KUINKA PITKÄ MATKA ON SANOISTA TEKOIHIN?

Oulun Vihreät joutuivat perjantaina 22.1.2021 ilkivallan kohteeksi, kun heidän toimistonsa ikkunaan oli piirretty hakaristi ja kirjoitettu viesti ”DAY OF THE ROPE TRAITORS”, pettureiden hirttopäivä. Kyseessä ei siis ollut vain ilkivalta, vaan selkeä uhkaus.

Poliittinen ilmapiiri kiristyy myös Suomessa, kuten se on jo pitkään kiristynyt muuallakin maailmassa. Capitolin mellakat ja kongressiin tunkeutuminen USA:n presidentin vallanvaihdon alla sekä Venäjän mellakat oppositiojohtaja Navalnyin puolesta Putinin hallintoa vastaan kertovat siitä, että puheet muuttuvat helposti teoiksi. Provokaatiot johtavat provosoitumiseen. Siksi Oulunkin tapaus on otettava erittäin vakavasti. Kaikkien poliittisten puolueiden johdon tulisi selväsanaisesti tuomita tapahtunut.

Lähestyvät kuntavaalit ovat jälleen mahdollisuus osoittaa mielipiteensä demokraattisesti. Näihin vaaleihin yritetään vaikuttaa Oulun kaltaisilla teoilla. Siksi ne ovat erittäin vaarallisia ja aiheuttavat ehdolle lähtemistä harkitsevissa ihmisissä epävarmuutta ja jopa pelkoa. Tälle pelotteelle ei siksi saa antaa yhtään tilaa. Valtaa ei voi antaa anastaa vihalla ja uhkailulla.

Teko voi tuntua vähäiseltä töhrimiseltä ja sitä on joidenkin helppo vähätellä tai ohittaa olan kohautuksella, mutta historia on todistanut monta kertaa ettei sanoista ole loppujen lopuksi juurikaan matkaa tekoihin. Ja teot ovat historian valossa raakoja. Niistä on useimmiten joutunut kärsimään ensimmäisenä ja eniten ne, jotka ovat hiljaisuudellaan antaneet asioiden luisua siihen pisteeseen.

Viha ja vaino eivät kuulu politiikkaan, eivätkä sivistyneeseen yhteiskuntaan.

ERÄÄN PUOLUEEN LOGIIKKA SANANLASKUIN

Eräs puolue ( nimi muutettu vihapuheen välttämiseksi ) on logiikaltaan melko monimutkainen. En sano etteikö logiikka ole monimutkaista muissakin puolueissa, mutta erään puolueen logiikka ei vain minulle aukene.

Erään puolueen logiikan mukaan yhden ihmisryhmän voi tuomita kokonaisuudessaan sillä, jos tämän ihmisryhmän joukosta löytyy esimerkiksi rikollisia suhteessa muita enemmän. No vanha sananlaskuhan sanoo, että poikkeus vahvistaa säännön. Tässä tapauksessa poikkeus on eräs puolue itse. 

Ei yksi pääsky kesää tee, on toinen vanha sananlasku. Kaikista puolueista löytyy rikoksesta tuomittuja henkilöitä, vaikkakin vähemmän kuin erään puoleen riveistä, mutta löytyy toki. Sillä on helppo vesittää kritiikki erään puolueen tekemistä rikoksista, kun toisissakin puolueissa on rikoksesta tuomittuja tai edes rikoksesta epäiltyjä.

Sama logiikkaa ei kuitenkaan sovi omenalle ja päärynälle, sanoo vähän tuoreempi ja mukaeltu sanonta. Jos vaikkapa maahanmuuttajissa on keskimäärin enemmän rikoksen tekijöitä, niin malka löytyy heidän silmästään. Malka ei siis löydy suinkaan omasta silmästä, vaikka erään puolueen sisältä löytyy selkeästi eniten rikoksista tuomittuja suhteessa muihin puolueisiin.

Tarkoitus siis pyhittää keinot ja armo saa käydä oikeudesta kun on kyse eräästä puolueesta. 

Vihapuhetta ei pidä erään puolueen mielestä tuomita, paitsi jos se kohdistuu erääseen puolueeseen. Muita kohtaan vihapuhe on sananvapauteen kuuluvaa, mutta erääseen puolueeseen kohdistuva kritiikki on vihapuhetta ja uhriutumisen paikka. Se on erään puolueen mielestä noitavainoa ja ilkeää panettelua, poliittista ajojahtia.

