KESKUSTELU OHENEE, RETORIIKKA KOVENEE

Eilen illalla (24.5.2018) YLE:n A-studiossa käytiin keskustelua teemalla ”Soten kohtalonhetket”. Mukaan oli kutsuttu eduskuntapuolueiden puheenjohtajista Keskustan Juha Sipilä, Kokoomuksen Petteri Orpo, SDP:n Antti Rinne sekä RKP:n Anna-Maja Henriksson. Mukana oli kuitenkin vain kaksi viimeksi mainittua ja he edustivat oppositiota. Petteri Orpo oli estynyt tulemasta, mutta pääministeri Juha Sipilän kabinetista oli juontaja Jan Anderssonin mukaan ilmoitettu että ”poliittisen tilanteen ruotiminen pääministerin ja opposition välillä studiossa ei ehkä ole kovinkaan hedelmällistä keskustelua.”

Ensinnäkin on todettava, että ennakkoon keskustelun hedelmällisyyden arviointi on todella vaikeaa, mutta ennen kaikkea se osoittaa todellista välinpitämättömyyttä asiaa seuraavia ihmisiä kohtaan, sillä aina on heitä jotka eivät tiedä asiasta tarpeeksi ja haluavat saada lisää tietoa sekä kuulla erilaisia näkökulmia. Sitä paitsi yleensä keskustelua seuraavat henkilöt arvioivat viime kädessä keskustelun hedelmällisyyden ja keskustelijoiden tehtävä on  yrittää tehdä kaikkensa omalta osaltaan, jotta keskustelu olisi hedelmällistä. Nyt pääministeri ei edes vaivautunut yrittämään. Ja tämähän ei ole ensimmäinen kerta, sillä pääministeri Sipilä on vältellyt koko hallituskauden joutumasta julkiseen debattiin opposition kanssa.

Opposition ja kansalaisten kritiikin kuuntelu tuntuu olevan siis kovin vieras ajatus Juha Sipilälle. Piirteet alkavat muistuttaa pahasti diktaattorin elkeitä ja se ei ole länsimaisen demokratian yhteiskuntajärjestykseen sopivaa. Se lisää vain entisestään vastakkainasettelua valtaa pitävien tahojen ja kansalaisten välillä.

Tulee väkisinkin välillä mietittyä omaa retoriikkaa poliittisissa puheissani ja kirjoituksissani. Retoriikka on kieltämättä koventunut, mutta niin se tekee yleisestikin. Olisi varmasti hedelmällisempää ja asiallisempaa keskustella asioista ilman tunnelatauksia, mutta tuntuu siltä että nykyiset arvopohjat erilaisten vaikuttajien välillä kasvavat, vaikka niiden pitäisi sivistysyhteiskunnassa lähentyä. Arvopohjien lähentymistä ei ainakaan helpota pääministeri Sipilän kaltainen toiminta, jossa avoimelle ja julkiselle keskustelulle ei enää pystytä antautumaan. Valtaa käyttävien on vain yksinkertaisesti osattava keskustella päätösesityksistään ja päätöksistään, olipa se kuinka epämiellyttävää tahansa heidän itsensä kannalta. Sillä jos he eivät sitä tee, asioiden käsittely käy entistä epämiellyttävämmäksi kaikille. Sen myötä myös retoriikka kovenee ja järkevän yhteistyön mahdollisuus käy heikommaksi.

POLARISOITUVA POLITIIKKA

Viime vuosina sekä suomalaista että globaalia politiikkaa on leimannut lisääntynyt kahtia jakautuminen. Suomalaisessa politiikassa siirryttiin ensin perinteisestä vasemmisto-oikeisto akselilta liberaali-konservatiivisen akselin suuntaan, jolloin Vihreiden ja Perussuomalaisten kaltaisten puolueiden esiinmarssi ja kannatuksen nosto oli mahdollista. Talouspolitiikka sai väistyä mm. maahanmuuton ja ilmastopolitiikan tieltä. Kumpikaan aiheista ei ole vieläkään toki menettänyt asemiaan poliittisessa keskustelussa, mutta viime aikoina on ollut merkkejä paluusta perinteisempään vasemmisto-oikeisto linjaan.

