Arkisto

POLARISOITUVA POLITIIKKA
22.5.2018

Viime vuosina sekä suomalaista että globaalia politiikkaa on leimannut lisääntynyt kahtia jakautuminen. Suomalaisessa politiikassa siirryttiin ensin perinteisestä vasemmisto-oikeisto akselilta liberaali-konservatiivisen akselin suuntaan, jolloin Vihreiden ja Perussuomalaisten kaltaisten puolueiden esiinmarssi ja kannatuksen nosto oli mahdollista. Talouspolitiikka sai väistyä mm. maahanmuuton ja ilmastopolitiikan tieltä. Kumpikaan aiheista ei ole vieläkään toki menettänyt asemiaan poliittisessa keskustelussa, mutta viime aikoina on ollut merkkejä paluusta perinteisempään vasemmisto-oikeisto linjaan.

Yhtä kaikki, konsensusta on yhä vaikeampi löytää asiasta kuin asiasta. Tämä näkyy vakavammin siinä, että erilaiset arvomaailmat loittonevat toisistaan ja kaikilla ei ole enää edes tarkoituskaan löytää yhteistä hyvää lisääviä tekijöitä. Tästä raadollinen esimerkki oli kansanedustaja Susanna Kosken ja työttömän monisairaan Anna-Maija Tikkasen kohtaaminen.

Maailma hyvin menestyvän, vahvat verkostot omaavan ja todellista köyhyyttä kokemattoman ihmisen silmin on niin ruusuinen, ettei yhteiskunnan toisella laidalla työttömyydessä, sairauksissa ja osattomuudessa elävän todellisuus ole enää ymmärrettävissä. Siksi sitä on hyväosaisten vaikea hyväksyä todeksi ja vielä pahempaa on, ettei sellaiseen elämään johtavia syitä voi ymmärtää.

Kuvaavaa tuossa dialogissa oli se, että molemmat henkilöt olivat täysin mukavuusalueensa ulkopuolella. Toinen haki turhautuen ymmärrystä tilanteelleen ja toinen turhautui ymmärryksensä puutteeseen. Absurdi tilanne ja keskustelu oli valmis. Kun ihminen on tilanteessa jossa elämän liikkumavaraa on hyvin niukasti, hänen luovuutensa muuttuu selviytymistaisteluksi. Hyväosaisilla on taas aina tarve ratkaista asiat peilaten ongelmia omiinsa. Jos joku asia ei ole hänelle ratkaisematon ongelma, ei se voi sitä olla ratkaisemattomana muillekaan.

Politiikan kahtiajakautuminen näkyy myös arvomaailmojen laajempana voimistumisena. Kun SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne esitti 100 €/kk korotusta pieniin, alle 1400 €:n eläkkeisiin, niin Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ampui lupaukset heti alas ja kertoi nukkuvansa huonosti niiden takia. Perussuomalaisten Jussi Halla-aho vertasi lupauksia nigerialaiskirjeisiin.

Molemmat viimeksi mainitut puoluejohtajat kertoivat samalla suomalaisille, ettei köyhyyteen ja eriarvoistumiseen aiota puuttua, mikäli he ovat seuraavien eduskuntavaalien jälkeen hallituksessa. Tämä on tietenkin hyvä siinä mielessä tietää, että toiset eivät edes lupaa korjata tätä vakavaa ongelmaa. Toisia äänestäessä siitä on lupaus.

Ensi kevään eduskuntavaalit näyttävät olevan yhä suuremmassa määrin kahden vastakkaisen talousideologian mittelöt. Nykyinen SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden oppositio haluaa hakea yhteistä vaihtoehtoa nykyiselle hallituspolitiikalle. Samalla nykyisen hallituksen puolueet hakevat kansalta mandaattia politiikkansa jatkuvuudelle. Vahvin mittelö käydäänkin näillä näkymin SDP:n ja Kokoomuksen kisana piikkipaikasta ja hallituksen muodostajan roolista. Samalla haalenee suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kivijalaksi muotoutuneen konsensuspolitiikan kannattajien toiveet. Politiikka blokkiutuu ja polarisoituu.

TALOUSKASVUA VAI HYVINVOINNIN KASVUA?
6.5.2018

Koko yhteiskuntajärjestelmämme perustuu nykyään talouskasvulle ja talouden tasapainottelemiseen. Kansakunnan kaapin päälle on nostettu poliitikot, jotka vaalivat tarkkaa talouden hoivaamista. Heitä seuraa ekonomistien armeija, jonka tehtävänä on analysoida, ennustaa ja kertoa yleisesti miten talous kehittyy ja kuinka hyvin se voi. Taloudesta on tullut kaiken hyvinvoinnin perusta. Ja tämä ohjaus on tietenkin tullut meille kansainvälisesti. Talous on syrjäyttänyt siis syrjäyttänyt ihmisen ja hänen hyvinvointinsa.

Taloudella ja sen kasvulla pyritään selittämään meille, kuinka kakun pitää kasvaa jotta sitä voidaan jakaa useammalle. Tämä on tietenkin siinä mielessä totta, ettei sellaista voi jakaa, mitä ei ole olemassa tai sitä ei ole riittävästi jaettavaksi. Mutta kuinka kakku lopulta jakautuukaan? Onko niin, että kakusta saa aina reilusti omaa osaansa enemmän ne, jotka vaativat suurimpaan ääneen muita kakkua kasvattamaan ja ne joilta kakun kasvattamista eniten vaaditaan, saavatkin kakusta loppujen lopuksi muruset, jos sitäkään?

Omassa pienessä ymmärryksessäni pidän tärkeimpänä yhteiskunnan mittarina sitä, kuinka hyvin tai huonosti sen heikoimmat jäsenet pärjäävät ja tulevat toimeen. Se lienee sivistysvaltion lähtökohta.

Kun lukee Suomen perustuslakia, niin huomaa ettei siellä mainita sanallakaan yhteiskunnan talouden hyvinvoinnin suojelemisesta. Sen sijaan jo ensimmäisessä pykälässä todetaan että valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet, sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Nämä kirjaukset lähtevät myös kansainvälisistä sopimuksista ja kirjauksista, kuten YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisesta julistuksesta.

Olisiko siis niin, että suunta pitäisi kääntää talouden hyvinvoinnista ihmisten hyvinvointiin siten, että talous palvelee ihmisten hyvinvointia ja luo siten hyvää säästäen kustannuksia eikä taloutta hoideta ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella? Jos jatkossakin pyrimme lyhytnäköisesti hoitamaan vain taloutta, joudumme vakavammin miettimään sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusrakennetta ja tekemään vielä jyrkempiä korjausliikkeitä kuin mitä nyt ollaan suunnittelemassa sote-uudistuksessa. Ja jälleen oltaisiin syvemmällä suossa.

Talouskasvusta ei vain ole hyötyä, jos sen hintana on yleinen ihmisten hyvinvointi.

PUHEENI VAPPUNA 2018 SPEAKERS CORNERISSA JYVÄSKYLÄSSÄ
1.5.2018

Arvoisat kuulijat.

Vappu on ilon, valon, luonnon heräämisen ja ennen kaikkea työväen juhla. Tasan sata vuotta sitten se oli jotain ihan muuta. Suomessa oli päällä sen silloin nuoren historian, mutta silloisen tulevaisuudenkin kannalta surullisin tragedia. Oli ajauduttu tilanteeseen, joka oli eskaloitunut aiemmin talvella sotaan. Sotaan jossa toinen suomalainen soti toista suomalaista vastaan.

Silloin sotatoimiin johti vahvasti eriarvoistunut yhteiskuntakehitys, jossa ihmiset joutuivat nääntymään ylivoimaisen työtaakan alle, jotta olisi tienannut leivän itselleen ja perheelleen. Tämä johti tietenkin siihen, ettei osalla ollut mitään mahdollisuuksia tienata elantoaan työllään. Siksi moni tarttui mielummin aseisiin, kuin nääntyi työhön tai nälkään.

