Irtisanomisiin liittyvää matematiikkaa

Työ- ja elinkeinoministeriön hallintoneuvos Jan Hjeltin kertoman mukaan Suomessa irtisanotaan vuosittain 13 710 työntekijää henkilökohtaisin perustein. 300-400 heistä riitauttaa irtisanomisensa. Näin kertoo Talouselämä-lehti. Tarina ei kerro, kuinka moni näistä riidoista päätyy työnantajan korvattavaksi. Suomessa oli Suomen Yrittäjien tilaston mukaan 283 563 yritystä vuonna 2016. Tuota lukua vasten yksi irtisanominen riitautetaan 700 yritystä kohden. Tarina ei myöskään kerro, kuinka monta irtisanomista on riitauttanut alle 10 henkeä työllistävien yritysten irtisanotut työntekijät.

No oletetaan kuitenkin, että tuo suurin luku, eli 400 työntekijää on kaikki alle 10 henkeä työllistävistä yrityksistä ja he voittavat kaikki juttunsa oikeudessa. Oletetaan myös, että työnantaja joutuu korvaamaan heille keskimäärin 10 000€/ työntekijä. Tämä tekee yhteensä 4 miljoonaa euroa.

Samaan aikaan ammattiyhdistys on järjestänyt yhden lakkopäivän (3.10.2018), johon on osallistunut muutama ammattiliitto. Lakkopäivän on EK:n arvioiden mukaan arveltu aiheuttavan 50 miljoonan euron tappiot yrityksille. Maan hallitus olisi voinut välttää nämä lakot vetämällä valmistelussa olevan irtisanomislain pois, mutta antoi kuitenkin tietoisesti tämän vahingon tapahtua. Tätä kirjoitettaessa ei ole vielä tiedossa, kuinka monta 50 miljoonan euron lakkopäivää seuraa tätä koko episodia.

Ihan peruskoulun lyhyellä matematiikalla laskettuna yhden lakkopäivän kustannuksilla maksettaisiin kaikkien irtisanottujen ja irtisanomisensa riitauttaneiden työntekijöiden korvaukset 12,5 vuoden ajan. Jokainen voi tästä päätellä, kuinka järjettömän riidan maan hallitus on aiheuttanut omilla toimillaan.

Jos maan hallitus nyt kuitenkin jostain syystä saisi läpi tahtonsa ja alle 10 henkeä työllistävien yritysten työntekijän voisi irtisanoa nykyistä lainsäädäntöä helpommin, niin vuosien varrella kerätyt ennakkotapaukset joutuisivat kaikki tältä osin romukoppaan ja nähtäisiin todennäköisesti ennätysmäärä uusia oikeudenkäyntejä, joissa uudet rajat määriteltäisiin.

Olisiko maan hallituksen nyt syytä miettiä ihan aikuisten oikeasti, mitä se on tekemässä?

 

 

 

 

Irtisanomiseen johtavista syistä ja seurauksista

Hallituksen irtisanomislain valmistelu on ollut irvokkaan yksisilmäistä. Asiaa on katseltu vain ja ainoastaan yrittäjien ja työnantajien näkökulmasta. Se näkökulma näkee työntekijät yrittäjien niskoilla eläviksi riskitekijöiksi, joista pitäisi päästä eroon työnantajan yksipuolisella arviolla työntekijän ominaisuuksista vaikkapa työkyvyn tai toimintatapojen suhteen.

Nykyinen työlainsäädäntö lähtee jo siitä, että työntekijä on irtisanottavissa asiallisin perustein. Työsopimuslain 7 luvun 2 § toteaa että työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaisten työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi työntekijä ei enää kykene selviytymään työtehtävistään.

Nyt kun laki valmistellaan uudelleen hallituksen ideologisista näkemyksistä, työntekijästä pitäisi päästä eroon, mikäli hän jostain syystä ei enää miellytä työnantajaa. Ja miksi työntekijä ei sitten haluaisi miellyttää työnantajaansa? Tätä kysymystä onkin syytä pohtia tarkemmin.

Kuten tiedämme, työn kuva ja työolosuhteet eivät ole juuri koskaan stabiili olotila, vaan nämä tekijät muuttuvat nykyään hyvinkin nopeasti. Mikäli muutoksissa ei pysytä järkevästi mukana, on luvassa ongelmia. Joskus muutoksen ei tarvitse olla edes iso, kun se vaatii jo huolellista tarkastelua työilmapiirin kannalta. Jos työnjohtaminen työpaikoilla muuttuu tarkastelun ja sopimisen sijaan saneluksi, ei siitä yleensä hyvää seuraa. Jopa tähänkin seikkaan edellä mainittu työsopimuslain pykälä ottaa työnantajaa helpottavan kannan, mikäli muutoksista johtuen työntekijä ei pysty enää suoriutumaan tehtävistään.