Erään puolueen edustajien on saatava myös muilta selviä kannanottoja ja yksinkertaisia vastauksia erään puolueen esittämiin kysymyksiin; ”kyllä vai ei, sanokaa suoraan”. Erään puolueen oikeus on kuitenkin vastata heille esitettyihin kysymyksiin epämääräisesti tai esittää vastakysymys, joka ei aina liity edes heille esitettyyn kysymykseen. Parhaimmassa ja vaikeimmassa tapauksessa kysymys voidaan ohittaa kokonaan. Mutta niinhän se on, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Paitsi erään puolueen ollessa kyseessä.

Nyt jään odottelemaan, kalahtaako kalikka siihen koiraan joka älähtää?

Koronavirus poliittisena keppihevosena

On surullista seurata tämän hetkistä keskustelua Korona-viruksen aiheuttaman kriisin hoidosta.

Tilanne on ennennäkemättömän pokkeuksellinen ja siksi hyvin yllättävä kaikille. Eikä se ole sitä vähiten maan nykyiselle hallitukselle. On ollut hienoa nähdä kriisin alkuvaiheessa, kuinka yhteinen koettelemus on tuonut suomalaisia yhteen ja suurinpiirtein kaikilla on ollut tavoitteena nujertaa virus ja siitä johtuvat haasteet. Nuo haasteet ovatkin mittavat ja niiden ratkaisemiseen tarvitaan kaikkia.

Valitettavasti kuvaan on astunut nyt politiikka. Kun on julkaistu uusia puolueiden kannatusmittauksia, näyttää pääministeri ja SDP saaneen kansan tuen taakseen kriisin hoidossa. Samoin tukea ovat saaneet myös muut hallituspuolueet. Tämä tarkoittaa sitä että oppositiossa olevat Kokoomus ja varsinkin Perussuomalaiset ovat menettäneet merkittävästi kannatustaan. Tämä johtaa paniikkinappulan painamiseen ja kaikkea missä risahtaa, ryhdytään jahtaamaan.

Viimeisin ikävä käänne tapahtui Huoltovarmuuskeskuksen tilatessa vääriä kanavia epäkuranttia tavaraa, eli terveydenhuoltoon tarkoitettuja kasvomaskeja, jotka eivät läpäisseet Suomen terveydenhuollon vaatimuksia.

Oppositio on tästä syystä hyökännyt rajusti ja sokeasti lähinnä hallituspuolueiden, varsinkin pääministeripuolue SDP:n kimppuun. Kun poliittinen tilanne opposition näkökulmasta käy synkemmäksi ja kannatus katoaa, käytetään koronakriisistä kaikki mahdollinen politiikan tekoon. Jos jokin virhe sattuu, sille ei löydetä ketään muita syyllisiä kuin maan hallitus. Olipa virheen tekijä kuka tahansa.

Tällä hetkellä olisi syytä jättää politikointi väliin ja keskittyä kriisin hoitoon yhdessä. Politikoinnin ja kriisin hoidon arvioinnille tulee vielä sijansa ja aikansa. Tämä ei liene kovin paljon vaadittu yhteisen edun, Suomen ja suomalaisten edun vuoksi. Nyt ei ole aika poliittisten kinastelujen ja hallituskriisin rakentamiselle.

Uskommeko ekonomeja vai ekologeja?

Seurattuani tätä poliittista ilmapiiriä jo hyvin kauan, voi todeta jonkin lakipisteen saavutetuksi. Se on kaksinaismoralismin huippu.

Useat tahot ovat hokeneet jo pidemmän aikaa, että taloutta pitää hoitaa siten, että se on kestävällä pohjalla ja että tulevat sukupolvet eivät joutuisi maksamaan meidän nykyisten sukupolvien velkoja. Olen usein kertonut eri velkalajeista, jotka ovat taloudellista velkaa korkeakorkoisempia. Näitä ovat mm. koulutusvelka, infravelka, terveysvelka ja sosiaalinen velka. Ne muodostavat yhdessä hyvinvointivelan, jonka hoitamatta jättäminen maksaa korkoina yhteiskunnalle todella rajusti enemmän kuin yksikään valuutalla mitattava velka.