Tätä tragediaa nyt surulla muistamme ja kauhistellemme edellisvuoden ylväiden itsenäisyysjuhlallisuuksien jälkimainingeissa. Ajattelemme, ettei se saa eikä se voi enää toistua nykyisessä Suomessa. Siinä ajatuksessa on vain puolet totta; se ei saa enää toistua, mutta maailmanhistoria on opettanut meitä moneen kertaan, ettei tuollaisen tragedian mahdottomuus ole mikään itsestäänselvyys. Ihmisten pahoinvointi ja näköalattomuus johtaa jatkuvasti maailmalla yhteiskuntia vastaavanlaisiin konflikteihin. Aika näyttää, olemmeko me kansakuntana kehittyneet niin paljon, ettemme joudu enää vastaavanlaiseen tragediaan. Sotatoimet kestivät vain muutaman kuukauden, mutta globaalit konfliktit kestävät nykyään pahimmillaan vuosikymmeniä. Voimme vain kuvitella miten vaikeaa noista konflikteista johtuvista haavoista on päästä arpiin ja niiden katoamiseen, kun vielä sata vuotta myöhemmin me muistelemme oman kansakuntamme tragediaa ja sen vaikutus näkyy vielä laineina tässäkin päivässä.

Tragediaan johtaneet tekijät olemme laajasti kyllä tunnistaneet, välttääksemme uuden ja vastaavanlaisen syntymistä, mutta olemmeko myös tarpeeksi oppineita välttämään noiden tekijöiden syntymisen?

Vaikka noiden sata vuotta sitten tapahtuneiden tapahtumien johdosta kansakunta alkoi pikkuhiljaa eheytymään ja luomaan raskaillakin toimenpiteillä uutta hyvinvointiyhteiskuntaa yhteistuumin, niin vielä tämän päivän yhteiskunnassa on valitettavasti näkyvissä samoja tekijöitä, jotka mahdollistavat vakavien konfliktien syntymistä myös Suomessa. Ahneus ja itsekkyys eivät ole kadonneet mihinkään ja yleensä sitä harjoittavat kaikista vahvimmat ja heidän etupiirinsä. Tämä näkyy tällä hetkellä maan hallituksen toimenpiteissä.

Olemme kulkeneet nykyisen hallituksen ohjaksissa nyt kolme vuotta ja vuosi olisi vielä jäljellä, mikäli hallitus saa pidettyä koko ajan niukkenevan enemmistönsä ruodussa. Tuona aikana on tehty Suomen historian kannalta jyrkimmin eriarvoistavaa politiikkaa miesmuistiin. Työväenliike on joutunut järjestämään kaksi suurmielenosoitusta hallituksen toimia vastaan noiden kolmen vuoden aikana, ensin puolustaen työntekijöiden oikeuksia ja sen jälkeen työttömien oikeuksia. Valitettavasti nämä viestit ovat kaikuneet kuuroille korville, sillä hallitus ei ole lukuisista pienemmistä vatuloinneistaan huolimatta perääntynyt heikompiosaisten kurjistamispolitiikan harjoittamisestaan. Hallituksen mielestä suurimmat rikolliset yhteiskunnassamme ovat nykyään omalla työpanoksellaan toimeentulonsa hankkivat työntekijät ja toisaalta työttömät, jotka eivät pysty työllistymään. Heidän kurittamiseen tähtäävistä lakihankkeista ei tingitä, vaikka kaikesta muusta tingittäisiin.

Kuten sata vuotta sitten, myös nyt pyritään työhön parhaiten kykenevät näännyttämään työtaakan alle ja samalla sen johdosta ilman työtä jäävät nääntyvät osattomuuteen ja syrjäytyvät. Lainaan ay-aktiivi Kari Vatasen viime syksynä Helsingissä pidetyssä Joukkovoima- mielenosoituksessa pitämää puhetta; ”Työmarkkinoiden ääripäät eli ylityöt ja toisaalta syrjäytyminen tappavat tulevaisuudessa tehokkaammin kuin sydän- ja verisuonitaudit, syöpä ja diabetes yhteensä.”

En lähde luettelemaan niitä kaikkia järkyttäviä heikennyksiä pienituloisten ja köyhien toimeentuloon sekä työelämään, joita hallitus näiden kolmen vuoden aikana on tehnyt tai suunnitellut vielä tekevänsä. Sen seurauksista kuitenkin muutama sana.

Hallitus on keskittynyt yhteiskuntamme velan lyhentämiseen, mikä sinällään on erittäin hyvä tavoite. Ainoa heikkous siinä on se, että yhteiskunnalla on monenlaista velkaa taloudellisen velan lisäksi; sosiaalinen velka, koulutus velka, ympäristövelka ja infravelka, joista muodostuu yhdessä erittäin korkeakorkoinen terveys- ja hyvinvointivelka.

Hallitus on koko ajan yrittänyt painottaa, ettemme saa jättää tuleville polville velkaa. Maan hallituksen toimilla saatetaan lyhyellä aikavälillä hoitaa maan taloutta ja vähentää taloudellista velkaa, mutta samaan aikaan on otettu erittäin vaarallista ja kallista velkaa juurikin noissa muissa velkalajeissa. Ja tuota velkaa tulevat sukupolvet maksavat vielä pitkään.

Monessa asiassa ja ongelmien hoidossa tavoitteet ovat hyviä ja laajasti yhdessä hyväksyttyjä, mutta kun ryhdytään ongelmia ratkomaan ja etsimään keinoja niiden poistamiseksi, ollaankin jo pahasti eri linjoilla hallitus ja oppositio -akselilla. Näin on mm. sote-uudistuksessa ja työllisyyden hoidossa. Hallitus haluaa tehdä kaikesta bisnestä jolla luodaan apparaatti millä tehdään tulonsiirtoja köyhiltä rikkaille. Tätä perustellaan sillä että siitä syntyy talouskasvua. Mikään talouskasvu ei kuitenkaan jakaudu sillä tavalla, että se pienentäisi edellä esitettyjä velkalajeja kokonaisuudessaan.

Työllisyyden hoidossa hallitus on asettanut tavoitteen, johon pääsemiseen on valikoitunut keinoksi takavuosien retoriikkaa lainatakseni tempputyöllistäminen. Tämän termin taisi lanseerata eräs vahva kokoomusvaikuttaja Kokoomuksen ollessa oppositiossa. Tänä päivänä hallitus on siivonnut työttömyyskortistoa mm. pistämällä työttömiä työnhakijoita palkattomiin työkokeiluihin, nollatuntisopimuksille ja työvoimapoliittisiin koulutuksiin, joilla ei välttämättä edistetä työnhakijan työllistymistä millään muotoa. Tätä tukee mm. juuri julkisettu tilastokeskuksen julkaisu, jossa todetaan tehtyjen työtuntien kasvun olevan viimeisen vuoden aikana nolla. Työttömät lokeroidaan kaikki samaan kastiin ja annetaan ymmärtää, että työtön henkilö on kategorisesti laiska, tyhmä ja passiivinen. Tämän varjolla heille tarjotaan aktiivimallin tapaista ruoskaa, joka sitten yritetään selittää hyväilyksi. Aktiivimallin eli raippamallin piiriin hallitus on iloisesti roiskaissut kaikki työttömät, välittämättä siitä ovatko heistä kaikki edes työkykyisiä. Iso osa kuuluisi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen, ei työvoimapalveluiden piiriin. Silti kaikkia rangaistaan samalla mitalla. Tarkoituksena hallituksella on tietenkin taas säästää, ei niinkään työllistää, saati turvata ihmisille ihmisarvoista elämää. Alistaen ja lannistaen on siis hallituksen mielestä parempi kuin tukien ja kannustaen.

Hallitus yrittää selittää kansalle, että työttömyys- ja sosiaaliturva on kannustinloukku, jolla ihmiset passivoituvat työelämästä, vaikka kaikki tutkimukset osoittavat mm. sen, että sosiaaliturvan väärinkäyttö on huomattavasti pienempi ongelma kuin sen alikäyttö. Mielenterveys- ja päihdeongelmaisilla, sekä yhteiskunnasta ja sen palveluista syrjäytyneillä ihmisillä ei enää riitä edes voimavaroja hakea apua ja tukea ongelmiinsa. Tämä näkyy jo Jyväskylänkin katukuvassa, josta kaikille hiukankin korviaan ja silmiään auki pitäville päättäjille on tullut vahvaa ja vakavaa palautetta. Se näkyy kaupunkikeskustamme pahentuneena turvallisuusongelmana ja sitä kautta imagon ja houkuttelevuuden heikentymisenä.

