Koronatunnelin päässä valoa

Olemme olleet nyt reilun vuoden globaalin koronapandemian kynsissä. Aika on ollut todella raskasta meille kaikille, kun erilaiset rajoitustoimet ovat rajanneet normaalia elämää ja sosiaaliset kontaktit ystävien ja sukulaisten kanssa ovat jääneet vähiin.

Samaan aikaan kun naapurimaamme Viron koronatilanne on edelleen todella kriittinen, Suomessa maan hallitus pohtii jo rajoitustoimista luopumista asteittain ja näkymät sille että jo tulevana kesänä voisimme päästä pikkuhiljaa normaaliin elämänrytmiin ovat todellisia. Koronatunnelin päästä pilkistää valoa.

Koko pandemian hoito on ollut todella haasteellista. Rokotteiden kehittymistä sekä niiden jakelua ja rokotusten suorittamista on odotettu hartaasti. Samaan aikaan on maan hallitus joutunut tasapainoilemaan rajoitustoimien ja niistä aiheutuvien ongelmien välillä. Kaikkea tätä on ohjannut lainsäädäntö, joka ei ollut pandemian alkaessa valmis näin vakavaan kriisiin, eikä näitä lakeja ole voitu muuttaa hetkessä. Silti lainsäädännön päivittäminenkin on onnistunut olosuhteisiin nähden vähintäänkin hyvin.

Asiantuntijoiden poliittisia päätöksiä ohjaavat lausunnot eivät ole olleet ristiriidattomia ja tämä on myös muodostunut ongelmaksi päätöksenteolle. Isoksi ongelmaksi se on muodostunut varsinkin niissä vaiheissa pandemiaa, kun näitä ristiriitoja on haluttu käyttää poliittisena keppihevosena.

Nyt kun pandemia Suomessa alkaa helpottaa ja samalla kuntavaalit lähestyvät, niin poliittinen intohimo pandemialla pelaamiseksi yltyy. Oppositio haluaa ottaa viimeiset rippeet irti pandemiasta ja syyllistää hallitusta kaikista ristiriidoista, jotka pandemiaan liittyvät. Milloin rajoitustoimet eivät ole riittävät ja niistä ei pitäisi luopua, milloin taasen rajoitustoimet haittaavat liikaa ihmisten elämää ja vaarantavat kansalaisten terveyden ja turvallisuuden. Olen aivan varma, että kaikkiin toimenpiteisiin ja niiden perusteluihin löytyy hyviä argumentteja puolesta sekä vastaan. Tätä oppositio haluaa käyttää nyt surutta hyväkseen ilman vastuuta sanomisistaan.

Vauhti koronapandemiaan reagoimisesta on ollut niin kovaa, että jopa joillakin maan hallituksen jäsenillä on ollut vaikea hahmottaa missä keskusteluissa ja asian valmisteluissa on ollut mukana. On selvää että reagointi pandemian eri vaiheissa tulee olla nopeaa ja oikea-aikaista. Tähän velvottaa jo lainsäädäntö, jonka mukaan toimenpiteiden tulee olla joka hetki ajantasalla, mutta ennustaminen on vaikeaa ja toimenpiteistä tulisi kuitenkin päättää hyvissä ajoin ennen niiden toteuttamista. Samoin myös rajoitustoimista luopumisesta.

Nyt kun tosiaan näyttää vihdoin siltä, että pääsemme piakkoin rokotusten edetessä toivottavasti lopullisesti eroon pandemiasta, niin voimme samalla todeta Suomen selvinneen loppujen lopuksi erittäin hienosti vaikean pandemian hoidosta. Virhearviointeja ja sen johdosta tehtyjä virheitä on varmasti tapahtunut, mutta toivottavasti tämä on ollut samalla vahva opetus siitä, mihin joudumme nykyisessä yhteiskunnassa varautumaan ehkäpä myös tulevaisuudessa.

Pääministeri Sanna Marin lausui suuren viisauden jo viime keväänä pandemian alkaessa ja tilanteen ollessa uusi; ”Jos pyrimme täydellisyyteen, emme voi kuin epäonnistua.”

Nyt ollaan onnistuttu tekemään asiat ei täydellisesti, mutta erittäin hyvin ja se on paljon enemmän kuin monessa suhteessa muualla maailmassa. Viisaat päättäjät ja asiantuntijat ovat siitä jo tässä vaiheessa kiitoksensa ansainneet.