Lähtökohdan pitäisi aina olla se, että työsopimuksen solmiessaan työntekijä sitoutuu tekemään annetut tehtävänsä huolellisesti ja kykyjensä mukaan. Kykyjen riittävyys käy hyvin selville nykyisen 6 kuukauden koeajan puitteissa. Tehtävänanto pitää tapahtua sopimusten ja lakien sekä etukäteen yhdessä sovittujen pelisääntöjen mukaan. Näin syntyy myös molemminpuolinen joustavuus, millä taataan työilmapiirin säilyminen hyvänä ja vältetään ongelmat.

Työntekijät haluavat tehdä yleensä työnsä kunnolla. He eivät ole pestautuneet yrityksiin irtisanottaviksi, vaan antamaan työnantajalleen työpanoksensa asiallisin työehdoin ja asiallista korvausta vastaan. He ymmärtävät hyvin myös sen, että ellei töitä hoideta kunnolla ja sovitusti, heidät irtisanotaan henkilökohtaisin perustein. Se taas ei näytä työuran kannalta CV:ssä kovin hyvältä ja nostaa siten omalta osaltaan työmoraalia.

Kun katsoo nykyistä irtisanomislain valmistelua, niin tuntuu että nämä seikat eivät ole hallussa lainsäädäntöä valmistelevalta hallituksella. Työnantajien vastuuta työilmapiiristä työpaikoilla rapautetaan, samalla kun työntekijöiden vastuu siitä kasvaa liian suureksi. Tämä heikentää samalla yritysten tuottavuutta pelon aiheuttaman pahoinvoinnin seurauksena.

Hallituksen tuhoisa logiikka

Olemme tällä hallituskaudella joutuneet palkansaajina toteamaan moneen kertaan, miten maan hallituksen päättelykyky ja argumentointi on erittäin huteralla pohjalla.

Roskaa kullaksi muuttava retoriikka saattaa joihinkin upota, mutta yhä useampi ymmärtää hallituksen toimenpiteiden takana olevan ideologian, joka palvelee ainoastaan pientä etupiiriä. Suurempi joukko, eli palkansaajat sen sijaan joutuvat jatkuvasti toimenpiteiden kohteeksi ja kärsijöiksi.

Epäloogisuus vain kasvaa, mitä pidemmälle maan hallituksen avaukset etenevät. Viimeisin episodi nähtiin työministeri Jari Lindströmin (sin.)  ilmoittaessa, että hallitus on ”tullut vastaan” palkansaajia. Vastaantulo on että alle 20 henkilöä työllistävien yritysten työntekijöiden irtisanomista helpotetaan sittenkin ”vain” alle 10 hengen yrityksissä. Lisäksi työntekijästä johtuvasta irtisanomisesta ei heilahda enää kuin 60 päivän karenssi nykyisen 90 päivän sijaan. Tämä uudistus koskisi kaiken kokoisia yrityksiä, koska työntekijöitä ei kuulemma voi asettaa eriarvoiseen asemaan yrityksen koon mukaan… hetkinen…

Työntekijän irtisanomisen perusteet voidaan asettaa eriarvoisiksi yrityksen koon mukaan, mutta työntekijän karenssi pitää olla yhdenvertaisuuden periaatteen mukainen??? En ole hetkeen nähnyt tai kuullut lainsäädännössä näin räikeää epäloogisuutta!

Toinen pahasti ontuva loogisuus hallituksen toimissa on siinä, että he olettavat lähtökohdat irtisanomislain valmistelussa aivan väärin. Hallitus olettaa, että työntekijäpuolen nollapiste on nykyisessä lainsäädännössä irtisanomisesta ja että hallitus asettaa uuden rajan neuvottelujen lähtökohdaksi. Siitä sitten pitäisi hieroa jokin kompromissi. Nämä kompromissit on jo luotu aikojen saatossa nykymuotoon.

Lähtökohdat eri osapuolilla on kuitenkin aluksi olleet siten, että työnantajapuoli on pitänyt oikeutenaan irtisanoa työntekijä ilman mitään perusteita ja työntekijäpuoli on sillä kannalla, ettei työntekijää voida irtisanoa.