Jo 2010-luvun alusta eläkevakutuusyhtiöt ovat kiinnittäneet erityistä huomiota vakavaan ongelmaan, joka siis ilmenee edellä kuvatulla tavalla. 18-24 vuotiaiden sairauseläköityminen on ollut rajussa kasvussa. Tästä on seurannut myös se, että esimerkiksi Jyväskylän suurimmat yksittäiset erikoissairaanhoidon menot eivät suinkaan johdu väestön ikääntymisestä, vaan lasten ja nuorten mielenterveysongelmien merkittävästä lisääntymisestä. Ongelmat taas johtuvat osin päihteiden käytöstä ja näköalattomuudesta.

Vakava ongelma on myös Suomen syntyvyyden lasku. Näköalattomuus johtaa väistämättä siihen, etteivät nuoret ihmiset uskalla perustaa perheitä ja ottaa vastuuta puolisosta, lapsista puhumattakaan. Miten voi rakentaa tulevaisuuttaan toimeentulolle, jota ei ole tai se on erittäin epävarmaa? Työelämän pirstaleisuus ja epävarmuus, jota nykyinen hallitus on omilla toimenpiteillään lisännyt ja koko ajan lisäämässä, aiheuttavat omalta osaltaan juurikin tuota näköalattomuutta.

Jos nuoret sitten uskaltautuvat tekemään vielä lapsia, ei olekaan enää itsestään selvää että lapset saavat turvallisen polun nuoruuteen ja aikuisuuteen. Suomessa on viime vuosina tehty vakavia ja  merkittäviä leikkauksia varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, toisen asteen opetukseen sekä korkeakoulutukseen. Siis lyhyesti sanottuna koko sivistyksen ja koulutuksen tasoon. Näistä leikkauksista kärsivät eniten juurikin heikoimmassa asemassa olevien perheiden lapset. Leikkauksia on perusteltu mm. digitalisaation tuomilla uusilla opetuskeinoilla, mutta samalla köyhimpien perheiden lapsia on kehoitettu menemään kirjastoihin tekemään viikonloppuisin koulutehtäviään, koska kaikilla perheillä ei ole varaa hankkia lapsilleen kotitehtävien tekemistä varten vaadittavia välineitä. Joka kymmenennen perheen lapset ovat vaarassa syrjäytyä vain siksi, ettei heillä ole mahdollisuutta täysipainoiseen opiskeluun vanhempien köyhyyden vuoksi. Kysynkin, onko tämä sitä paljon puhuttua mahdollisuuksien tasa-arvoa? Myös subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen on leikannut nimenomaan heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksia. Tätä kautta Suomi eriarvoistuu koko ajan enemmän.

Sote-uudistusta on ajettu kuin käärmettä pyssyyn hallituspuolueiden omilla ja itsekkäillä tarkoitusperillä, unohtaen täysin uudistuksen tärkeimmät tekijät; ihminen ja hänen tarvitsemansa palvelut. Hallituksen lehmänkauppojen myötä Kokoomus on saamassa palvelujen yksityistämiseksi naamioidun valinnanvapauden ja Keskusta vallan keskittymisen itselleen takaavan maakuntahallinnon. Sinisten uppoava laiva pyrkii raahautumaan hillotolppansa ja lyhyeksi jäävän historiansa päätökseen myyden kaikki mitä heillä on myytävissä, jotta he voivat katkeraan loppuun saakka pitää kiinni viidestä ministeripaikastaan. Alkuperäisistä ja laajasti yhdessä hyväksytyistä tavoitteista ihmisten parempien ja kustannustehokkaammin hoidettujen palveluiden saamiseksi on hallituksessa luovuttu jo aika päivää sitten. Hallituksen tavoitteeseen säästää kustannuksista 3 miljardia euroa vuodessa ei usko enää hallitus itsekään. Se on sinällään hyvä, sillä parempia ja tehokkaampia palveluita on mahdoton saavuttaa Euroopan parhaimpien ja kustannustehokkaimpien sote-palveluiden nykyisestä tasosta. Sen sijaan kustannusten nousun uhka on todellinen uuden hallintohimmelin ja yksityisten verosuunnitteluyhtiöiden kautta. Lisäksi  uuden järjestelmän rahoitusmalli on kestämätön. Ennaltaehkäisevät hyvinvointipalvelut kustantaa jatkossa kunnat ja pahoinvointia korjaavat palvelut taas valtio. Voimme vain kuvitella, kuinka kuntien on helppo säästää ennaltaehkäisevistä palveluista, koska korjaavat palvelut kustantaa valtio. Molemmissa tapauksissa me kaikki veronmaksajat kustannamme tämän kokonaisuuden, vaikkakin valtiolla ja kunnilla onkin eri verokukkarot. Korjaavat palvelut kun maksavat aina ennaltaehkäiseviä palveluita enemmän ja juuri sen vuoksi meillä on hätä tehdä sote-uudistus.

Arvoisat kuulijat ja läsnäolijat

Meidän olisi jo pitänyt tehdä soteuudistus korjaten nykyistä ja jo sinällään tehokasta järjestelmää kehittäen, ilman että poliittiset ambitiot olisi päästetty ohjaamaan uudistuksen tekoa. Samoin työttömyys- ja sosiaaliturvajärjestelmää tulisi uudistaa yksilöa kannustavammaksi ja tukevammaksi, ei nöyryyttäväksi ja alistavaksi. Sen vuoksi SDP on juuri hyväksynyt kolmiportaisen  yleisturvamallin, jossa yksilön tarpeet otetaan parhaiten huomioon henkilökohtaisesti, heidät ohjataan oikeiden palveluiden piiriin, tuetaan työllistymisessä ja kannustetaan aktiivisuudesta taloudellisesti. Koko malli on portaat työelämään niille, joille työllistyminen on mahdollista ja järkevää samalla kun ne takaavat työhön kykenemättömille perustuslainkin turvaaman inhimilliseen elämiseen vaadittavan vähimmäistulon.

Hyvät kuulijat, toivotan vielä kerran; iloista Vappua kaikille tasa-arvoisesti.

 

TYÖTAISTELUT TUHOAVAT SUOMEN KILPAILUKYVYN!
25.4.2018

Ihan aluksi pieni arvoitus; mikä työmarkkinajärjestö on järjestänyt 2000-luvun pisimmän yksittäisen työtaistelun? Olisiko se lakkoherkkä AKT? Tai kenties joku muu pieni ja pippurinen liitto? Ei.

Sehän on työnantajien EK:n ex-jäsenjärjestö Metsäteollisuus ry.

Metsäteollisuus järjesti kuuden viikon mittaisen työsulun, joka pysäytti Suomen kansantalouden kasvun vuonna 2005. Paperimiesten lakko ennen sitä sai työnantajat ja poliittisen oikeiston veisaamaan vanhaa virttä; työtaistelut ovat saatanasta ja tuhoavat Suomen. Työsulun alettua virren veisuu kuitenkin vaimeni kummasti, vaikka Suomen vienti pysähtyi suurelta osin ja talousvaikutukset eivät jääneet siihen. Sillä leikattiin 24 000 työntekijän tulot viikoiksi ja samalla palvelualojen yritykset kärsivät noiden työntekijöiden ostovoiman notkahduksesta.

Tänään 25.4.2018 Rakennusteollisuus ry on uhannut aloittaa työsulun vastatoimena Rakennusliiton lakoille. Lakot johtuvat siitä, että työntekijät vaativat osuuttaan Suomen talouskasvusta. Samaan aikaan kun suuryritysten osakkaille ja johtajille jaetaan muhkeita osinkoja ja bonuksia, niin työntekijöille olisi tarjolla vain murusia.

Maan hallitus pakotti ay-liikkeen polvilleen ja kiristi vastuulliset työntekijät kilpailukykysopimukseen Suomen kilpailukyvyn pelastamiseksi. Kilpailukyky kyllä parani kansainvälisen talouden elpyessä ja kilpailukykysopimuksella oli hyvin marginaalinen vaikutus tässä kokonaisuudessa. Joltain osin kiky-sopimus jopa heikensi ja hidasti Suomen talouskasvua.

