Yhteiskunnan pienillä päätöksillä suuret merkitykset

Luin kuluneella viikolla surullisen uutisen, jossa kerrottiin perinteikkään jyväskyläläisen harrastajateatterin menettävän toimitilansa. Mahdollista on, että koko teatteria ylläpitävä yhdistys lakkautetaan. Syynä on koronapandemia ja sen lamauttama esitystoiminta.

Toki tämä kyseinen harrastajateatteri eli Jyväskylän Kansannäyttämö ei ole lajissaan ainoa kurimukseen joutunut. Tämä koskee alan toimijoita laajasti, sekä amatöörien että ammattilaisten joukossa. Surullista tässä on se, että tilanne saattaa korjaantua pian ja toiminnan jatkaminen on kiinni hyvinkin marginaalisista summista. Varsinkin kun asiaa tarkastellaan isommassa kuvassa, jossa otetaan huomioon toiminnan merkityksellisyys koko yhteiskunnalle. Kerron nyt omakohtaisen kokemuksen siitä, mitkä vaikutukset voivat olla.

Päätin varusmiespalvelukseni vuonna 1987. Olin muutama vuosi aiemmin ollut huostaanotettuna ja kodin ulkopuolelle sijoitettuna laitokseen. Asuin armeija-ajan tukiasunnossa ja kotiuduttuani armeijasta olin itsenäistymässä omilleni, mutta todella hukassa elämäni kanssa ja todellisessa syrjäytymisvaarassa.

Sisareni pyysi minut tuolloin mukaan harrastajateatteritoimintaan. Tuo teatteri oli juurikin kyseinen Jyväskylän Kansannäyttämö. Siitä alkoi eheytymiseni ja kasvu omanarvontuntevaksi yhteiskunnan jäseneksi. Sain kokea yhteisöllisyyttä, samalla kun esiintyminen antoi rohkeutta ja itsevarmuutta hapuilevalle nuorelle miehelle. Sain töitä. Sain mahdollisuuden tulla toimeen omalla työlläni ja sain työstäni arvostusta, joka lisäsi itsetuntoani. Olin pelastunut. Sain töitä myös avustajana Jyväskylän kaupunginteatterista, jossa tein pieniä sivurooleja.

Jatkoin koko 90-luvun harrastajateatterin parissa, toimien mm. Kansannäyttämön puheenjohtajana. Tuona aikana rakensimme talkoilla kaksi eri teatteritilaa ja rakensimme kesäteatterille uuden kioski- ja huoltorakennuksen sekä katsomotilan tuhopoltettujen tilalle. Tämän kaiken teimme pääosin omalla esitystoiminnallamme ansaituilla rahoilla ja talkootyöllä. Toki Jyväskylän kaupunkikin tuki toimintaa. Saimme nykyrahassa mitattuna muutamia tuhansia euroja/vuosi toiminnan pyörittämiseen, mutta tuki oli koko ajan laskeva ja niin se on tainnut olla sitä näihin päiviin asti.

Se mitä haluan sanoa on, että olen nyt tehnyt palkkatyötä yli kolmekymmentä vuotta. Olen maksanut veroja yhteiskuntaan nykyrahassa mitattuna useita satojatuhansia euroja. Jos olisin jäänyt tuolloin 80-luvun lopulla ilman teatterin antamaa itsetuntoa ja osallisuutta, saattaisi olla että olisin syrjäytynyt ja jäänyt työttömäksi. Saattaisi olla että tällä hetkellä yhteiskunta olisi maksanut elämisestäni saman verran kuin olen nyt maksanut veroja.

Vaikka tein aikanaan merkittävän työn minulle rakkaalle Jyväskylän Kansannäyttämölle, joka on tuonut kokemuksia tuhansille ihmisille ja antanut ensiaskeleet joukolle teatterialan ammattilaisiksi päätyneille taiteilijoille, niin koen edelleen olevani sille elämäni velkaa. Siksi tulen tekemään kaikkeni, jotta tämä kaikki ei lopu rahan vuoksi.

Kylmää ajatus, että jos tämä arvokas toiminta loppuu, joku kaltaiseni ihminen ei saa mahdollisuutta siihen, minkä se minulle aikoinaan antoi. Toivottavasti yhteiskunta ymmärtää myös tämän arvon, mitattiin sitä sitten ihnhimillisesti tai taloudellisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.