Hyvää tasa-arvon päivää!

Monien asioiden puolesta vietetään kansallisia ja kansainvälisiä teemapäiviä. Mielestäni merkittävimpiin teemapäiviin kuuluu tasa-arvon päivä, jota Suomessa vietetään Minna Canthin päivänä 19.3.

Kuten monia muitakin päiviä, soisi tämänkin teemapäivän olevan ihmisten mielissä joka päivä. Mutta mitä tasa-arvo on ja miten se on Suomessa edistynyt?

Minna Canth oli kiistämättä suomalaisen tasa-arvokehityksen uranuurtaja. En nyt paneudu Minna Canthin värikkääseen, 53 vuotta kestäneeseen elämään syvemmin. Totean vain sen että Minna toimi aktiivisesti lähinnä miesten ja naisten välisen tasa-arvon edistäjänä ja lasikattojen särkijänä, vaikkakin tasa-arvo ja ihmisoikeudet kaikkinensa olivat hänen kokonaisvaltainen elämäntyönsä.

On hieno yhteensattuma, että suomalaisen tasa-arvon päivän kanssa vietetään yhtäaikaa kansainvälistä rasisminvastaista viikkoa, jonka yhteydessä on myös rasisminvastainen teemapäivä 21.3. Tämä siis vuosittain pari päivää suomalaisen tasa-arvon päivän jälkeen.

Mitä tasa-arvo sitten on? Se on määritetty YK:n ihmisoikeuksien julistuksen kahden ensimmäisen artiklan sanomalla;

”1. artikla. Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.

2. artikla. Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.”

Tässä siis sukupuoli on yksi monista tekijöistä. Sukupuolikin mielletään vielä tänä päivänä usein tasa-arvon kannattajienkin toimesta miehen ja naisen väliseksi tasa-arvoksi, vaikka olemme jo pitkään ymmärtäneet että meillä on olemassa myös muun sukupuolisia henkilöitä. Heidän asemansa on Suomessakin lapsenkengissä tasa-arvon näkökulmasta.

Toteutunut tasa-arvo on mielestäni sitä, että jokainen ihminen voi tuntea olevansa samanarvoinen muiden ihmisten kanssa ilman pelkoa, häpeää tai syrjityksi tulemisen tunnetta.

Miten tasa-arvo on sitten edistynyt Suomessa? Minna Canth oli ensimmäinen nainen, joka sai oman liputuspäivän. Tämä liputuspäivä tuli viralliseksi vuonna 2007. Siis 110 vuotta Minnan kuoleman jälkeen. Vuonna 2016 alettiin liputtaa Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivää ja viime vuonna Tove Jansson sai kolmantena suomalaisena naisena oman liputuspäivän. Kehitys ei siis päätä huimaa, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa kiihtyvää tahtia.

Me elämme silti edelleen vuonna 2021 pahenevassa, monimuotoisen rasismin yhteiskunnassa, jossa tasa-arvoa polkevat voimat nostavat koko ajan päätään. Rasismi on edelleen rakenteissa ja sitä tukevat ihmiset, jotka eivät edes tajua tukevansa rasismia. Rasismi kohdistuu sukupuoliin, ihonväriin, kansalaisuuteen, kieleen, varallisuuteen ja jopa vammaisiin sekä moniin muihin tekijöihin. Siis niihin tekijöihin, jotka mainitaan YK:n ihmisoikeusjulistuksessa ja joita ei enää pitäisi edes olla olemassa.

Me jokainen voimme tehdä omalta osaltamme paljonkin epätasa-arvon ja rasismin kitkemiseksi. Ensimmäinen teko on tarkastella omaa asennetta ja käytöstä muita ihmisiä kohtaan.

YK:n ihmisoikeusjulistuksen viimeinen artikla kuuluu;
30. artikla. Mitään tässä julistuksessa ei saa tulkita niin, että valtio, ryhmä tai yksityinen henkilö voi sen perusteella katsoa oikeudekseen tehdä sellaista, mikä voisi hävittää tässä määriteltyjä oikeuksia ja vapauksia.”

Tämä olkoon meidän kaikkien mielissä, ihan jokaisena päivänä vuodessa. Hyvää 19.3. vietettävää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää tasapuolisesti kaikille!