Nyt kun Rakennusteollisuus ry haluaa ahneuksissaan tuhota mielummin Suomen heikon talouskasvun, kuin jakaa siitä työntekijöille kuuluvaa siivua, maan hallituksen olisi syytä pikimmiten tuomita Rakennusteollisuuden aikeet työsulusta ja ryhtyä toimenpiteisiin työsulun estämiseksi. Toiveeni saattaa kuitenkin olla turha, sillä maan nykyisen hallituksen sekä poliittisen oikeiston mielestä vain toisen osapuolen eli työntekijöiden työtaistelutoimenpiteet ovat tuomittavia. Ei korppi korpin silmää noki.

 

PUHEENI SDP:N PUOLUEVALTUUSTOSSA 21.4.2018

Hyvät toverit, puoluevaltuutetut, muut läsnäolijat

Jukka Hämäläinen, Keski-Suomi

En lähde kertaamaan niitä kaikkia järkyttäviä heikennyksiä pienituloisten ja köyhien toimeentuloon sekä työelämään, joita hallitus näiden kolmen vuoden aikana on tehnyt tai suunnitellut vielä tekevänsä. Sen seurauksista kuitenkin muutama sana.

Hallitus on keskittynyt yhteiskuntamme velan lyhentämiseen, mikä sinällään on erittäin hyvä tavoite. Ainoa heikkous siinä on se, että yhteiskunnalla on monenlaista velkaa taloudellisen velan lisäksi; sosiaalinen velka, koulutus velka, ympäristövelka ja infravelka, joista muodostuu yhdessä erittäin korkeakorkoinen terveys- ja hyvinvointivelka.

Hallitus on koko ajan yrittänyt painottaa, ettemme saa jättää tuleville polville velkaa. Maan hallituksen toimilla saatetaan lyhyellä aikavälillä hoitaa maan taloutta ja vähentää taloudellista velkaa, mutta samaan aikaan on otettu erittäin vaarallista ja kallista velkaa juurikin noista muissa velkalajeisssa. Ja tuota velkaa tulevat sukupolvet maksavat vielä pitkään.

Monessa asiassa ja ongelmien hoidossa tavoitteet ovat siis hyviä ja laajasti yhdessä hyväksyttyjä, mutta kun ryhdytään ongelmia ratkomaan ja etsimään keinoja niiden poistamiseksi, ollaankin jo pahasti eri linjoilla hallitus ja oppositio -akselilla. Näin on mm. sote-uudistuksessa ja työllisyyden hoidossa. Hallitus haluaa tehdä kaikesta bisnestä jolla luodaan apparaatti millä tehdään tulonsiirtoja köyhiltä rikkaille. Tätä perustellaan sillä että siitä syntyy talouskasvua. Mikään talouskasvu ei kuitenkaan jakaudu sillä tavalla, että se pienentäisi edellä esitettyjä velkalajeja kokonaisuudessaan. Tähän meidän on annettava ratkaisu kansalaisille; miten tuotettu hyvä vähentää meidän kokonaisvelkaamme.

Minua pyydettiin myös huomauttamaan asiasta, josta puheenjohtaja Rinne teki viikolla avauksen. Nimittäin yritysten ja yrittäjien työelämän oikeusneuvonnasta valtion kustannuksella. Tämä järjestelmä on jo olemassa aluehallintovirastojen alaisuudessa. Sieltä kaikkien kansalaisten on asemaan katsomatta saatavissa puolueetonta oikeusneuvontaa työlainsäädännön osalta. Valitettavasti näitä resursseja on jatkuvasti supistettu.

Ja jälleen tavoitteet olivat yhteiset, mutta yrittäjien toimitusjohtaja Pentikäinen löysi avauksesta bisnesraon yksityisellä ja kilpailutetulla palvelulla. Tällä heikennettäisiin tietenkin samalla ay-liikkeen asemaa ja julkisen sektorin palveluja. Tätähän me emme tietenkään halua, emmehän?

Emmehän me myöskään halua kasvattaa enää yhteiskunnan kokonaisvelkaa, emmehän?

KAKSI YHTÄ VASTAAN
21.1.2018

Tämä on tilastojen mukaan suhdeluku aktiivimallin vastustajien ja kannattajien välillä, ainakin niiden joukossa jotka ilmoittavat ymmärtävänsä mistä mallissa on kyse. Katsotaanpa vähän muitakin tilastoja ja tulkitaan vähän.

Marraskuussa 2017 Suomessa oli tilastokeskuksen mukaan 70,4% työllisyysaste ja työttömyysaste oli 7,1%. Mielenkiintoista on, että vaikka vain alle kymmenesosa työvoimasta on ilman työtä, niin YLE:n kyselyn mukaan reilusti yli puolet, eli 56% ilmoittaa vastustavansa aktiivimallia. Ne vastaajat jotka ilmoittivat ymmärtävänsä erittäin hyvin mistä aktiivimallista on kyse, vastustajia oli kolme neljästä eli 76%.

Meille on yritetty hallituksen aktiivimallin puolesta puhujien toimesta hokea, että mallia vastustavat laiskat ja sosiaalituilla elävät työttömät. Näiden edellä mainittujen tilastojen varjossa siis väite on epätosi. Aktiivimallin vastustajista vain noin joka kymmenes on työtön. Siis jos oletetaan että ihan jokainen työtön vastustaa aktiivimallia.

SAK järjestää 2.2. Senaatintorilla klo 11-13 mielenilmauksen aktiivimallia vastaan. Sitä ennen aktiivimallin kumoamista vaativan kansalaisaloitteen on netissä allekirjoittanut alle kuukaudessa 130 000 ihmistä. Tämä ei tietenkään hallitusta ja aktiivimallin kannattajia hirveästi heilauta. On helppo väittää, että 130 000 on vain alle 2% Suomen kansasta ja jos saman verran väkeä saapuisi 2.2. Senaatintorille, niin mallin kannattajat todennäköisesti toteaisivat että nämä on ne samat allekirjoittajat ja edustavat selkeää kansan vähemmistöä. Siksi nämä kyselyt ovat erittäin merkittävässä asemassa.

SAK:ta ja ammattiyhdistysliikettä on moitittu, ettei se pidä työttömien puolia. Nyt se on ojentanut kätensä ja järjestää mielenosoitukseen osallistuville ilmaisia bussikyytejä eri puolilta Suomea. Kyyti on ilmainen, vaikka ei olisi edes liiton jäsen. Poliittiseen mielenilmaukseen osallistumiseen on jokaisella kansalaisella oikeus.

Toivoisin mahdollisimman monen osallistuvan tapahtumaan, sillä se tuntuu olevan harvoja demokraattisia tapoja vaikuttaa aktiivimallin kaatamisen lisäksi Suomen politiikan kahtia jakautumisen suunnan muutokseen. Niille jotka empivät osallistumisensa kanssa jonkin syyn takia, suosittelisin miettimään sitä kuinka paljon on vaatinut niiltä suomalaisilta jotka ovat uhranneet työpäiviään lakkoiluun, käyttäneet vapaa-aikaansa tai jopa menettäneet henkensä rakentaessaan ja puolustaessaan hyvinvointivaltion syntyä. Siis sen hyvinvoinnin josta me olemme vielä tällä vuosituhannella saaneet nauttia. Tämä ei ole tullut ilmaiseksi, joten ilmaiseksi siitä ei pidä luopua. Ja hyvinvointi ei tarkoita sosiaalituilla köllöttelyä, vaan sitä ettei heikompiosaisuudesta rangaista!

Kunnioittakaamme aiempien sukupolvien työtä ja uhratkaamme ajastamme perjantai 2.2.2018 mielenilmaukselle. Se ei ole aiempien sukupolvien tekoihin verrattuna paljon vaadittu.

Torilla tavataan!

AKTIVOINTIA JA PASSIVOINTIA
17.1.2018

Suomen hallitus on päättänyt sekä aktivoida passiivisesti, että passivoida aktiivisesti.

Nimittäin työttömiä on ryhdytty aktivoimaan passiivisesti. Suomen perustuslain 2. luvun 18 § mukaan julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että julkista valtaa käyttävän maan hallituksen tulisi aktiivisesti edistää suomalaisten työllisyyttä ja toimia siten että kaikille olisi töitä tarjolla. Maan hallitus on kuitenkin valinnut tässä tilanteessa itselleen passiivisen roolin ja siirtänyt vastuun itseltään työttömille. Hallitus katsoo ilmeisesti että sen rooliksi riittää sanktioida työttömien oletettu passiivisuus ja katsoa sivusta passiivisena työllisyyden kehittymistä.