Jos hallitus olisi ensinnäkin halunnut edes neuvotella irtisanomisen kriteerien muuttamisesta, niin työntekijäpuoli olisi hallituksen logiikalla tehnyt oman tarjouksensa. Se olisi voinut olla jotain sen tapaista, että yhden työntekijän voi irtisanoa joka karkauspäivä, jos työntekijä on varastanut työnantajaltaan. Muutoin irtisanominen olisi mahdotonta.

Näistä lähtökohdista olisi sitten voinut lähteä käymään kauppaa huutokauppakeisari Palsanmäen Akin tapaan. Nämä ”huutokaupat” on tavattu kuitenkin tehdä niiden osapuolten välillä, joita asia koskee, eli työmarkkinajärjestöjen välillä. Nyt jopa EK on tuskastunut hallituksen toimiin, koska seuraamukset hallituksen toilailuista lankeavat elinkeinoelämälle, jolle siis neuvotteluoikeus asiassa aidosti kuuluisi. Ei voi kuin todeta, että hallitus on sotkenut yhteiskunnan roolit täysin ja kaikki joutuvat kärsimään sen vuoksi.

Työllistämisen todelliset kynnykset

Olen keskustellut viime aikoina paljon yrittäjien ja yrittäjiä edustavien tahojen kanssa työllistämisen riskeistä ja ongelmista. Osalle heistä hallituksen ideologinen linja, millä heikennetään työntekijöiden irtisanomissuojaa pienissä yrityksissä, alkaa saada raamatulliset mittakaavat. Ei nähdä, eikä edes yritetä miettiä vaihtoehtoja irtisanomissuojan heikentämiselle. Tämä kuvastaa mielestäni sitä, että halutaan sokeasti ajaa työmarkkinoille työnantajien mielivaltaa, välittämättä siitä mitä se yhteiskunnalle maksaa ja mitä siitä seuraa.

Iso osa yrittäjistä suhtautuu asiaan onneksi pragmaattisemmin. Työntekijän palkkaamisen ongelmat nähdään pienissäkin yrityksissä marginaalisiksi. Tämä osa yrittäjistä sanoo ja ymmärtää, että kohtuuttomuutta ei tarvitse työntekijän aiheuttamien ongelmien vuoksi sietää ja että nykyinen lainsäädäntö takaa hyvin työnantajan oikeudet irtisanoa työntekijä, tai jopa purkaa työsuhde epäasiallisesti käyttäytyvän työntekijän kanssa ilman seuraamuksia.

Sen sijaan olen kuullut muunlaisia pelkoja työllistämisestä. Esimerkiksi hoiva-alalla työntekijällä saattaa olla aikomus ryhtyä itse yrittäjäksi ja hän pestautuu yritykseen  josta hän pikkuhiljaa kerää itselleen asiakaskontakteja ja -tietoja, joiden perusteella hän segmentoi eli valitsee itselleen mieluisat ja sopivat asiakkaat. Sen jälkeen hän perustaa oman yrityksen, mitä ennen hän houkuttelee valitsemansa asiakkaat omiksi asiakkaikseen. Tämä vain yksi esimerkki sellaisista työllistämisen ongelmista, joihin maan hallitus ei ole halunnut oman ideologiansa kiimassa kiinnittää huomiota.

Olen keskustellut myös useiden työntekijöiden kanssa ongelmista, jotka syntyvät jos työntekijä ei jostain syystä sovellu työhönsä ja haluaisi lopettaa työnsä, mutta uutta työ- tai koulutuspaikkaa ei heti ole saatavilla. Toimeentulo on välittömästi uhattuna, koska karenssi on väistämätön.

Kehoittaisinkin maan hallitusta lopettamaan ideologisen ajojahtinsa palkansaajia kohtaan ja kiinnittämään huomiota edellä mainittuihin ongelmiin. Irtisanomista ei ole syytä helpottaa, mutta sen sijaan jo vihjailtu karenssimenettelyn keventäminen olisi erittäin tervetullut uudistus. Jos työntekijä joutuu lopettamaan työnsä terveydellisistä syistä tai siksi että työ on muutoin työntekijälle epäsopiva, karenssista tulisi luopua mikäli työntekijä päättää itse työsuhteensa. Luonnollisesti asiasta pitää olla työnantajan ja/tai työterveyshuollon lausunto ja asiat pitää sopia hyvässä yhteistyössä. Myös kilpailulainsäädäntöä tulee tiukentaa, jotta yrittäjät uskaltavat palkata lisää työvoimaa.

