Kuka Suomessa käyttää oikeasti valtaa juuri nyt?

Kuka Suomessa käyttää oikeasti valtaa juuri nyt?

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen tuli juuri paljastaneeksi sen, kuka Suomessa käyttää parlamentaarista valtaa oikeasti tällä hetkellä. Lain mukaan sitä tulisi käyttää Suomen eduskunnan, mutta todellisuus on kuitenkin ollut, että valtaa käyttää maan hallitus eduskunnan enemmistön turvin.

Pentikäinen tuli kertoneeksi että Suomen Yrittäjät vie läpi työmarkkinauudistukset Suomessa ennemmin tai myöhemmin. Tuosta voi vetää johtopäätöksen, että valtaa käyttääkin Suomen Yrittäjät. Tämä on irvokasta, sillä juuri Suomen Yrittäjät yhdessä maan hallituksen kanssa ovat pyrkineet väittämään, että ammattiyhdistysliike on se taho joka pyrkii työtaistelutoimenpitein käyttämään ulkoparlamentaarista valtaa Suomessa.

Tämä toimintamalli on hyvin tyypillistä herroille Juha Sipilä ja Mikael Pentikäinen. Molemmat ovat paitsi yrittäjiä, myös yhteyksissä toista kautta sellaiseen yhteisöön, jonka toimintamallit eivät nykylainsäädännöllä kestä ihan kirkkaimmassa päivänvalossa tarkastelua.

Molemmat herrat kuuluvat nimittäin lestadiolaiseen uskonlahkoon. Tämä uskontokunta on pyrkinyt tuomaan työmarkkinoille omat sääntönsä ja lakinsa jo pitkään. Politiikan toimittaja Aini Linjakumpu on tuonut vanhoillislestadiolaisuuden taloudelliset verkostot -tutkimuksessaan esille, miten lestadiolaisilla yrittäjillä on omat verkostonsa ja kuinka niissä toimitaan työntekijöitä kohtaan. Toimintamallissa esimerkiksi sitoutetaan verkostoon työntekijöitä lainaamalla heille yrittäjien toimesta rahaa ehkä enemmän kuin työntekijällä olisi varaa ottaa. Kun tulee huonot ajat, pois potkitaan sellaiset työntekijät jotka eivät ole löyhässä velkahirressä ja työnantajan talutusnuorassa. Vaarana on tietenkin, että kun ei olla työnantajalle velkaa, ei olla myöskään tarpeeksi nöyriä. Siksi sellaiset työntekijät saavat kenkää.

Nyt tämä lestadiolaisten verkosto on saanut vaalien kautta hyvin huteran enemmistön kaikin mahdollisin kepulikonstein. Perussuomalaisten hajottua hallitusta pitää pystyssä takiaispuolue Siniset. On muistettava, että myös Perussuomalaisilla ja siitä erkaantuneilla Sinisillä on vaaleissa ollut vahvoina tukijoina juurikin erilaisia kristillisiä uskontokuntia, joista vähäisin ei varmastikaan ole lestadiolaiset.

Ylimmän vallan kahvassa on nyt siis tunnustautunut olevansa Suomen Yrittäjät Mikael Pentikäisen ja Juha Sipilän liittoumallaan, johon kytkeytyy vahvasti lestadiolainen uskonlahko. Uskonlahkolaisten omatunto kolkuttaa ja joku on heidän toimintamallillaan saattanut saada tuomion laittomasta irtisanomisesta. Siksi työsopimuslakiin halutaan pykälä, jolla irtisanominen on mahdollista pelkän luottamuksen menettämisen perusteella.

Jos nyt vielä suhteutetaan nämä ulkoparlamentaariset voimat, niin lestadiolaisia oli Suomessa 115 000 vuonna 2016. Samaan aikaan ammattiyhdistysliikkeen jäseniä oli 2,2 miljoonaa. Jokainen voi tästä päätellä, millä painoarvolla valtaa Suomessa käytetään.

Jukka Hämäläinen

Linja-autonkuljettaja, pääluottamusmies ja Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.

Vastaa

RSS
Follow by Email