Samaan aikaan kun hallitus passivoi itsensä työllisyyden hoidosta, niin SAK on päättänyt ryhtyä aktiivisesti puolustamaan työttömien oikeuksia ja järjestää poliittisen mielenilmauksen 2.2.2018. Hallitus tulkitsee tämän niin että SAK haluaa tukea työttömien passiivisuutta, vaikka SAK tukee nimenomaan työttömien oikeutta työttömyysturvaan ilman että työtöntä rangaistaan siitä ettei hän pysty työllistymään. SAK tukee työttömien aktivoimista, vaatien samalla hallituksen toimia oman osuutensa eli aktiivisen työvoimapolitiikan tukemisesta. Tämä tarkoittaa sitä että työttömyyden hoitoon ja työttömien aktivoimiseksi tulee ohjata siihen tarkoitukseen riittävät resurssit.

Hallitus haluaakin nyt aktiivisesti passivoittaa SAK:ta, jotta sen jäsenet ja muut mieltään osoittamaan lähtevät eivät ryhtyisi aktiivisesti tekemään mitään hallituksen aktivoimiseksi asiassa. Hallitus pelkää SAK:n aktiivista otetta työllisyyden hoidon kuntoon saattamisessa ja vaatimuksissaan hallituksen siirtymistä passiivisesta työllisyyden hoidosta aktiiviseksi, kuten Suomen perustuslakikin siis vaatii.

On helppo vaatia muilta aktiivisuutta, mutta itse sitä on vaikea toteuttaa. Paitsi jos kyseessä on vastuun siirtäminen itseltään muille. Hallitus on aktiivisesti unohtanut, että se itse käyttää ja ohjaa julkisen vallan resursseja, eivät työttömät kansalaiset.

On siis olemassa valikoivaa aktiivisuutta ja passivisuutta.

NURKAAN MAALAILUA
5.1.2018

Vuosi on vaihtunut ja maan hallituksen vauhti kiihtynyt. Nimittäin Suomen hallitus on päättänyt ajaa köyhien ja pienituloisten, lähinnä työttömien lisäksi alas myös ay-liikkeen.

Hallituksella tuntuu olevan vallan huumassaan pirullinen tavoite maalata ammattiyhdistysliike nurkkaan. Kaikkien kiristystysten ja uhkailujen voimalla maan hallitus ajoi valtaosan ammattiliitoista tekemään kilpailukyky- eli kiky-sopimuksen, jossa yhtenä sopimusehtona oli ettei työttömien asemaa entisestään heikennetä. Katkerien vaiheiden jälkeen sopimus syntyi ja ammattiyhdistysliike osoitti jälleen kerran vaikeissa olosuhteissa vastuullisuutensa.

Miten maan hallitus toimikaan tämän jälkeen? Ensin se runnoi joulukuussa  enemmistöllään läpi eduskunnassa työttömille aktiivimallin, jonka johdosta työtön menettää 4,65% työttömyyskorvauksestaan, ellei onnistu työllistymään kolmen kuukauden aikana 18 tunniksi palkallisiin töihin tai saa yrittäjätuloa 241€ tai osallistu viiden päivän ajan TE-hallinnon työvoimakoulutukseen.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta totesi yksioikoisesti, että tämä malli rikkoo kiky-sopimusta, mutta ammattiliitot eivät ole toistaiseksi ryhtyneet mihinkään toimenpiteisiin sopimusrikkomuksen johdosta. Ja koska mitään ei ole tapahtunut, on maan hallitus päättänyt lisätä pökköä pesään.

Tänään työministeri Jari Lindström (Sin.) ilmoitti, että hallitus aikoo asettaa lausuntokierrokselle aktiivimalli vol.2:n, jonka mukaan työttömän työnhakijan on haettava kolmen kuukauden aikana 12 työpaikkaa, eli yhtä paikkaa/ viikko tai muutoin hänelle lankeaa 60 päivän karenssi. Menossa on siis kunnon kyykytysoperaatio paitsi työttömiä, myös ay-liikettä kohtaan.

Nimittäin työttömillä, joista valtaosa on ammattiliittojen jäseniä, ei ole mahdollisuuksia ja aseita juurikaan vastustaa näitä hallituksen yhä hullummaksi käyviä aivoituksia. Niinpä katseet kääntyvät anovasti ammattiliittoihin, joilla on halutessaan myös työttömien puolustamiseen tarvittava edunvalvontavoima.

Ammattiyhdistysliike on ajettu puun ja kuoren väliin; ellei se tee jotain työttömien hyväksi ja ryhdy toimiin kiky-sopimuksen rikkomisen vuoksi, se menettää työttömien jäseniensä ja ison osan työssä käyvän jäsenistönsä luottamuksen, joka pahimmillaan johtaa joukkopakoon liiton jäsenyydestä. Jos ay-liike taas ryhtyy toimenpiteisiin esimerkiksi lakkojen tai mielenilmausten muodossa, pääsee porvarihallitus syyttämään ay-liikettä talouskasvun vaarantamisesta. Talouskasvun, joka ei kosketa edes ay-liikkeen jäsenistöä, sillä kasvun hyöty valuu hallitusta lähellä olevien piirien taskuihin. O tempora, o mores…

UUDEN VUODEN KYNNYKSELLÄ
30.12.2017

Olemme juhlineet kuluvan vuoden Suomen sataa itsenäisyyden vuotta. Juhlavuoteen on mahtunut paljon erilaisia tapahtumia ja rahaakin näihin juhlallisuuksiin on löytynyt yllin kyllin. Toki merkkipaalukin on ollut merkittävä.

Samaan aikaan kansallistunne on noussut korkealle. Joillekin jopa liian korkealle. Toiset ovat kansallisuustunteessaan olleet jo pidempään sulkemassa kansainväliset tuulet rajojen ulkopuolelle unohtaen samalla ettei suomalaisten äänet yllä tuolloin myöskään kansainvälisiin pöytiin ja saleihin. Toiset taas nostavat kansallistunteen korkealle unohtaen että Suomi on vahvaa vauhtia eriarvoistumassa, eikä Suomi ole samanlainen hyvinvointivaltio kaikille suomalaisille.

Olemme hiukan samankaltaisessa tilanteessa kuin itsenäisyytemme alkutaipaleella sata vuotta sitten. Kansallistunne on korkealla, mutta maamme näyttäytyy eri ihmisille erilaisena. Olemmeko siis oppineet mitään sadassa vuodessa? Toki olemme rakentaneet Suomesta yhden demokraattisimmista maista maailmassa ja se on ollut merkittävä tekijä sille, että olemme olleet myös pitkään maailman kärkimaita tasa-arvon suhteen. Nyt vain on merkkejä ilmassa, että tämä kehitys on tehnyt täyskäännöksen.

Suomen itsenäisyyden juhlavuotta seuraa vähemmän mairitteleva merkkivuosi Suomen historiassa.

Olen Joulun pyhät ja välipäivät katsellut taas kerran Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -filmatisointeja ja lukenut 60 vuotta sitten kirjoitetun, mutta vasta tänä vuonna julkaistun teoksen Kovaa aikaa, joka on punakaartissa taistelleen ja vankileirin kauhut läpikäyneen Paavo Järvisen kertomus noista ajoista. Mies pestautui monien muiden sen ajan köyhien tapaan punakaartiin, koska vaihtoehtona olisi ollut nääntyä nälkään. Kaarti tarjosi kuitenkin edes ruokaa. Tästä vaikeasta valinnasta todisteena löytyi ennen kaartiin pestautumistaan leimattu kirje, jonka mies oli kirjoittanut veljelleen ja siksi mies vapautui ehdonalaiseen ja pelastui pahemmalta.

En voinut olla vetämättä yhtäläisyysviivoja jollain tapaa tähän päivään, jolloin työttömiä ”aktivoidaan” leikkaamalla heidän ennestään pientä toimeentuloaan, ellei onnistu löytämään töitä. Samalla mietin missä menee tämän päivän köyhän ja huonompiosainen sietokyvyn raja? Maailmalta on nykypäivänäkin varoittavia esimerkkejä mihin eriarvoisuus voi johtaa saavutettuaan katkeamispisteensä.