Yksi synkimmistä velkalajeista on saanut viime aikoina ison painoarvon. Tuon painoarvon on tuonut konkretiaksi nuori 16-vuotias ruotsalaistyttö Greta Thunberg. Hän puhui suunsa puhtaaksi New Yorkin ilmastokokouksessa, jossa hän syytti meitä setämiehiä hänen tulevaisuutensa tuhoamisesta, koska emme ole tehneet tarpeeksi ilmastonmuutoksen torjumisen eteen. Jos ja kun tutkijoita ja asiantuntijoita on uskominen, niin Greta on harvinaisen oikeassa. Me tuhoamme tätä palloa kiihtyvällä tahdilla.

Se että yksittäinen ihminen on suhteellisen voimaton asian edessä tai että me joudumme tekemään yksilön kannalta joitain epämiellyttäviä ratkaisuja, mikäli aiomme riittävän nopeasti muuttaa suuntaa, ei ole peruste pistää päätä pensaaseen. On vastuutonta kieltää koko ilmastonmuutos ja vippaamamme ilmastovelka tulevien sukupolvien joutuessa maksajiksi. Vieläpä todella korkealla korolla, mikäli tieteentekijöihin on siis uskominen.

Ja se kaksinaismoraalin huippu piilee juuri tässä. Taloudellisen velan haitoista kyllä varoitetaan rankimmalla tavalla ja vedotaan talouden asiantuntijoihin, ekonomisteihin. Samat setämiehet jotka vetoavat kauniilla fraaseilla tulevien sukupolvien velkataakkaan taloudessa, viittaavat kintaalla ilmastovelalle. Tässä velkalajissa ei tieteentekijöille ja asiantuntijoille ole sijaa. Meillä on jopa korkeassa asemassa olevia päättäjiä, jotka uskovat taivaan isän säätävän ilmaston, mutta taloustietelijöiden säätävän taloutta.

Ilmeisesti on hienoa jättää tuleville sukupolville elinkelvoton planeetta ilman rahahuolia. Greta Thunberg ja tulevat sukupolvet eivät tätä taida kovin korkealle arvostaa.

Minne menet, Suomen Keskusta?

Eilen keskustapuolue valitsi uudeksi puheenjohtajakseen kansanedustaja ja elinkeinoministeri Katri Kulmunin. 32-vuotias puoluejohtaja ei sinänsä ole enää harvinaisuus, mutta kovan haasteen edessä uusi puheenjohtaja on perinteisen ison puolueen johdossa. Keskusta on vajonnut kannatuksessaan ennätyksellisen alas ja monet haasteet, kuten aluepolitiikan raju rakennemuutos tulevat koettelemaan puoluetta jatkossa yhä vahvemmin.

Samalla kun Keskusta valitsi uuden puheenjohtajan, se muutti politiikkansa suuntaa todella merkittävästi. Keskusta oli mukana edellisen puheenjohtajansa ja pääministeri Juha Sipilän johdolla maan lähihistorian oikeistolaisimmassa hallituksessa viime vaalikaudella. Nyt puheenjohtaja Kulmunin johdolla Keskusta on mukana lähihistorian vasemmistolaisimmassa hallituksessa. Linja on löyhä ja arvaamaton, joten se näkyy myös kannatuksessa. Kannattajia valuu oikealle, myös äärioikealle ja vasemmalle. Seuraavat kannatusmittaukset tulevat olemaan Keskustan historian ehkäpä merkittävimmät. Pystyykö se uuden puheenjohtajansa johdolla nostamaan puolueen takaisin suurten joukkoon vai käykö niin kuin on käynyt muualla Euroopassa agraaripuolueille eli se vaipuu marginaalipuolueeksi?

Ainakin Keskustan on valittava linjansa, sillä se ei kestä enää yhtään sellaisia suunnanmuutoksia joita nähtiin viime vaalien jälkeen. Keskustalla on hukassa paitsi vasemmisto-oikeisto linjansa, myös liberaali-konservatiivi linjansa. Keskusta ei hallitse siis yhtään ruutua, mitä gallupeissa tällä hetkellä edellä olevat puolueet hallitsevat.

Jos selkeää linjaa ja sen jatkuvuutta ei ala nopeasti löytyä ja kannatus jatkaa laskuaan, se vaikuttaa auttamatta myös hallitustyöskentelyyn. Uskottavuus hallituksen valtiovarainministeri- ja kakkospuolueena alkaa muistuttaa edellisen hallituksen Sinisten uskottavuutta.

