PELOTTELUN AIKA EI OLE OHI

PELOTTELUN AIKA EI OLE OHI

Muistatteko vielä oheisen mainoksen? Sehän on surullisen kuuluisa SAK.n vaalimainos vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Pelottelu ja uhkakuvien maalailu ei koskaan ole ollut mikään valtti vaalimainonnassa ja eikä se ollut tuolloinkaan. SAK:ta lähellä olevat puolueet hävisivät vaalit ja se syvensi poliittisen vasemmiston alamäkeä, joka on jatkunut näihin päiviin saakka.

SDP on kuitenkin nostanut kannatustaan nousten mielipidemittauksissa Suomen suurimmaksi puolueeksi. Tämä on aiheuttanut hallituspuolueiden, lähinnä Keskustan ja Kokoomuksen piirissä hätäännystä. Vaikka työllisyys on kohentunut ja talous näyttää paranevan, niin silti eriarvoisuus yhteiskunnassa on kasvanut. Tämä näkyy nyt vahvasti kannatusluvuissa. Työllisyys on kasvanut kansainvälisten markkinoiden elpymisen ansiosta, ei suinkaan hallituksen toimien ansiosta. Talouskasvu on koskettanut vain parempiosaisia, joille nykyinen hallitus on tarjonnut vielä verohelpotuksia. Samaan aikaan heikoimmassa asemassa olevien toimeentuloa ollaan leikattu. Työssä käyvien työaikaa on lisätty kiky-sopimuksen kautta. Kiky-sopimuksessa kiristyksen kohteeksi antautui palkansaajat, joille luvattiin että vielä heikoimmilta eli työttömiltä ei leikata. Sitten hallitus toteuttikin aktiivimallin, joka olikin leikkausmekanismi kaikista heikoimmassa asemassa oleville työttömille.

Tämän kaiken suomalaiset ovat nyt nähneet. Retoriikka ja teot eivät siis ole kohdanneet.

Sekä Keskusta ja Kokoomus ovatkin lähteneet lähestyvien vaalien alla pelotteluun ja uhkailuun sen suhteen, mitä tapahtuu jos sosialidemokraatit nousevat seuraavaan hallitukseen. Kun kuuntelee puheenjohtajia Orpo ja Sipilä, niin demarit eivät tule kelpaamaan heille hallituskumppaneiksi juurikin sen vuoksi, että heidän mielestään SDP tuhoaa nykyisen hallituksen aikaansaannokset. Tämä pitää oletettavasti paikkansa vain eriarvoistumiskehityksen osalta. Toimivat ja rauhalliset työmarkkinat, pienituloisten ja köyhien toimeentulosta huolehtiminen ja tasa-arvoisempi yhteiskuntakehitys ei sen sijaan ole Suomen tuhoamista, jolla Keskusta ja Kokoomus yrittävät nyt suomalaisia pelotella. Pelottelun aika ei siis ole ohi. Nyt pelottelijoina vain toimii poliittinen oikeisto.

Jukka Hämäläinen

Linja-autonkuljettaja, pääluottamusmies ja Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.

Vastaa

RSS
Follow by Email