Näillä keinoilla tullaan edistämään suomalaista työllisyyttä, toisin kuin irtisanomisen helpottamisella. Onhan se lähtökohtaisesti melko absurdia väittää, että irtisanominen lisää työllisyyttä.

Yhteiskunnan lukot takaavat turvallisuuden

Vanha toteamus on, että lukot ovat rehellisiä ihmisiä varten. Aina on joku joka onnistuu murtamaan lukon kuin lukon. Eri asia on tietenkin se, jääkö lukon murtamisesta ja sen seurauksena tapahtuvasta muusta rikoksesta kiinni? Vaan jos lukkoa ei ole ollenkaan, on omaisuutensa suojaamatta jättänyt itse vastuussa omaisuutensa katoamisesta. Lukko siis osoittaa vain normit ja rajan jota ei ilman rangaistusta saa ylittää.

Yhteiskunnassa nämä lukot tarkoittavat lakeja ja sopimuksia, joilla rajataan ihmisoikeudet ja oikeudet ihmisarvoiseen elämiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että ihmisillä on oikeus tulla toimeen työstään saamallaan palkalla ja työehdot ovat inhimilliset ja turvalliset. Mikäli ihminen ei pysty saavuttamaan toimeentuloaan työllään, on sitä varten olemassa yhteiskunnan turvaverkot, kuten sosiaali- ja työttömyysturva.

Tämä turva on ollut yksi perustavaa laatua oleva lukko, jolla on suojattu hyvinvointiyhteiskunnan kehittyminen Suomessa jo vuosikymmenien ajan. Se on toiminut työsuhteita turvaavien lakien ja työmarkkinaosapuolten laatimien sopimusten muodossa. Nyt vallalla ovat sellaiset voimat, jotka pyrkivät poistamaan tämän lukon.

Tämä tapahtuisi siten, että lukon asettaneille osapuolille pyritään uskottelemaan ettei lukkoa tarvita ja heidän turvaamansa oikeudet alistettaisiin toisten tahojen määriteltäväksi.

Yksinkertaisesti selitettynä tämä tarkoittaa sitä, että työntekijät uskotellaan luopumaan työllisyysturvastaan ja väitetään kivenkovaan että tästä syntyy vastavuoroisesti uusia työpaikkoja. Työpaikat sinällään eivät ole itseisarvo, vaan niiden synnyttämä toimeentulo ja hyvinvointi tekijälleen ovat tärkeintä. Juuri näitä tekijöitä ollaan työmarkkinoiden lukoilla haluttu suojata.

Järkevät ja vastuulliset yrittäjät tietävät sen saman kuin työntekijöidenkin edustajat. Malli johtaisi siihen että kun ei ole pelisääntöjä, niin silloin joku käyttää aina tilaisuutta väärin. Väärinkäytökset luovat tiukassa kilpailutilanteessa aina etua sille, joka osaa käyttää järjestelmää härskimmin hyväkseen. Mielivalta valtaa alaa työmarkkinoilla, mikä johtaa väistämättä huonon tuottavuuden ja pahoinvoinnin kehittymiseen. Tämä kehitys on nähtävissä osittain, vaikkakin pelisäännöt on olemassa. Aina on joku joka kokeilee pelisääntöjen rajoja ja lukkojen kestävyyttä.

Siksi ammattiyhdistysliikkeen on puolustettava lukkoja. Nämä lukot takaavat myös muidenkin yhteiskuntaryhmien, kuten opiskelijoiden, eläkeläisten ja työttömien hyvinvoinnin. Ei kukaan kaipaa lukotonta kotia.

Työllistämisen järeät keinot

Ihan aluksi on varoitettava kaikkia lukijoita. Seuraava teksti sisältää sarkasmia, poliittista satiiria ja puolitotuuksia. Tämä kirjoittamisen laji on todella vaikea sekä kirjoittajalle, että lukijalle. Siksi toivon avarakatseista suhtautumista tähän kirjoitukseen.

Suomen hallitus on ottanut järeät keinot käyttöön työttömyyden poistamiseksi ja työllisyysasteen nostamiseksi. Koskapa se ei ole itse keksinyt riittäviä toimenpiteitä, on hallitus haastanut ammattiliitot mukaan toteuttamaan työllisyydenhoitoa.