Toivon todella, ettei ensi vuonna sadan vuoden takainen kehitys toistaisi itseään missään muodossa. En tietenkään usko että yhtä radikaaleihin tapahtumiin ajaudutaan, mutta voimme pilata vaivalla sadassa vuodessa kehitysmaasta hyvinvoinnin kärkimaaksi rakennetun maamme todella nopeasti antamalla eriarvoisuuden kasvulle sijaa.

Toivotan teille kaikille todella toisenlaista tulevaa vuotta kuin mitä se oli tasan sata vuotta sitten. Ehkä meidän on kuitenkin hyvä kerrata nämä Suomen historian synkimmät ajat ja niiden tapahtumat, jotta tiedämme mihin meidän ei ainakaan kannata ajautua.

Hyvää Uutta Vuotta ja erilaista tulevaa merkkivuotta 2018!

VETOOMUS JOUKKOLIIKENTEEN KÄYTTÄJILLE
21.12.2017

Näin Joulun, tuon hyvän tahdon ja rauhan juhlan alla haluan vedota teihin, hyvät joukkoliikenteen käyttäjät.

Palveluammatteihin kohdistuu tänä päivänä erittäin suuria vaatimuksia ja sitä kautta paineita. Linja-autonkuljettajan ammatti ei tästä poikkea. Me haluamme tehdä työtämme tunnollisesti ja asiakkaita mahdollisimman hyvin palvellen. Työssämme on kuitenkin paljon seikkoja, joihin emme pysty vaikuttamaan ja jotka aiheuttavat joskus ylivoimaisia haasteita laadukkaalle työskentelyllemme. Haluan muistuttaa teitä siitä, että kuljettajat eivät laadi aikatauluja, joita heidän on noudatettava. Yksikään laki ei vaadi kuljettajaa pysymään aikataulussa, mutta sen sijaan laki vaatii meitä noudattamaan nopeusrajoituksia ja ajamaan muutoinkin tilanteeseen sopivaa ja turvallista nopeutta.

Kuljettajat eivät myöskään määritä sääolosuhteita, matkustajamääriä, teiden ja pysäkkien kunnossapidon tasoa tai kanssa-autoilijoiden määrää. Kaikki edellä mainitut seikat vaikuttavat palvelumme tasoon ja laatuun. Asiakkailla on tietenkin oikeus vaatia ja saada hyvää palvelua, mutta toivon teidän ymmärtävän ettei kuljettajalle purkautuminen näissä asioissa edesauta tilanteen korjaantumista millään tavalla. Usein vaikutus on valitettavasti päinvastainen, kun olosuhteisiin syytön kuljettaja joutuu ottamaan henkilökohtaisesti vastaan ilkeääkin palautetta.

Jyvässeudun joukkoliikenteen aikataulut laatii viranomainen, jolla on olemassa palautejärjestelmä jyvaskyla.linkki.fi -sivustolla. Myös me kuljettajat luemme ahkerasti palautteita, jotta voisimme palvella asiakkaitamme paremmin. Palautejärjestelmä ei kuitenkaan ole luotu pahan olon purkamista varten, vaan asiallisia ja joukkoliikennettä kehittäviä ehdotuksia varten. Vain asiallisella yhteistyöllä voimme parantaa joukkoliikenteemme palvelun tasoa ja myös liikenneturvallisuutta, joka on tärkein ulottuvuus palvelussamme.

Kiitän jo etukäteen teitä paremmasta ymmärryksestä ammattikuntaamme kohtaan ja toivotan kaikille erittäin hyvää ja rauhallista Joulua.

KENELLE KELLOT SOIVAT?
19.12.2017

Eduskunnassa vapauduttiin viinan kielloista oikein urakalla. Samaan aikaan kun uutta alkoholilakia käsiteltiin salissa, niin oikeistopuolueet (kok., sin. Ja PS) pitivät melkoisen kosteita pikkujouluja saman katon alla.

Kosteusmittarilla voiton taisi viedä perussuomalaiset, sillä yksi ryhmän avustajista jouduttiin kuljettamaan pois paikalta ambulanssilla alkoholimyrkytyksen vuoksi ja kansanedustaja Teuvo Hakkarainen oli sen verran maistissa, että muisti seuraavana päivänä vain sen että jotain oli tullut hölmöiltyä. Medialta toilailut eivät jääneet huomaamatta. Teuvo kävi Sinisten ryhmän huoneessa viskomassa viinakset lattialle ja ilmeisesti kesän puoluehajaannuksesta oli jäänyt hampaankoloon sen verran, että työministerin Lindströmin kanssa käsirysy ei ollut kaukana.

Vakavin kohtaus kuitenkin sattui entisen puoluetoverin, nykyisen Kokoomuksen kansanedustaja Veera Ruohon kanssa. Hakkarainen kävi häneen käsiksi ja yritti suudella väkisin Ruohoa. Tapaus on selkeä seksuaalinen väkivallan teko, josta on käyty yhä vilkastuneempaa keskustelua viime aikoina ja tuomittu melko yksituumaisesti. Ruoho aikookin tehdä asiasta rikosilmoituksen.

Vaan mitä tekivät Teuvon kannattajat? Heidän mielestään Teuvolle sattui pieni kännimoka, joka ei nyt niin kauhean vakava ole. Ja katuihan Teuvo julkisesti tekoaan ja lupasi ettei tämä toistu, ainakaan seuraavaan känniin saakka.

Mokahan ei ole tukijoiden mielestä vakava, jos se sattuu humalaspäissään valkoihoiselle, kristitylle heteromiehelle. Mutta mikä on ollut samojen henkilöiden reaktio, kun joku muslimi tai muu maahanmuuttaja on tehnyt vastaavanlaisen teon? Niinpä. Kuohinnasta maasta karkoitukseen on ollut rangaistusvaatimus, mutta perussuomalaisten ryhmän antama vakava varoitus on tässä tapauksessa ihan sopiva rangaistus samojen ihmisten mielestä. Sitten nämä Teuvoa tukevat ”herrasmiehet” pitävät itseään suomalaisen naisen suojelijana ja perustavat jopa katupartioita toteuttamaan puhdasta aatettaan.

Mutta niinhän se taitaa olla Teuvonkin tapauksessa, kuten sen vanhan papin; älä tee niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä opetan. Lisäyksenä voisi Teuvon tapaukseen todeta vielä, että nämä opetuksetkin koskevat vain muita kuin valkoihoisia, kristittyjä miehiä.

Teuvo & kannattajat selittävät siis asian viinan kiroilla. Entäpä jos muslimimies tulisi selittämään, että ”tuo islam ei oikein sovi minulle, kun se pistää pään sekaisin ja seksuaalisesti ahdistelemaan naisia.”? Menisikö selitys samanlailla läpi?

KUINKA TYHMÄ ON SUOMALAINEN DUUNARI?
6.8.2017

Otsikko on raflaava kysymys, mutta tähän saadaan viitteitä antavia vastauksia tulevan syksyn aikana.

Kesälomat toivat konkreettisen ja kirpeän ymmärryksen siitä, miten kilpailukykysopimus on leikannut julkisen sektorin työntekijöiden lomarahoja 30%. Useissa perheissä tämä on merkinnyt lomareissun peruuntumista. Enkä nyt tarkoita ökylomaa aurinkorannoilla etelässä, vaan ihan pientä ja perinteistä retkeä kotimaassa.

Vaikkakin elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kehoitti suomalaisia kovasti kotimaassa matkailemaan, niin yhä pienemmällä joukolla on tähän varaa.

Ministeri Lintilä, koko hallitus ja ekonomistit ovat yrittäneet vahvasti viestittää, että Suomen talous kasvaa kohisten, mutta palkankorotuksiin ei ole kuitenkaan varaa. Samaan aikaan suurten pörssiyhtiöiden johtajille ja osakkaille talouskasvun hedelmiä jaetaan runsaskätisesti.

Jokin tässä yhtälössä siis mättää. Työntekijät ovat tehneet kiky-sopimuksen, jolla on käännetty yhdessä kansainvälisen talouden elpymisen kanssa Suomen talous vahvaan nousuun, mutta sen hedelmät korjaa ne jotka eivät ole olleet millään osuudella mukana.