Yhteiskunnan pienillä päätöksillä suuret merkitykset

Luin kuluneella viikolla surullisen uutisen, jossa kerrottiin perinteikkään jyväskyläläisen harrastajateatterin menettävän toimitilansa. Mahdollista on, että koko teatteria ylläpitävä yhdistys lakkautetaan. Syynä on koronapandemia ja sen lamauttama esitystoiminta.

Toki tämä kyseinen harrastajateatteri eli Jyväskylän Kansannäyttämö ei ole lajissaan ainoa kurimukseen joutunut. Tämä koskee alan toimijoita laajasti, sekä amatöörien että ammattilaisten joukossa. Surullista tässä on se, että tilanne saattaa korjaantua pian ja toiminnan jatkaminen on kiinni hyvinkin marginaalisista summista. Varsinkin kun asiaa tarkastellaan isommassa kuvassa, jossa otetaan huomioon toiminnan merkityksellisyys koko yhteiskunnalle. Kerron nyt omakohtaisen kokemuksen siitä, mitkä vaikutukset voivat olla.

Päätin varusmiespalvelukseni vuonna 1987. Olin muutama vuosi aiemmin ollut huostaanotettuna ja kodin ulkopuolelle sijoitettuna laitokseen. Asuin armeija-ajan tukiasunnossa ja kotiuduttuani armeijasta olin itsenäistymässä omilleni, mutta todella hukassa elämäni kanssa ja todellisessa syrjäytymisvaarassa.

Sisareni pyysi minut tuolloin mukaan harrastajateatteritoimintaan. Tuo teatteri oli juurikin kyseinen Jyväskylän Kansannäyttämö. Siitä alkoi eheytymiseni ja kasvu omanarvontuntevaksi yhteiskunnan jäseneksi. Sain kokea yhteisöllisyyttä, samalla kun esiintyminen antoi rohkeutta ja itsevarmuutta hapuilevalle nuorelle miehelle. Sain töitä. Sain mahdollisuuden tulla toimeen omalla työlläni ja sain työstäni arvostusta, joka lisäsi itsetuntoani. Olin pelastunut. Sain töitä myös avustajana Jyväskylän kaupunginteatterista, jossa tein pieniä sivurooleja.

Jatkoin koko 90-luvun harrastajateatterin parissa, toimien mm. Kansannäyttämön puheenjohtajana. Tuona aikana rakensimme talkoilla kaksi eri teatteritilaa ja rakensimme kesäteatterille uuden kioski- ja huoltorakennuksen sekä katsomotilan tuhopoltettujen tilalle. Tämän kaiken teimme pääosin omalla esitystoiminnallamme ansaituilla rahoilla ja talkootyöllä. Toki Jyväskylän kaupunkikin tuki toimintaa. Saimme nykyrahassa mitattuna muutamia tuhansia euroja/vuosi toiminnan pyörittämiseen, mutta tuki oli koko ajan laskeva ja niin se on tainnut olla sitä näihin päiviin asti.

Se mitä haluan sanoa on, että olen nyt tehnyt palkkatyötä yli kolmekymmentä vuotta. Olen maksanut veroja yhteiskuntaan nykyrahassa mitattuna useita satojatuhansia euroja. Jos olisin jäänyt tuolloin 80-luvun lopulla ilman teatterin antamaa itsetuntoa ja osallisuutta, saattaisi olla että olisin syrjäytynyt ja jäänyt työttömäksi. Saattaisi olla että tällä hetkellä yhteiskunta olisi maksanut elämisestäni saman verran kuin olen nyt maksanut veroja.

Vaikka tein aikanaan merkittävän työn minulle rakkaalle Jyväskylän Kansannäyttämölle, joka on tuonut kokemuksia tuhansille ihmisille ja antanut ensiaskeleet joukolle teatterialan ammattilaisiksi päätyneille taiteilijoille, niin koen edelleen olevani sille elämäni velkaa. Siksi tulen tekemään kaikkeni, jotta tämä kaikki ei lopu rahan vuoksi.

Kylmää ajatus, että jos tämä arvokas toiminta loppuu, joku kaltaiseni ihminen ei saa mahdollisuutta siihen, minkä se minulle aikoinaan antoi. Toivottavasti yhteiskunta ymmärtää myös tämän arvon, mitattiin sitä sitten ihnhimillisesti tai taloudellisesti.

KUINKA PITKÄ MATKA ON SANOISTA TEKOIHIN?