Ammattiliitot ovat aina valmiita auttamaan maan päättäjiä, koska ay-väkikään ei usko alle 20 henkeä työllistävien yritysten työntekijöiden irtisanomissuojan heikentämisen lisäävän työllisyyttä, vaan päinvastoin. Työllisyys tulisi tällä toimenpiteellä heikkenemään. Ammattiliitto Pro, Teollisuusliitto ja AKT ovat jo aloittaneet työllistämisen tukitoimet julistamalla ylityökiellon. Ehtona on kuitenkin, ettei hallitus vedä pois irtisanomissuojan heikentämistä edistäviä suunnitelmiaan.

Suomen hallituksen suunnitelma on pirullisen nerokas. Se haastaa ay-liikkeen ajamaan Suomeen toistaiseksi voimassa olevan ylityökiellon. Sen johdosta yritykset joutuvat palkkaamaan lisää väkeä kiellon aiheuttaman työvoiman vajauksen paikkaamiseksi. Seuraavaksi jännitetään, ottaako työnantajat maan hallituksen haasteen vastaan omalta osaltaan ja ryhtyvät rekrytoimaan väkeä?

Jos hallituksen suunnitelmat onnistuvat täydellisesti, yritykset ottavat haasteen vastaan. Työnantajat ryhtyvät sulattamaan työttömyyden kovaa ydintä ja palkkaamaan yli 1000 päivää työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä ylityökiellon aiheuttaman työvoimavajeen paikkaamiseksi.

Jos hallitus onnistuu tässä loisteliaassa suunnitelmassaan, esitän sille myönnettäväksi taloustieteen Nobel-palkintoa. Näin hallitus pääsisi arvovaltaiseen joukkoon, johon kuuluu mm. Suomen hallitustakin arvostellut Joseph Stiglitz. Hän on arvostettu taloustieteilijä, joka on todennut Suomen päättäjien ja elinkeinoelämän keinot maan kilpailukyvyn parantamiseksi olevan väärät. Nyt hallituksella olisi tuhannen taalan paikka näpäyttää Stiglitzia ja saada maan työllisyys edellä mainituin keinoin valtavaan kasvuun.

Kun ääntä ei kuunnella

Ruotsissa käytiin parlamenttivaalit, joiden voittajaksi nousi oikeistopopulistinen ja maahanmuuttokriittinen Ruotsidemokraatit. Perussuomalaisten veljespuolue tuli vaaleihin nostamalla kärjekseen uhkakuvat maahanmuutosta ja sen tuomista ongelmista Ruotsissa.

Tämä yhden vahvan kärjen politiikka ei ennakkoasetelmista huolimatta nostanut Ruotsidemokraatteja kuin vasta kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi, sillä sosialidemokraatit säilyttivät selkeästi suurimman puolueen asemansa, Ruotsin Kokoomuksen ollessa kakkonen. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Ruotsidemokraatit olivat vaalien selkein voittaja.

Voittoon on monta eri syytä. Ruotsin maahanmuuttopolitiikka on ollut melko avointa ja ongelmilta ei ole voitu välttyä. Se onko ongelmat olleet niin isoja, jotta ne voitiin nostaa vaalien kärkiteemaksi, onkin hyvä kysymys. Toisaalta ruotsalaiset äänestivät edelleen suurimmiksi puolueiksi sellaisia, joiden vaaliteemat koskettivat mm. peruspalveluiden saatavuutta, verotuksen oikeudenmukaisuutta tai sosiaaliturvan oikeaa tasoa. Nämä yhteiskunnan perusteemat jäivät kuitenkin sen verran jalkoihin, että yksittäinen maahanmuutto teemana vei vaalivoiton.

Toinen syy Ruotsidemokraattien voittoon oli varmasti se, että muut puolueet kertoivat hyvin selvästi, etteivät halua tehdä yhteistyötä Ruotsidemokraattien kanssa. Heitä ei haluttu kuunnella, heidät haluttiin siirtää syrjään ja pahinta kaikista, heidän viestiään ei haluttu kuunnella.

Demokratian pelisääntöjen peruskiviin kuuluu se, että kaikkien ääni ja viesti pitää ottaa vakavasti. Varsinkin jos viestin äänenpaino kasvaa koko ajan. Sille ei voi kääntää selkäänsä, eikä sitä saa ohittaa. Ilmoittamalla yhteistyön haluttomuutensa, muut puolueet rikkoivat ainakin osittain tuota peruskiveä.