Tuntuu siltä, kun taloyhtiön talkoissa joku huutelisi parvekkeelta ohjeita pihatöitä tekeville ja kun he menevät talkoosaunaan, niin parvekkeelta huutelija syö sillä aikaa talkoomakkarat ja juo talkoo-oluet.

Palataan siis otsikon kysymykseen; kuinka tyhmä on suomalainen duunari? Kuinka paljon hän antaa ryöstää itseään? Kuinka paljon on patamustan porvarin osuus tuotosta, ennen kuin se “dynaamiset vaikutukset” eli köyhempien ja pienituloisimpien talouskasvu alkaa?

Miettikääpä sitä, kun valmistaudumme syksyn työmarkkinakierrokselle.

LÖYHÄT LÖYLYT
7.7.2017

SDP:n veteraanivaikuttaja, ministeri Matti Ahde havannoi SDP:n linjattomuuden tilaa osuvasti Demokraatin haastattelussa.

On erittäin totta, ettei SDP:llä tunnu olevan tällä hetkellä kokoavaa ajatusta. Samalla huolestuttaa koko työväenliikkeen agenda, niin poliittisen kuin ammatillisenkin. Kuka haluaa istua haaleassa saunassa? Toisaalta vähän niin kuin arvostellaan oppositiosta hallituksen tekemisiä, mutta ei haluta olla neliraajajarruttajia. Samoin tehdään myös ay-liikkeen puolella.

Työnantajien ja poliittisen oikeiston rajutkin avaukset uudistuksista niellään, jos niissä ollaan näkevinään seassa jotain myönnytyksiä työväenliikkeen suuntaan. Kaikki tehdään vältellen konflikteja ja yhteisiä näkemyksiä haetaan suurennuslasilla, jotta vältetään änkyrän maine.

Uudistusten hyväksyminen selitetään sitten sillä, että näihin on vain pakko mennä. Ei ole vaihtoehtoja.

Jos näihin on pakko mennä, niin mikä on poliittisen ja ammatillisen työväenliikkeen status sitten nykyään? Mihin näitä kalliita organisaatioita sitten tarvitaan, jos muut kuitenkin linjaavat ja päättävät? Selitykseksi on tarjottu torjuntavoittojen tavoittelua arvojen mukaisesti.

Perkele!

Ne jotka ovat istumassa puolueen ja ammattiliiton norsunluutorneissa, ovat vieraantuneet työelämästä pahasti. He eivät istu vähän väliä yt-neuvottelujen pöydissä kuuntelemassa työnantajien irtisanomis- ja lomautussuunnitelmia. He eivät näe työntekijöiden lisääntyvää pahoinvointia työssään ja sitä kautta muussa elämässään. He eivät näe työttömien, pienituloisten ja köyhien eläkeläisten, opiskelijoiden ja sairaiden hätää. He selittävät hyväksymiään heikennyksiä pakkoraolla, samaan aikaan kun työntekijät maksavat pienestä palkastaan puolueiden ja ammattiliittojen jäsenmaksuja, joilla maksetaan näiden selittäjien ja heidän selänpesijöidensä palkat. Itse edunvalvontatyötä siirretään kuitenkin koko ajan enemmän kentälle. Mistä me siis maksamme?

Arvot ja tavoitteet ovat sananhelinää, ellei ne muutu leiväksi ja hyvinvoinniksi. Tästä me työväenliikkeen jäsenet maksamme, emme korulauseista tai saavuttamattomista tavoitteista!

SÄÄSTÖPOLITIIKKA LISÄÄ KUSTANNUKSIA JA INHIMILLISTÄ KÄRSIMYSTÄ
5.7.2017

Olin eilen avaamassa vaikuttavan Kotona!? -näyttelyn, jossa käsitellään lasten ja nuorten huostaanottoa ja sijoittamista kodin ulkopuolelle. Omakohtaisesta kokemuksestani tiedän, että lastensuojelun toimivuus yhteiskunnassa on erittäin ratkaisevassa osassa. Suosittelen tähän näyttelyyn tutustumista kaikille.

Yhteiskunta on säästänyt jo näistä erittäin kriittisistä toiminnoista liikaa. Sijoitusta tarvitseville lapsille ja nuorille ei löydy enää sijoituspaikkoja ja pienituloisten vanhempien tulotason leikkaukset näkyvät lasten ja nuorten rajusti lisääntyvänä pahoinvointina.

Tulevaisuuden kustannukset näistä lyhytnäköisistä leikkauksista tulevat lankeamaan yhteiskunnalle korkojen kera. Näistä seikoista puhuin myös avajaispuheessani;

“Arvoisat Suomi 100 -hankkeen Yhdessä koettua: Kotona!? -näyttelyn avajaisvieraat, hyvät läsnäolijat. Minulla on erityisen suuri ilo ja kunnia avata tämä näyttely, myöhemmin kerron tarkemmin miksi.

Näyttelyn taiteilijat, ryhmät ja vetäjät ovat ottaneet näyttelyyn todella haastavan aiheen. Lasten ja nuorten huostaanotto sekä sijoittaminen on monimutkainen, arka ja vaikea asia tuoda esille, keskustella, saati kokea. Se on sitä ulkopuolisille aivan samoin kuin osallisille. Suomessa oli vuonna 2015 n. 1,5% lapsista ja nuorista sijoitettuna kodin ulkopuolelle joko lyhyt- tai pitkäaikaisesti. Tämä tarkoittaa lukuna vajaa 18 000. Jokainen näistä lapsista ja nuorista on kuitenkin oma tarinansa ja tarina voi loppua joko huonosti tai onnellisesti. Yhteistä kuitenkin heille kaikille on, että elämä on lähtenyt luisumaan pahasti sivuraiteille ja syitä on monia.

Sijoitettujen ja huostaanotettujen määrä on ollut viime vuodet laskussa, mutta huolestuttavina tässä on se, että lasten ja nuorten pahoinvointi on kuitenkin lisääntymään päin. Tämä kertoo mielestäni siitä, että yhteiskunta alimitoittaa tämän erittäin tärkeän asian hoidon. Kuten monet muutkin yhteiskunnan säästöt johtavat ennen pitkää ongelmien lisääntymiseen ja menojen kasvuun. Talous on kuitenkin loppujen lopuksi pieni ongelma siihen verrattuna, millaista hätää ja kärsimystä nämä säästöt aiheuttavat heikoimmassa ja haavoittuvimmassa asemassa oleville ihmisille, joihin huostaanotetut ja sijoitetut lapset sekä nuoret kuuluvat kärkipäässä. Jos nämä elämäntaipaleensa alkupäässä olevat ihmiset eivät saa tarvitsemaansa apua, on seurauksena syrjäytyminen ja osattomuus yhteiskunnasta. Yhteiskunnan suurimmat ongelmat eli työttömyys, mielenterveysongelmat ja päihteiden käyttö ovat suoraa seurausta siitä, ettei lapselle tai nuorelle ole taata asiallista ja turvallista polkua aikuisuuteen. Valitettavasti yhä useammalla kodilla ei tänä päivänä ole tätä mahdollisuutta tarjota ja siksi huostaanotto sekä sijoittaminen kodin ulkopuolelle on erittäin tärkeä vaihtoehto. Syy ongelmiin ei aina ole ihmisissä, vaan joskus olosuhteissa ja siksi tämä aihe on erittäin kipeä ja arka.

Siitä tulemmekin takaisin tähän näyttelyyn ja toiseen ulottuvuuteen, josta haluan myös teille kertoa. Kulttuuri ja taide ovat yksi sivistyneen hyvinvointiyhteiskuntamme kulmakiviä. Niiden avulla ihmiset välittävät ja peilaavat toisilleen kokemuksia yhteiskunnastamme. Kulttuuri ja taide ovat voimaannuttajia sekä tekijöilleen että kokijoilleen. Mitä vaikeampia aiheita me voimme nähdä, kokea sekä oppia kulttuurin ja taiteen kautta, sitä vähemmän meidän tarvitsee toivottavasti kokea näitä ongelmia aidosti yhteiskunnassamme. Yksikin ymmärretty kokemus voi viedä monella tapaa yhteiskuntaamme parempaan suuntaan. Kokea siis asiat toisten esittäminä tai kertoa omat kokemuksensa puettuna ne kuvataiteeksi, kirjallisuudeksi, musiikiksi, teatteriksi, jne.
Kulttuuri ja taide eivät varmasti tule ihan ensimmäisenä tarpeena mieleen syrjäytymisvaarassa olevalle lapselle tai nuorelle. Mutta uskokaa minua, niiden mahdollisuuksien tarjoaminen saattaa johtaa heidän elämänpolkunsa vaikka millaisiin onnistumisiin. Parhaimmillaan pelastaa ihmiselämän.