Yhtä kaikki, konsensusta on yhä vaikeampi löytää asiasta kuin asiasta. Tämä näkyy vakavammin siinä, että erilaiset arvomaailmat loittonevat toisistaan ja kaikilla ei ole enää edes tarkoituskaan löytää yhteistä hyvää lisääviä tekijöitä. Tästä raadollinen esimerkki oli kansanedustaja Susanna Kosken ja työttömän monisairaan Anna-Maija Tikkasen kohtaaminen.

Maailma hyvin menestyvän, vahvat verkostot omaavan ja todellista köyhyyttä kokemattoman ihmisen silmin on niin ruusuinen, ettei yhteiskunnan toisella laidalla työttömyydessä, sairauksissa ja osattomuudessa elävän todellisuus ole enää ymmärrettävissä. Siksi sitä on hyväosaisten vaikea hyväksyä todeksi ja vielä pahempaa on, ettei sellaiseen elämään johtavia syitä voi ymmärtää.

Kuvaavaa tuossa dialogissa oli se, että molemmat henkilöt olivat täysin mukavuusalueensa ulkopuolella. Toinen haki turhautuen ymmärrystä tilanteelleen ja toinen turhautui ymmärryksensä puutteeseen. Absurdi tilanne ja keskustelu oli valmis. Kun ihminen on tilanteessa jossa elämän liikkumavaraa on hyvin niukasti, hänen luovuutensa muuttuu selviytymistaisteluksi. Hyväosaisilla on taas aina tarve ratkaista asiat peilaten ongelmia omiinsa. Jos joku asia ei ole hänelle ratkaisematon ongelma, ei se voi sitä olla ratkaisemattomana muillekaan.

Politiikan kahtiajakautuminen näkyy myös arvomaailmojen laajempana voimistumisena. Kun SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne esitti 100 €/kk korotusta pieniin, alle 1400 €:n eläkkeisiin, niin Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ampui lupaukset heti alas ja kertoi nukkuvansa huonosti niiden takia. Perussuomalaisten Jussi Halla-aho vertasi lupauksia nigerialaiskirjeisiin.

Molemmat viimeksi mainitut puoluejohtajat kertoivat samalla suomalaisille, ettei köyhyyteen ja eriarvoistumiseen aiota puuttua, mikäli he ovat seuraavien eduskuntavaalien jälkeen hallituksessa. Tämä on tietenkin hyvä siinä mielessä tietää, että toiset eivät edes lupaa korjata tätä vakavaa ongelmaa. Toisia äänestäessä siitä on lupaus.

Ensi kevään eduskuntavaalit näyttävät olevan yhä suuremmassa määrin kahden vastakkaisen talousideologian mittelöt. Nykyinen SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden oppositio haluaa hakea yhteistä vaihtoehtoa nykyiselle hallituspolitiikalle. Samalla nykyisen hallituksen puolueet hakevat kansalta mandaattia politiikkansa jatkuvuudelle. Vahvin mittelö käydäänkin näillä näkymin SDP:n ja Kokoomuksen kisana piikkipaikasta ja hallituksen muodostajan roolista. Samalla haalenee suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kivijalaksi muotoutuneen konsensuspolitiikan kannattajien toiveet. Politiikka blokkiutuu ja polarisoituu.

HALLITUKSEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN AIKA KÄY VÄHIIN

Tämän hetkisten gallupien kärkipuolueiden puheenjohtajat Antti Rinne ja Petteri Orpo kävivät keskinäisen ja välillä kuumanakin käyneen keskustelun poliittisesta tilanteesta ja vaaleihin valmistautumisesta.