Suomessa käydään eduskuntavaalit keväällä 2019. Perussuomalaiset tulevat Ruotsidemokraattien tavoin maahanmuutto kärkiteemanaan vaaleihin. Nyt on vielä hyvää aikaa käydä keskustelua ja linjausta Suomen maahanmuuttopolitiikasta, joka repii ihmisiä äärilaitoihin myös Suomessa. Meidän on haettava vastauksia kysymyksiin, kuinka ehkäisemme maahanmuuton ongelmia ja miten ratkaisemme pakolaiskysymyksen? Mikään puolue ei varmastikaan kiellä, etteikö maahanmuutosta syntyisi ongelmia. Toisaalta Perussuomalaiset pyrkivät väittämään ettei maahanmuutosta synny muuta kuin ongelmia.

Itse toivon, että suomalaiset perustaisivat mielipiteensä tosiasioiden, eikä mielikuvien varaan. Jos maahanmuuttopolitiikka nousee arvoaan korkeammaksi vaaliteemaksi, monet mielestäni tärkeämmät kysymykset menettävät painoarvoaan.

Olen keskustellut monen perussuomalaisen tai heidän kannattajansa kanssa maahanmuuttokysymyksistä. Osa on selkeästi päättänyt, että maahanmuuton estäminen on ainoa keino ongelmien ratkaisemiseksi. Onneksi löytyy myös niitä, jotka yrittävät hakea muitakin keinoja.

Oma kantani on se, ettemme voi ummistaa silmiämme maahanmuuton ongelmista ja että meidän tulee tutkia kaikki vaihtoehdot ongelmien kitkemiseksi. Maahanmuuton estäminen on kuitenkin aivan viimeinen vaihtoehto. Itse en näe millään tavoin mahdolliseksi sitä, että ongelmat kasvaisivat maahanmuuton osalta Suomessa niin suuriksi, että maahanmuutto pitäisi estää. Uskon että Eurooppa yhteisönä ja kansainväliset pakolaissopimukset linjaavat hyvin myös Suomen tulevaisuuden maahanmuuton niin, että se on kestävää ja ongelmat minivoivaa.

Siitä olen kuitenkin varma, että jos ummistamme silmämme maahanmuuttokriittisiltä ääniltä, alkaa vaikeudet politiikassa. Siitä meille on tuore esimerkki Ruotsista.

Ideologian sokaisemaa vallankäyttöä

Maan hallitus yrittää ajaa uudistuksia vauhdilla läpi. Läpeä ei vain betonista tahdo löytyä. Puskemisen voimavarana on vain yhden suunnan ideologia, jonka perusteeksi ei ole mitään järkeviä argumentteja.

Sote-uudistus on vahvaa vauhtia törmäämässä omaan mahdottomuuteensa. Yhteiskunnalle kriittisiä palveluita, kuten sosiaali- ja terveyspalvelut ovat, ei ole järkevää päästää yksityisten markkinavoimien käsiin. Siitä surullisena esimerkkinä vaikkapa Britannian pikkuhiljaa luhistuvat palvelut. Silti näistä hallitus ei halua ottaa opikseen.

Työelämän lainsäädännön uudistukset ovat myös härkäpäisen hallituksen sarvien kolistelun kohteena. Alle 20 henkeä työllistävien yritysten työntekijöiden työsuhdeturva halutaan ajaa alas hinnalla millä hyvänsä. Tuo hinta ei tule olemaan halpa, sillä ammattiyhdistysliikkeen ilmoitukset vastatoimista enteilevät rajuja poliittisia lakkoja.

On suuresti ihmeteltävä, miksi hallitus ajaa kovalla hinnalla uudistusta, jonka vaikutuksista sillä on hyvin huterat arviot ja nämäkin arviot kertovat ettei uudistuksilla ole hallituksen mantraksi hokemia työllisyyttä parantavia vaikutuksia.

Yli kymmenen vuoden luottamusmiehen kokemuksella oma arvioni on, että loppujen lopuksi uudistus kääntyisi toteutuessaan työllisyysvaikutuksiltaan negatiiviseksi. Työministeri Jari Lindström (sin.) hokee ettei tarkoitus ole sallia pärstäkertoimen mukaan irtisanomisia. Uskokoon ken haluaa, mutta sellaiseksi tämä uudistus on tarkoitettu. Mikäli lakiin jää hiukankaan tulkinnanvaraa laittomasta irtisanomisesta, lakiuudistus ei poista pienyrittäjän riskiä työllistää. Pelko tulkinnanvaraisuudesta estää tunnollisia yrittäjiä edelleen palkkaamasta uutta väkeä, mikäli riski on ollut tähänkin asti heidän syynsä olla palkkaamatta uutta työvoimaa. Toisaalta, työnantajalle riskittömät työntekijät hakeutuvat yli 20 henkeä työllistäviin yrityksiin töihin, koska he saavat todennäköisesti sieltäkin töitä ja työsuhdeturva on parempi.