Nähtäväksi jää, tuhosiko Juha Sipilän seikkailut liian kallellaan oikealla käyneen Keskustan ja hörppäsikö puolueen vene liikaa vettä keinahtaessaan rajusti vasemmalle vaalien jälkeen vai vieläkö kansa luottaa tähän epävakaaseen paattiin, joka aiemmin on kuitenkin sopivalla keinunnalla pitänyt Suomea tasapainossa?

Hallitusneuvottelujen jatkoasetelmat

Ensimmäisen henkilökohtaisen yllätyksen koin Suomen uutta hallitusta muodostettaessa kun hallitustunnustelija SDP:n Antti Rinne neuvotteli Keskustan mukaan hallitusneuvotteluihin. Koko vaalien jälkeisen ajan on eri yhteyksissä veikattu vahvasti, että SDP:llä ja Kokoomuksella olisi ollut kassakaappisopimus uuden hallituksen yhteistyöstä. Eipä ollut.

Hallitusneuvotteluihin nousi Keskustan lisäksi hyvinkin odotetusti Vihreät, jota on pidetty oikeastaan varmimpana valintana hallitukseen. He olivat prosentuaalisesti vaalien suurin voittaja ja mahtuvat lähes kaikkiin muihin koalitioihin, paitsi sellaiseen jossa mukana olisi Perussuomalaiset. Myös Vasemmistoliiton ja RKP:n valikoituminen hallitusneuvotteluihin ei ollut mikään iso yllätys. SDP ja Vasemmistoliitto ovat lähentyneet vahvasti viime hallituskaudella oppositiossa ja RKP on se puolue, jonka kynnyskysymykset täyttävät yleensä kaikki nykyisen yhteiskunnan esteettömyyskriteerit.

Ulos hallitusneuvotteluista tässä vaiheessa jäivät vaalien kakkonen ja kolmonen. Perussuomalaisten kanssa SDP olisi tuskin saanut muodostettua enemmistöhallitusta ilman että mukana olisi ollut myös Kokoomus tai Keskusta. Lisänä tuossa jomman kumman porvaripuolueen hallituksessa olisi voinut olla ainoastaan Kristillisdemokraatit, jolloin enemmistöhallitusta ei olisi pystynyt muodostamaan. Muut puolueet eivät olisi lähteneet samaan hallitukseen Perussuomalaisten kanssa.

Kokoomus on ollut hallituksessa ollessaan Musta-Pekka vuoroin SDP:lle, vuoroin Keskustalle. Ei edes Juha Sipilän johtaman Keskustan raju oikeistopolitiikka koitunut Keskustan voitoksi Kokoomuksesta. Kokoomus vain ottaa hallinnan loppuviimein kaikista hallituskumppaneistaan. Lisäksi niin kauan kun Kokoomus on hallituksessa, niin kauan Suomessa eriarvoisuus kasvaa. Antti Rinne ja SDP on tiedostanut tämän ja sen vuoksi Kokoomus on nyt ulkona hallitusneuvotteluista.

Mikäli eriarvoisuutta halutaan vähentää Suomessa, on hallituksessa oltava vahva vasemmistoenemmistö. Nyt hallitusneuvotteluihin valikoituneella koalitiolla on nähdäkseni vaalien tulokseen suhteutettuna paras mahdollisuus nimenomaan eriarvoisuuden vähentämiseen, mikä oli vaalivoittaja SDP:n suurin tavoite ja joka oli myös äänestäjien tahto eduskuntavaaleissa.

Hallitusneuvotteluista ei tule todellakaan helpot. Vaalien suurin häviäjä eli Keskusta haluaa varmasti hallituksessa kiillottaa lommoista kilpeään. Tämä vaatii kuitenkin täyskäännöksen Juha Sipilän johtaman Keskustan harjoittamaan politiikkaan. Se ei sinällään ole mikään mahdottomuus, koska Sipilä on luopumassa Keskustan puheenjohtajuudesta ja kentän väellä on suuri tarve luopua murskatappioon johtaneesta jyrkästä oikeistopolitiikasta. Paluu alkiolaiseen politiikkaan on Keskustan ainoa mahdollisuus pysyttäytyä suurten puolueiden joukossa.