Oulun Vihreät joutuivat perjantaina 22.1.2021 ilkivallan kohteeksi, kun heidän toimistonsa ikkunaan oli piirretty hakaristi ja kirjoitettu viesti ”DAY OF THE ROPE TRAITORS”, pettureiden hirttopäivä. Kyseessä ei siis ollut vain ilkivalta, vaan selkeä uhkaus.

Poliittinen ilmapiiri kiristyy myös Suomessa, kuten se on jo pitkään kiristynyt muuallakin maailmassa. Capitolin mellakat ja kongressiin tunkeutuminen USA:n presidentin vallanvaihdon alla sekä Venäjän mellakat oppositiojohtaja Navalnyin puolesta Putinin hallintoa vastaan kertovat siitä, että puheet muuttuvat helposti teoiksi. Provokaatiot johtavat provosoitumiseen. Siksi Oulunkin tapaus on otettava erittäin vakavasti. Kaikkien poliittisten puolueiden johdon tulisi selväsanaisesti tuomita tapahtunut.

Lähestyvät kuntavaalit ovat jälleen mahdollisuus osoittaa mielipiteensä demokraattisesti. Näihin vaaleihin yritetään vaikuttaa Oulun kaltaisilla teoilla. Siksi ne ovat erittäin vaarallisia ja aiheuttavat ehdolle lähtemistä harkitsevissa ihmisissä epävarmuutta ja jopa pelkoa. Tälle pelotteelle ei siksi saa antaa yhtään tilaa. Valtaa ei voi antaa anastaa vihalla ja uhkailulla.

Teko voi tuntua vähäiseltä töhrimiseltä ja sitä on joidenkin helppo vähätellä tai ohittaa olan kohautuksella, mutta historia on todistanut monta kertaa ettei sanoista ole loppujen lopuksi juurikaan matkaa tekoihin. Ja teot ovat historian valossa raakoja. Niistä on useimmiten joutunut kärsimään ensimmäisenä ja eniten ne, jotka ovat hiljaisuudellaan antaneet asioiden luisua siihen pisteeseen.

Viha ja vaino eivät kuulu politiikkaan, eivätkä sivistyneeseen yhteiskuntaan.

ERÄÄN PUOLUEEN LOGIIKKA SANANLASKUIN

Eräs puolue ( nimi muutettu vihapuheen välttämiseksi ) on logiikaltaan melko monimutkainen. En sano etteikö logiikka ole monimutkaista muissakin puolueissa, mutta erään puolueen logiikka ei vain minulle aukene.

Erään puolueen logiikan mukaan yhden ihmisryhmän voi tuomita kokonaisuudessaan sillä, jos tämän ihmisryhmän joukosta löytyy esimerkiksi rikollisia suhteessa muita enemmän. No vanha sananlaskuhan sanoo, että poikkeus vahvistaa säännön. Tässä tapauksessa poikkeus on eräs puolue itse. 

Ei yksi pääsky kesää tee, on toinen vanha sananlasku. Kaikista puolueista löytyy rikoksesta tuomittuja henkilöitä, vaikkakin vähemmän kuin erään puoleen riveistä, mutta löytyy toki. Sillä on helppo vesittää kritiikki erään puolueen tekemistä rikoksista, kun toisissakin puolueissa on rikoksesta tuomittuja tai edes rikoksesta epäiltyjä.

Sama logiikkaa ei kuitenkaan sovi omenalle ja päärynälle, sanoo vähän tuoreempi ja mukaeltu sanonta. Jos vaikkapa maahanmuuttajissa on keskimäärin enemmän rikoksen tekijöitä, niin malka löytyy heidän silmästään. Malka ei siis löydy suinkaan omasta silmästä, vaikka erään puolueen sisältä löytyy selkeästi eniten rikoksista tuomittuja suhteessa muihin puolueisiin.

Tarkoitus siis pyhittää keinot ja armo saa käydä oikeudesta kun on kyse eräästä puolueesta. 

Vihapuhetta ei pidä erään puolueen mielestä tuomita, paitsi jos se kohdistuu erääseen puolueeseen. Muita kohtaan vihapuhe on sananvapauteen kuuluvaa, mutta erääseen puolueeseen kohdistuva kritiikki on vihapuhetta ja uhriutumisen paikka. Se on erään puolueen mielestä noitavainoa ja ilkeää panettelua, poliittista ajojahtia.