Jäljelle jäävät sitten pienyritykset, jotka sanovat irti jo aiemmin palkkaamansa ”ikävät” työntekijät. Näitä ovat todennäköisesti oikeuksistaan tiukasti kiinni pitävät työntekijät, kuten ay-aktiivit. Heidän tilalleen yritykset pyrkivät palkkaamaan nöyrempää työvoimaa ja keplottelevat tällaisen työvoiman kustannuksella itselleen paremmat voitot. Heille jää tosin valittavaksi juuri se työvoima, jonka palkkaamisessa on yrittäjien mielestä isoimmat riskit. Siitä ei tule syntymään järkevää yhtälöä. Epävarmuus ja epävakaus lisääntyvät rajusti työmarkkinoilla entisestään. Pienten yritysten työntekijöiden on alistuttava heikompiin työehtoihin ja palkkoihin tai tulee kenkää ja karenssia perään. Tämä ei lisää tuottavuutta eikä työllisyyttä, vaan osa työvoimasta nostaa kätensä pystyyn ja jättäytyy mielivallan ulkopuolelle jääden mielummin työttömiksi.

On tietysti päivänselvää, ettei nykyinen hallitus jätä työntekijöiden aseman heikennyksiä tähän uudistukseen, mikäli se saisi työsuhdeturvan heikennyssuunnitelmansa läpi. Seuraavaksi listalla olisi työehtosopimusten yleissitovuuden poisto, mikä tarkoittaisi edellisten heikennysten jälkeen työpaikoilla työnantajien mielivaltaista tilaa. Nyt jos koskaan on ammattiyhdistysliikkeen tehtävä kaikkensa, jotta nämä uudistukset saadaan torpattua. Emme halua paluuta 1800-luvulle. Näille ryysyläisaikaan paluuta ihannoiville ideologisille haaveille on tehtävä loppu.

Hallitus kaivaa maata jalkojensa alta

Maan hallituksella on kova tarve vauhdittaa omaa alamäkeään mentäessä kohti ensi kevään eduskuntavaaleja. Ainakin jos vanhat merkit paikkansa pitävät.

Hallitus on ilmoittanut viimeksi lauantaina 1.9. pääministeri Sipilän suulla YLE:n Ykkösaamussa, ettei se aio perääntyä työntekijöiden työsuhdeturvan heikentämistä ajavasta lainsäädännön uudistamisesta, vaikka ammattiyhdistysliike on ilmoittanut ryhtyvänsä mittaviin vastatoimiin hallituksen aikeita vastaan, ellei hallitus peräänny kyseisten lakihankkeiden eteenpäin viemisestä.

Teollisuusliitto ilmoitti 24.8. ryhtyvänsä vastatoimiin ja JHL seurasi pian 30.8. perässä omalla ilmoituksellaan. AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen twiittasi omat terveisensä pääministerin ilmoitukseen lauantaina 1.9. todeten että perästä kuuluu. Ammattiyhdistysliike on toisin sanoen saanut lopullisesti tarpeekseen maan hallituksen aikeista ajaa työelämän lainsäädäntö palkansaajan näkökulmasta alas ja antaa työnantajille mielivaltaiset oikeudet määritellä työntekijöidensä kelvollisuus työhönsä. Aikeethan ovat poistaa alle 20 hengen yrityksissä työskenteleviltä työntekijöiltä irtisanomissuoja lähes olemattomaksi. 97 % työnantajayrityksistä jää 20 hengen rajan alle. Lisäksi 36 % työntekijöistä työskentelee yrityksissä, joissa on alle 20 työntekijää eli reilu kolmasosa työntekijöistä päätyisi tämän mielivallan alle. Mielivalta tulee parhaimmin esille vaikkapa tapauksessa, jossa työntekijä ei esimerkiksi suostu työnantajan saneluun työn tekemisestä työehtoja heikoimmilla ehdoilla tai pienemmällä palkalla  ja sen johdosta työnantaja uhkaa irtisanoa työntekijän, jolle napsahtaa välittömästi jopa kolmen kuukauden karenssi. Tämä taasen lisää pienten yritysten kilpailukykyä vääristymällä, joka on erittäin epätervettä.