Joka tapauksessa uuden hallituksen muodostaminen ei tule olemaan helppoa, eikä ole yhtään varmaa etteikö hallitusneuvotteluissa nähtäisi vielä yllättäviä käänteitä. Ja olkoon tulevan hallituksen kokoonpano mikä tahansa, hallituskauden haasteet eivät tule olemaan helppoja. Henkilökohtaisesti toivoisin, että hallituksen politiikassa tulisi näkymään vahvasti SDP:n arvopohja ja äänestäjien eduskuntavaaleissa äänestämä muutos eriarvoisuuden vähenemisestä.

Arvopohjaa, liimaa ja tasa-arvoa

Nyt kun viikko on kulunut Suomen eduskuntavaaleista, niin voi jo hiukan katsella tarkemmin vaalitulosta.

Maaliin siis kiri heittäytyen ensimmäisenä SDP. Maalikameran tarkastuksella kakkoseksi jäi Perussuomalaiset ja pronssisijakin tuli niukkaakin niukimmalla erolla Kokoomukselle. Sen jälkeen maaliin tulijoilla olikin selkeämmät erot. On selvää, että kun kolmen suurimman ja miltei yhtä suuren puolueen arvopohjaa tutkiskelee, niin tarvitaan Bostikin, Eri Keeperin ja Loctiten liimatehtaiden vahvaa yhteistyötä, jotta näistä puolueista voidaan liimailla hallitus. Joka tapauksessa kaksi noista kolmesta tarvitaan hallituksen muodostamiseen, varsinkin kun vaalien suurin häviäjä eli Keskusta on vahvasti suuntautumassa oppositioon. Tämä hallituspohjan rakentamisesta.

Tasa-arvo on yhteiskuntamme yksi vahvimmista arvoista. Tasa-arvoa on kuitenkin monenlaista ja monessa suhteessa.

Uusi eduskunta on edeltäjäänsä nuorempi, naisvoittoisempi ja koulutetumpi. Mikäli eduskunnan halutaan olevan poikkileikkaus koko yhteiskunnasta, niin kaksi ensimmäistä tekijää on mennyt parempaan suuntaan, viimeinen tekijä sen sijaan on hiukan mielenkiintoisempi tekijä. Tämä tekijä saattaa osaltaan selittää myös Perussuomalaisten suosion kansan parissa.

Edellisessä eduskunnassa oli 138 korkeakoulutettua, uudessa jo 149 edustajaa on tällä statuksella. Koulutuksen suhteen kaikista tasa-arvoisin puolue on Perussuomalaiset. Heidän eduskuntaryhmänsä 39:stä jäsenestä ainoastaan 18 on korkeakoulutettuja. Siis alle puolet. Seuraavaksi tasa-arvoisin puolue koulutuksen suhteen on Vasemmistoliitto, jolla onkin jo 9 korkeakoulutettua 16 edustajasta. Muilla puolueilla korkeakoulutettujen määrä on vähintään 66% eli kaksi kolmesta.

Palkassa mitattuna vuoden 2015 vaaleissa valituista edustajista ennen valintaansa alle 4000 €/kk tienaavia oli 29 henkilöä. Kun verrataan sitä suomalaisten keskiansiotasoon, joka vuonna 2018 oli 3470 €/kk, niin tavallisella palkansaajalla on melko ohut samaistumispinta edustajiinsa. Nyt valittujen edustajien ansiotasoa en vertailuun löytänyt.

Sukupuolten välisestä tasa-arvosta poikkeavat eniten Vihreät ja Perussuomalaiset. Vihreiden 20:stä edustajasta vain 3 on miehiä. Perussuomalaisista taas 39:stä edustajasta ainoastaan 12 on naisia. Kaikkein tasa-arvoisimmat puolueet sukupuolijakauman suhteen ovat Vasemmistoliitto, KD ja RKP, joissa heitto on vain yksi edustaja suuntaansa.

Jos nyt halutaan jotain linjaa vetää kolmen suurimman puolueen eri liimoista, niin SDP/Kok pitäisi kiinni ihmisoikeuksista ja kansainvälisyydestä, SDP/PS saattaisivat helpottaa pienituloisten arkea ja kaventaa jossain määrin tuloeroja, kun taas PS/Kok jatkaisi lähinnä edellisen hallituksen politiikkaa. Tietenkin nuo hallituspohjat tarvitsisivat apupuolueita ja siksi tulevan hallituksen tarkkoja painopisteitä on vaikea tässä vaiheessa määrittää tarkemmin.