Erään puolueen edustajien on saatava myös muilta selviä kannanottoja ja yksinkertaisia vastauksia erään puolueen esittämiin kysymyksiin; ”kyllä vai ei, sanokaa suoraan”. Erään puolueen oikeus on kuitenkin vastata heille esitettyihin kysymyksiin epämääräisesti tai esittää vastakysymys, joka ei aina liity edes heille esitettyyn kysymykseen. Parhaimmassa ja vaikeimmassa tapauksessa kysymys voidaan ohittaa kokonaan. Mutta niinhän se on, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Paitsi erään puolueen ollessa kyseessä.

Nyt jään odottelemaan, kalahtaako kalikka siihen koiraan joka älähtää?

Koronavirus poliittisena keppihevosena

On surullista seurata tämän hetkistä keskustelua Korona-viruksen aiheuttaman kriisin hoidosta.

Tilanne on ennennäkemättömän pokkeuksellinen ja siksi hyvin yllättävä kaikille. Eikä se ole sitä vähiten maan nykyiselle hallitukselle. On ollut hienoa nähdä kriisin alkuvaiheessa, kuinka yhteinen koettelemus on tuonut suomalaisia yhteen ja suurinpiirtein kaikilla on ollut tavoitteena nujertaa virus ja siitä johtuvat haasteet. Nuo haasteet ovatkin mittavat ja niiden ratkaisemiseen tarvitaan kaikkia.

Valitettavasti kuvaan on astunut nyt politiikka. Kun on julkaistu uusia puolueiden kannatusmittauksia, näyttää pääministeri ja SDP saaneen kansan tuen taakseen kriisin hoidossa. Samoin tukea ovat saaneet myös muut hallituspuolueet. Tämä tarkoittaa sitä että oppositiossa olevat Kokoomus ja varsinkin Perussuomalaiset ovat menettäneet merkittävästi kannatustaan. Tämä johtaa paniikkinappulan painamiseen ja kaikkea missä risahtaa, ryhdytään jahtaamaan.

Viimeisin ikävä käänne tapahtui Huoltovarmuuskeskuksen tilatessa vääriä kanavia epäkuranttia tavaraa, eli terveydenhuoltoon tarkoitettuja kasvomaskeja, jotka eivät läpäisseet Suomen terveydenhuollon vaatimuksia.

Oppositio on tästä syystä hyökännyt rajusti ja sokeasti lähinnä hallituspuolueiden, varsinkin pääministeripuolue SDP:n kimppuun. Kun poliittinen tilanne opposition näkökulmasta käy synkemmäksi ja kannatus katoaa, käytetään koronakriisistä kaikki mahdollinen politiikan tekoon. Jos jokin virhe sattuu, sille ei löydetä ketään muita syyllisiä kuin maan hallitus. Olipa virheen tekijä kuka tahansa.

Tällä hetkellä olisi syytä jättää politikointi väliin ja keskittyä kriisin hoitoon yhdessä. Politikoinnin ja kriisin hoidon arvioinnille tulee vielä sijansa ja aikansa. Tämä ei liene kovin paljon vaadittu yhteisen edun, Suomen ja suomalaisten edun vuoksi. Nyt ei ole aika poliittisten kinastelujen ja hallituskriisin rakentamiselle.

Uskommeko ekonomeja vai ekologeja?

Seurattuani tätä poliittista ilmapiiriä jo hyvin kauan, voi todeta jonkin lakipisteen saavutetuksi. Se on kaksinaismoralismin huippu.

Useat tahot ovat hokeneet jo pidemmän aikaa, että taloutta pitää hoitaa siten, että se on kestävällä pohjalla ja että tulevat sukupolvet eivät joutuisi maksamaan meidän nykyisten sukupolvien velkoja. Olen usein kertonut eri velkalajeista, jotka ovat taloudellista velkaa korkeakorkoisempia. Näitä ovat mm. koulutusvelka, infravelka, terveysvelka ja sosiaalinen velka. Ne muodostavat yhdessä hyvinvointivelan, jonka hoitamatta jättäminen maksaa korkoina yhteiskunnalle todella rajusti enemmän kuin yksikään valuutalla mitattava velka.

Yksi synkimmistä velkalajeista on saanut viime aikoina ison painoarvon. Tuon painoarvon on tuonut konkretiaksi nuori 16-vuotias ruotsalaistyttö Greta Thunberg. Hän puhui suunsa puhtaaksi New Yorkin ilmastokokouksessa, jossa hän syytti meitä setämiehiä hänen tulevaisuutensa tuhoamisesta, koska emme ole tehneet tarpeeksi ilmastonmuutoksen torjumisen eteen. Jos ja kun tutkijoita ja asiantuntijoita on uskominen, niin Greta on harvinaisen oikeassa. Me tuhoamme tätä palloa kiihtyvällä tahdilla.

