yritysten kannattavuutta. Tämä on jo näkynyt valitettavasti ennätyksellisenä konkurssiaaltona ja sitä kautta lisääntyvänä työttömyytenä. Työttömyys pitkittyessään johtaa taasen lisääntyvään pahoinvointiin yhteiskunnassa sekä yhteiskunnan kustannusten rajuun kasvuun.

Vielä kun tähän lisätään nykyisen hallituksen toimenpiteet julkisen sektorin säästöistä ja alasajosta, niin pahoinvoinnin kertautuminen kasvaa eksponentiaalisesti. Maan hallituksen säästötoimenpiteiden johdosta viime vuonna julkisen sektorin avoimista työpaikoista katosi 22%. Nämä työpaikat ovat pois julkisen sektorin kahdesta suurimmasta toimialasta; terveydenhuollosta ja koulutuksesta. Kun tarkastelee asiaa lähemmin, niin nämä toimialat vastaavat samalla kahdesta tärkeimmästä työkykyyn vaikuttavasta tekijästä; terveydestä ja osaamisesta. Ei siis ihme, että Suomi on vahvassa suossa ja julkinen velka kasvaa.

Toivotan kaikille yrittäjille voimia ja menestystä. Varsinkin osaavan, terveen, motivoituneen ja tuottavan työvoiman etsimisessä ja löytämisessä.

Share this content:

Jukka Hämäläinen

Linja-autonkuljettaja, pääluottamusmies ja Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.

Vastaa

RSS
Follow by Email