Odotetusti päällimmäiseksi aiheeksi nousi sote- ja maakuntauudistus sisällön sekä aikataulun osalta. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä epävarmemmaksi käy maakuntavaalien järjestämisen suunniteltu aikataulutus. Rivien välistä pystyy jo nyt lukemaan, ettei Kokoomuksella ole mikään este siirtää vaaleja myöhempään ajankohtaan, esimerkiksi ensi keväänä käytävien eduskuntavaalien yhteyteen. SDP:n Eero Heinäluoma avasi jo aiemmin keskustelun sekä maakunta-, eduskunta- ja eurovaalien yhdistämisestä ensi vuoden toukokuulle. Kieltämättä tämä nostaisi varmasti kaikkien noiden vaalien äänestysprosenttia. Tietenkin Orpo ja Kokoomus pelkäävät samalla sote-uudistuksen ja valinnanvapauden kaatuvan, mikäli Keskustan lempilapsi maakuntauudistus ei etene maaliin heidän toivomallaan tavalla. Kokoomukselle taas valinnanvapauden kaatuminen olisi iso katastrofi. Rinteen mukaan tällä mallilla avattaisiin 5,3 miljardin euron rahastusautomaatti yksityiselle terveysalan bisnekselle ja väistämättä tulee mieleen kysymys, onko se suomalaisen veronmaksajan etu? Onhan se niin että julkinen sektorin tuotannosta veroeurot jäävät 100 prosenttisesti Suomeen, mutta yksityisten yritysten tehtävä on tehdä voittoa omistajilleen ja melkein yhtä vahvaksi ohjenuoraksi on muototunut tehdä aggressiiviseksi verosuunnitteluksi tituleerattua veropakolaisuutta ja jopa suoranaista veronkiertoa.

Juuri tämän vuoksi sote- ja maakuntauudistusta vastustaa enemmistö suomalaisista, mikä tekee hallituksen olon tukalaksi. Vielä tukalammaksi tilanne käy, ellei mitään päätöksiä asiaan liittyen saada tehtyä. Viime vaalikauden lopulla suurin kritiikin aihe Keskusta-Perussuomalaisten oppositiolla hallitusta kohtaan oli nimenomaan päätöksenteon heikkous ja tehtyjen päätösten peruminen. Hallituksella on siis selkeä huonojen vaihtoehtojen tilanne käsissään. Toisin on oppositiota johtavan SDP:n. Antti Rinteen avaus pienten eläkkeiden tasokorotuksesta on tuomittu hallituksessa laajasti, mutta kansa sitä vaan kannattaa.

Myös verotuksen painopisteet aiheuttivat kuuman keskustelun. Orpo on tiukasti sitä mieltä, että heidän tekemänsä 1,5 miljardin euron veronkevennykset, lähinnä kahden parhaiten ansaitsevien desiiliin ovat olleet perusteltuja ja se luo hyvinvointia yhteiskuntaan. Hänen mielestään hallitus on luonut 100 000 uutta työpaikkaa tällä hallituskaudella. Itse en vain jaksa olla ihmettelemättä sitä, että kun tilastokeskuksen mukaan viimeisen vuoden aikana tehdyt työtunnit ovat pysyneet vuoden takaiseen verrattuna samana, niin miten työllisyys on voinut lisääntyä? Ja ennen kaikkea mitä lisäarvoa se tuo suomalaiseen ostovoimaan ja hyvinvointiin?

Hallitusyhteistyöstä molemmat keskustelijat olivat tässä vaiheessa suhteellisen diplomaattisia, mutta yksimielisyys löytyi siitä että Perussuomalaisten on lähes mahdotonta nousta seuraavaan hallitukseen. Oli suurin puolue sitten SDP tai Kokoomus. En tiedä antaako tämä ilmoitus Jussi Halla-ahon johtamille perussuomalaisille mahdollisuuden lisätä kannatustaan oppositiopolitiikkaa helliville suomalaisille.