Se että yksittäinen ihminen on suhteellisen voimaton asian edessä tai että me joudumme tekemään yksilön kannalta joitain epämiellyttäviä ratkaisuja, mikäli aiomme riittävän nopeasti muuttaa suuntaa, ei ole peruste pistää päätä pensaaseen. On vastuutonta kieltää koko ilmastonmuutos ja vippaamamme ilmastovelka tulevien sukupolvien joutuessa maksajiksi. Vieläpä todella korkealla korolla, mikäli tieteentekijöihin on siis uskominen.

Ja se kaksinaismoraalin huippu piilee juuri tässä. Taloudellisen velan haitoista kyllä varoitetaan rankimmalla tavalla ja vedotaan talouden asiantuntijoihin, ekonomisteihin. Samat setämiehet jotka vetoavat kauniilla fraaseilla tulevien sukupolvien velkataakkaan taloudessa, viittaavat kintaalla ilmastovelalle. Tässä velkalajissa ei tieteentekijöille ja asiantuntijoille ole sijaa. Meillä on jopa korkeassa asemassa olevia päättäjiä, jotka uskovat taivaan isän säätävän ilmaston, mutta taloustietelijöiden säätävän taloutta.

Ilmeisesti on hienoa jättää tuleville sukupolville elinkelvoton planeetta ilman rahahuolia. Greta Thunberg ja tulevat sukupolvet eivät tätä taida kovin korkealle arvostaa.

Minne menet, Suomen Keskusta?

Eilen keskustapuolue valitsi uudeksi puheenjohtajakseen kansanedustaja ja elinkeinoministeri Katri Kulmunin. 32-vuotias puoluejohtaja ei sinänsä ole enää harvinaisuus, mutta kovan haasteen edessä uusi puheenjohtaja on perinteisen ison puolueen johdossa. Keskusta on vajonnut kannatuksessaan ennätyksellisen alas ja monet haasteet, kuten aluepolitiikan raju rakennemuutos tulevat koettelemaan puoluetta jatkossa yhä vahvemmin.

Samalla kun Keskusta valitsi uuden puheenjohtajan, se muutti politiikkansa suuntaa todella merkittävästi. Keskusta oli mukana edellisen puheenjohtajansa ja pääministeri Juha Sipilän johdolla maan lähihistorian oikeistolaisimmassa hallituksessa viime vaalikaudella. Nyt puheenjohtaja Kulmunin johdolla Keskusta on mukana lähihistorian vasemmistolaisimmassa hallituksessa. Linja on löyhä ja arvaamaton, joten se näkyy myös kannatuksessa. Kannattajia valuu oikealle, myös äärioikealle ja vasemmalle. Seuraavat kannatusmittaukset tulevat olemaan Keskustan historian ehkäpä merkittävimmät. Pystyykö se uuden puheenjohtajansa johdolla nostamaan puolueen takaisin suurten joukkoon vai käykö niin kuin on käynyt muualla Euroopassa agraaripuolueille eli se vaipuu marginaalipuolueeksi?

Ainakin Keskustan on valittava linjansa, sillä se ei kestä enää yhtään sellaisia suunnanmuutoksia joita nähtiin viime vaalien jälkeen. Keskustalla on hukassa paitsi vasemmisto-oikeisto linjansa, myös liberaali-konservatiivi linjansa. Keskusta ei hallitse siis yhtään ruutua, mitä gallupeissa tällä hetkellä edellä olevat puolueet hallitsevat.

Jos selkeää linjaa ja sen jatkuvuutta ei ala nopeasti löytyä ja kannatus jatkaa laskuaan, se vaikuttaa auttamatta myös hallitustyöskentelyyn. Uskottavuus hallituksen valtiovarainministeri- ja kakkospuolueena alkaa muistuttaa edellisen hallituksen Sinisten uskottavuutta.

Nähtäväksi jää, tuhosiko Juha Sipilän seikkailut liian kallellaan oikealla käyneen Keskustan ja hörppäsikö puolueen vene liikaa vettä keinahtaessaan rajusti vasemmalle vaalien jälkeen vai vieläkö kansa luottaa tähän epävakaaseen paattiin, joka aiemmin on kuitenkin sopivalla keinunnalla pitänyt Suomea tasapainossa?

