Viime aikoina on käyty kiivasta keskustelua siitä, onko Suomen työllisyys parantunut oikeasti ja ollaanko maan hallituksen asettamaa 72 prosentin työllisyystavoitetta oikeasti saavuttamassa. Samoin on käyty keskustelua siitä, kenen tai minkä tahon ansiota on, jos tavoite täyttyy.
Tämä riippuu tietenkin siitä, millaisin mittarein asiaa tutkitaan ja millaisia kriteereitä tilastojen laadinnalle asetetaan. Ensi kevään eduskuntavaalit lähestyvät vinhaa vauhtia ja hallituksella on kova tarve esittää lukuja, joilla se pystyy todistamaan että se on päässyt asettamiinsa tavoitteisiin. Opposition tehtävähän on tietenkin aina ollut esittää kritiikkiä hallituksen toimenpiteistä, mutta voidaanko esimerkiksi työllisyyden hoitoa kritisoida, jos mittarit osoittavat hallituksen päässeen tavoitteeseensa?
Olemme tottuneet siihen, että on kunnioitettava sovituissa asioissa pysymistä ja tavoitteet asetetaan realistisesti, jotta ne voidaan saavuttaa. Yhtä paljon on myös kunnioitettava sitä, että asiat tehdään puhtain suorituksin ja mittaristo on kelvollinen.
Työllisyydestä puhuttaessa itse työllistyminen ei ole ihmiselle itseisarvo. Työllistyminen on ihmiselle arvokasta vain sitä kautta, että hän voi saavuttaa kaksi tavoitettaan; hankkia itselleen ja perheelleen toimeentulon sekä kokea sitä kautta olevansa arvostettu osa yhteiskuntaa. Arvostus syntyy luterilaisessa yhteiskunnassa työn teosta, ei sinällään sen vaikutuksista ihmiselle itselleen. Siksi siitä on markkinavoimien helppo synnyttää moraalikäsitys, jonka mukaan työn ei tarvitsisi tuoda toimeentuloa ja työn tekeminen itsessään on ainoa arvo tekijälleen.
Siksi jokin työllisyysasteen nousu tietylle tasolle riittää mittariksi toisille, mutta toisille työn arvon mittari näkyy arjessa, kun katselee laskupinoaan tai tuijottaa tyhjän jääkaapin valoa. Ikävintä on tietenkin se että mittarit laatii yleensä sellainen osa yhteiskunnan jäsenistä, joilla ei ole hätää toimeentulosta.
Siksi toimeentulon todelliset mittarit hämärtyvät ja jäävät taustalle. Eriarvoisuus kasvaa tulo- ja varallisuuserojen myötä, mikä on yksi vaarallisimmista kehitysmittareista, mitä yhteiskunnassamme voi olla. Toivottavasti historia on siitä meitä opettanut ja oppi mennyt perille. Tarkoitan tällä erilaisia kansakuntien konflikteja, paikallisia ja globaaleja. Tosin tämänkin kehityksen seuraukset osuvat juuri niihin, jotka toimeentulonsa menetyksestä kärsivät.
Vastaa