Hallitus siis ajaa paitsi Suomeen epäterveitä työmarkkinoita, myös kerjää vastakkainasettelua ja ikävyyksiä. Samalla he vaarantavat oman kannatuksensa ensi kevään eduskuntavaaleissa, jos alussa mainitsemani vanhat merkit pitävät paikkansa poliittisten lakkojen muodossa. Ja nythän ei enää puhuta toritapahtumista, vaan mittavista lakoista mielenilmausten sijaan.

15.9.2015 järjestettiin STOP-mielenilmaus Helsingin rautatientorilla. Sen seurauksena SDP kannatus nousi YLE:n mielipidemittauksessa 3,9% ja 2.2.2018 puolestaan ilmaistiin mieltä Senaatintorilla aktiivimallin leikkuria vastaan. Tuolloin SDP:n kannatus nousi ”vain” 2,3%. Voi vain kuvitella mikä kannatuksen kehitys on, mikäli poliittiset lakot toteutuvat kaikessa laajuudessaan. Lakko on aina viimeinen ja järein keino vaikuttaa asioihin, joten ihan lievin perustein liitot eivät ole lakkoja ryhtyneet valmistelemaan. Toivottavasti hallitus tulee järkiinsä oman kannatuksensakin vuoksi, mutta ennen kaikkea yhteiskunta- ja työmarkkinarauhan vuoksi.

Hallituksen kissa-hiiri -leikki

Suomen nykyinen hallitus on pelannut hajoita ja hallitse -taktiikalla vaarallista kissa-hiiri -leikkiä yhdessä EK:n ja yrittäjäjärjestöjen kanssa. Työttömille ja vajaatyökykyisille on syötetty ajatusta, että ammattiyhdistysliike estää heidän pääsynsä työmarkkinoille liian kireillä työehdoilla ja liian kalliilla palkkatasolla, joihin kaikki eivät yllä. Työllisille taasen on yritetty viestiä, että työttömät ja vajaatyökykyiset tulevat veronmaksajille liian kalliiksi ja siksi heitä pitää ruoskia aktiivimallilla.

Totuus kuitenkin on, että hallituksen, EK:n ja yrittäjäjärjestöjen tavoite on pikkuhiljaa purkaa työmarkkinoiden pelisäännöt siten, että työnantajat voivat sanella työehdot ja palkat. Olemme palaamassa yli sadan vuoden takaiseen yhteiskuntajärjestelmään.

Juha Sipilän hallitus on onnistunut taitavalla taktiikalla lyömään kiilaa palkansaajien ja työttömien välille alussa mainitsemillani keinoilla, syöttäen erilaisia syytöksiä eri tahoille. Surullisin jallitettu tässä kuviossa on Sinisten sinisilmäinen työministeri Jari Lindström, joka aiheuttaa minussa samaan aikaan surua ja pettymystä. Kuinka entinen ay-mies on antanutkin tehdä itsestään hallituksen juoksupojan, joka toimii mannekiinina työväenluokan petturuudelle. Lindström on ollut erittäin tehokas ase Juha Sipilälle ja Petteri Orpolle viestittämään sitä sanomaa, että duunarin ei kannattaisi luottaa politiikkaan, vaan jättää se kokonaan porvareiden käsiin.

Hallituksen harjoittamaan kissa-hiiri -leikkiin on kuulunut se, että pikkuhiljaa syötetään myrkkyä kansalle, jotta se tottuu siihen muttei kuole pois. Paitsi tietenkin kaikista tuottamattomin osa, jota ajetaan syrjäyttämisen ja osattomuuden kautta ennenaikaiseen hautaansa. Kiky-sopimus, työttömyysturvan keston leikkaus, aktiivimalli I ja suunnitteilla oleva aktiivimalli II, sekä alle 20 hengen yritysten työntekijöiden irtisanomisperusteiden heikentämisen suunnitelmat ovat saaneet ammattiyhdistysliikkeen lopullisesti ryhtymään järeisiin järjestöllisiin toimenpiteisiin.

Eilen 24.8. Teollisuusliitto ilmoitti toteuttavansa mittavia vastatoimia hallituksen jo toteuttamille ja suunnitteilla oleville heikennyksille. On helppo ymmärtää, että näitä vastatoimia ovat suunnitelleet myös muutkin liitot. Hallitus saa sen mitä se on kerjännyt. Kissa on tavoittanut hiiren.