Hallitusneuvottelujen jatkoasetelmat

Ensimmäisen henkilökohtaisen yllätyksen koin Suomen uutta hallitusta muodostettaessa kun hallitustunnustelija SDP:n Antti Rinne neuvotteli Keskustan mukaan hallitusneuvotteluihin. Koko vaalien jälkeisen ajan on eri yhteyksissä veikattu vahvasti, että SDP:llä ja Kokoomuksella olisi ollut kassakaappisopimus uuden hallituksen yhteistyöstä. Eipä ollut.

Hallitusneuvotteluihin nousi Keskustan lisäksi hyvinkin odotetusti Vihreät, jota on pidetty oikeastaan varmimpana valintana hallitukseen. He olivat prosentuaalisesti vaalien suurin voittaja ja mahtuvat lähes kaikkiin muihin koalitioihin, paitsi sellaiseen jossa mukana olisi Perussuomalaiset. Myös Vasemmistoliiton ja RKP:n valikoituminen hallitusneuvotteluihin ei ollut mikään iso yllätys. SDP ja Vasemmistoliitto ovat lähentyneet vahvasti viime hallituskaudella oppositiossa ja RKP on se puolue, jonka kynnyskysymykset täyttävät yleensä kaikki nykyisen yhteiskunnan esteettömyyskriteerit.

Ulos hallitusneuvotteluista tässä vaiheessa jäivät vaalien kakkonen ja kolmonen. Perussuomalaisten kanssa SDP olisi tuskin saanut muodostettua enemmistöhallitusta ilman että mukana olisi ollut myös Kokoomus tai Keskusta. Lisänä tuossa jomman kumman porvaripuolueen hallituksessa olisi voinut olla ainoastaan Kristillisdemokraatit, jolloin enemmistöhallitusta ei olisi pystynyt muodostamaan. Muut puolueet eivät olisi lähteneet samaan hallitukseen Perussuomalaisten kanssa.

Kokoomus on ollut hallituksessa ollessaan Musta-Pekka vuoroin SDP:lle, vuoroin Keskustalle. Ei edes Juha Sipilän johtaman Keskustan raju oikeistopolitiikka koitunut Keskustan voitoksi Kokoomuksesta. Kokoomus vain ottaa hallinnan loppuviimein kaikista hallituskumppaneistaan. Lisäksi niin kauan kun Kokoomus on hallituksessa, niin kauan Suomessa eriarvoisuus kasvaa. Antti Rinne ja SDP on tiedostanut tämän ja sen vuoksi Kokoomus on nyt ulkona hallitusneuvotteluista.

Mikäli eriarvoisuutta halutaan vähentää Suomessa, on hallituksessa oltava vahva vasemmistoenemmistö. Nyt hallitusneuvotteluihin valikoituneella koalitiolla on nähdäkseni vaalien tulokseen suhteutettuna paras mahdollisuus nimenomaan eriarvoisuuden vähentämiseen, mikä oli vaalivoittaja SDP:n suurin tavoite ja joka oli myös äänestäjien tahto eduskuntavaaleissa.

Hallitusneuvotteluista ei tule todellakaan helpot. Vaalien suurin häviäjä eli Keskusta haluaa varmasti hallituksessa kiillottaa lommoista kilpeään. Tämä vaatii kuitenkin täyskäännöksen Juha Sipilän johtaman Keskustan harjoittamaan politiikkaan. Se ei sinällään ole mikään mahdottomuus, koska Sipilä on luopumassa Keskustan puheenjohtajuudesta ja kentän väellä on suuri tarve luopua murskatappioon johtaneesta jyrkästä oikeistopolitiikasta. Paluu alkiolaiseen politiikkaan on Keskustan ainoa mahdollisuus pysyttäytyä suurten puolueiden joukossa.

Joka tapauksessa uuden hallituksen muodostaminen ei tule olemaan helppoa, eikä ole yhtään varmaa etteikö hallitusneuvotteluissa nähtäisi vielä yllättäviä käänteitä. Ja olkoon tulevan hallituksen kokoonpano mikä tahansa, hallituskauden haasteet eivät tule olemaan helppoja. Henkilökohtaisesti toivoisin, että hallituksen politiikassa tulisi näkymään vahvasti SDP:n arvopohja ja äänestäjien eduskuntavaaleissa äänestämä muutos eriarvoisuuden vähenemisestä.