Vaalianalyysia

Nyt kun muutama yö on nukuttu vaalien jälkeen, niin on hiukan avattava näkemyksiäni vaalien tuloksesta.

En lähde mihinkään hallituskokoonpanon arviointiin, sillä tällä tuloksella se voi olla ihan mitä tahansa. Katsastan sen sijaan vaalien tulokseen johtavista syistä ja vähän ennakkoa seurauksista.

SDP oli vielä kuukausi ennen vaaleja n. 5% karkumatkalla seuraavaan puolueeseen eli Kokoomukseen. Sitten alkoi Perussuomalaisten nousu. He pystyivät taitavasti yhdessä Vihreiden kanssa viemään huomion talous-, sosiaali- ja työmarkkinapolitiikasta maahanmuutto- ja ilmastopolitiikkaan, joista nämä kaksi puoluetta saivat mukavasti vastakkainasettelua, joka tuntuu olevan tämän päivän politiikan polttoaine. Ratkaisukeskeiset, kokonaisuutta ajattelevat poliitikot ovat tänä päivänä politiikan ulkokehällä. Ainakin vaalikentillä.

Sen sijaan vaalien jälkeen, ennen hallituksen muodostumista ääni muuttuu sen verran kellossa, että kaikki tarjoavat omia tavoitteitaan vakuuttaen halua vahvaan yhteistyöhön. Varsinainen politiikan teko alkaa vasta hallituksen muodostumisen jälkeen. Alkavalla eduskuntakaudella voi hyvin veikata, että debatti on entistä rumempaa. Tämä johtuu pitkälti siitä, että vaalikentillä on siis profiloiduttava entistä suppeamman ja enemmän äärilaitoihin menevien teemojen ympärille. Kokonaisuuksia kärkenään ajattelevista vain harvat nousevat edustajiksi.

Katselin eilen MTV3-kanavalta Jaakko Loikkasen Asian ytimessä -ohjelmaa, jossa haastateltavana oli Vihreiden Maria Ohisalo ja Perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen. He ovat hyvä esimerkki siitä, miten kaukana kansanedustajien arvomaailmat ovat. Kuten aiemmin totesin, keskustelu hallitusneuvotteluiden alkaessa on hyvin yhteistyön merkitystä korostava, mutta jo nyt oli myrskyn merkit ilmassa.

Perussuomalaisilla tulee olemaan vaikeaa toteuttaa äänestäjilleen tekemiä lupauksia. Varsinkin kun heidän äänestäjillään tuntuu olevan hyvin epärealistinen kuva näiden tavoitteiden toteuttamisesta. Paljon pitäisi tapahtua ja nopeasti. Oppositio voisi pelastaa Perussuomalaiset, jolloin alkaisi uusi kehä jollainen alkoi vuoden 2011 vaalien jälkeen, kun Perussuomalaiset jäivät oppositioon odottelemaan jytkyä.

Toisin on Vihreillä, joiden tavoitteet ovat huomattavasti kauaskantoisemmat ja tavoitteiden toteutuminen ulottuu useamman hallituskauden taakse. Siksi he voivat tehdä paljon pragmaattisempaa politiikkaa ja vakiinnuttaa pienilläkin teoilla paikkansa isojen joukossa. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että he päätyvät tällä kaudella hallitusvastuuseen. Siihen heillä on hyvät mahdollisuudet, sillä heidän tavoitteillaan on huomattavasti laajempi tuki muista puolueista.

Uskon vahvasti, että tällä vaalituloksella politiikan muutokset tulevat olemaan minimaaliset, oli hallituskokoonpano sitten mikä hyvänsä. Tulemme menemään seuraavat neljä vuotta likipitäen samalla politiikalla kuin viime kausi. Eriarvoisuuden kehittyminen ei ole yhtä rajua, mutta edelleen se ei kapene. Se tosiasia tulee jäämään siis yhä rumemmaksi käyvän retoriikan alle, sillä sen retoriikan tuloksena on liian moni edustaja valittu eduskuntaan.

Samalla kun vastakkainasettelu lisääntyy, samalla myös järkevä sopiminen katoaa. Se taas syö uskottavuutta demokratialta ja politiikalta. Toivon kuitenkin olevani väärässä ja asioiden menevän järkevämpään suuntaan.