Aluksi lupasin kertoa, miksi tämän näyttelyn avaaminen minulle on erityisen suuri ilo ja kunnia. Arvoisat näyttelyn avajaisvieraat, hyvät läsnäolijat. Minä olen saanut kokea hyvän ja tasapainoisen aikuisuuden. Olen joillain mittareilla menestynyt jopa todella hyvin. Mutta olen joskus ollut syrjäytymisvaarassa oleva huostaanotettu ja kodin ulkopuolelle sijoitettu nuori. Nuori, joka vielä omilleen lähtiessään oli pitkään hukassa, kunnes löysi harrastuksen teatterin ja musiikin parista. Sain kokea onnistumisia ja yhteisöllisyyttä. Itsetuntoni kohosi ja pääsin mukaan normaaliin elämään. Toivon, että tämä näyttely avaisi omalta osaltaan mahdollisimman monen silmät ja sydämet näkemään, miten tärkeistä asioista täällä viestitetään ja mitä tämä kaikki joillekin meistä tarkoittaa. Tämän myötä toivotan runsasta kävijämäärää ja oivaltavia kokemuksia heille. Kuten myös meille kaikille jo paikan päälle saapuneille. Omalta osaltani toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi.”

LAINSÄÄDÄNNÖN JÄRJETTÖMYYTTÄ
2.7.2017

Olen viime päivät mietiskellyt, miten pienestä on loppujen lopuksi kiinni suurten kokonaisten lakiuudistusten onnistuminen. Miksi hyvää tarkoittavat asiat eivät pääse maaliin ja niiden tekeminen on hankalaa?

Sote-uudistusta ryhdyttiin tekemään sen vuoksi, että ihmiset saisivat parempaa palvelua ja edullisemmin. Erittäin kannatettava tavoite. Miksi sitten keinovalikoimaan ajautuu toistuvasti epämääräisiä ja tavoiteltua lopputulosta hylkiviä malleja? Tämä avautuu kun tarkastelee muitakin lakiuudistuksia.

Vasta eduskunnassa hyväksytty laki julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta oli tavoitteiltaan myös hyvä. Pitkäaikaistyöttömille pitää löytyä tukea, jotta työttömyys ja työkyvyn heikentyminen saadaan katkaistua.

Ongelmaksi muodostuu yleensä se, että hyvät ja asianmukaisesti toimivat palvelut maksavat. Ja rahaahan ei ole koskaan laitettavaksi näihin palveluihin, ainakin jos kysyy poliittisen oikeiston suunnalta. Siksi näihin palvelujen uudistuksiin on pitänyt sotkea jostain kumman syystä julkisen ja yksityisen sektorin valtataistelu. Poliittisen oikeiston suunnalta on taitavasti ujutettu uudistuksiin elementtejä, joiden vaikutus itse tavoiteltuun lopputulokseen viekin itse asiassa tavoitteiden saavuttamista kauemmaksi. Yhteiskunnan palvelut saavatkin maksaa enemmän, mikäli osa kustannuksista valuu yksittäisten sijoittajien taskuun tai yksittäiset yritykset saavat siitä jotain muuta kautta hyötyä. Jopa laittomin tai moraalisesti väärin keinoin.

Sote-uudistus törmäsi tältä osin perustuslakiin, mutta työkokeilulaki ei. Tätä ihmettelen, sillä Suomen perustuslaki sanoo seuraavaa;

“18 §

Oikeus työhön ja elinkeinovapaus

Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.

Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla.

Ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä.

19 §

Oikeus sosiaaliturvaan

Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.

Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.

Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.”

Ohuella juridisella koulutuksellani, mutta vankalla työläisjärjelläni ihmettelen, miksi työkokeilun lainsäädäntö hyväksyttiin työttömyysturvan menetyksen uhalla? Työllisyyden hoito, kuten sote-palvelujenkin tulee olla julkisen vallan tehtävä, ei yksityisen sektorin.

Joka tapauksessa nämä vähintäänkin harmaalla alueella liikkuvat osiot lakipakettien kokonaisuuksissa vesittävät niiden aidosti hyvät tavoitteet. Siksi kysynkin poliittiselta oikeistolta, miksi tuotte näitä toistuvasti lakialoitteisiin, tehden lainsäädännöstä hankalaa ja kallista? Kuka tästä oikeasti hyötyy?

Lopuksi vielä huomio rahavirtojen avoimmuudesta. Kokoomuksen kansanedustajat Hjallis Harkimon johdolla ovat kurkku suorana huutaneet ay-liikkeen omistusten julkistamista, mutta yritysten ja yksityisten henkilöiden rahavirtojen seurannan kulkua heikentävää hallintarekisterilaki ajettiin kuin käärme pyssyyn.

PAHAN MOKAN JÄLKIPUINTIA, SIIS MISSÄ MENI VIKAAN?                      29.6.2017

En malta olla tarkentamatta mielipidettäni eilisestä SDP:n äänestyssekoilusta eduskunnassa. Yön yli on nukuttu, mielipiteitä ja selityksiä kuunneltu ja asiaa puntaroitu laajemmin.

Vaikka SDP:n eduskuntaryhmän tarkoitusperät olivat varmasti osittain perusteltuja ja hyviä, oli lopputulos nolo. Oikeisto sai taas paremman otteen SDP:stä, sillä he ovat onnistuneet usein saamaan SDP:n mukaan omiin avauksiinsa, vaan ei tule ihan heti mieleen mitä me olemme saaneet sieltä suunnalta? Tai milloin he olisivat lähteneet tukemaan oppositiosta SDP:n avauksia, vaikka ne olisivat olleet heidänkin mielestään hyviä?

SDP maksaa jatkuvasti kallista hintaa siitä että se yrittää pragmaattisesti tehdä päätöksiä, joihin liittyy vakavia sudenkuoppia. Aivan kuten tähän työkokeilulakiin. En palaa sen yksityiskohtiin enää, vaan totean yleisemmin että tällä kaikkia syleilevällä politiikalla meidän ei tarvitse ihmetellä miksi olemme vakavien uskottavuusongelmien edessä.

Eduskuntaryhmä kantaa valtavaa vastuuta puoluejohdon ohella siitä, millaista politiikkaa SDP tekee. Politiikan tulisi olla jäsenistön ja kannattajien näköistä, ei muutaman ihmisen näköistä. Vaikeasti selitettäviin ja huonoon lopputulokseen johtaviin lehmänkauppoihin ei vain yksinkertaisesti ole varaa lähteä. Kentällä on paljon ihmisiä, jotka ovat keränneet puolueelle kannatusta kovalla työllään ja panneet arvovaltansa likoon selittäessään vanhojakin lehmänkauppoja petetyille äänestäjille. Sitten eduskuntaryhmä vetää maton jalkojen alta. Ei tunnu kovin hyvältä.

On aina parempi selitellä sitä, miksi emme ole mukana jonkun esityksen takana, kuin että miksi tuettiin kokonaisratkaisua joka sisältää perustavaa laatua olevia arvo-ongelmia. Jälkiviisautta, mutta olisko nyt helpompi tilanne jos olisi äänestetty vastaan tai vaikka huomiota herättävästi tyhjää selkeässä tappiollisessa äänestystilanteessa, ja todettu sen jälkeen että lakialoitteessa oli jotain hyviä tavoitteita sekä niitä tukevia osioita, mutta kokonaisuuteen oli upotettu sellaista jota ei kertakaikkiaan voinut hyväksyä?

Vielä kirsikkana kakun päälle ryhdytään syyttämään naapurileirin uutisointia asiasta. Siinä vaiheessa kun pitäisi nostaa kättä ylös virheen tunnustamisen merkiksi, hyökätään jotain ulkoista tekijää syyttäen. Ei näin. Ei mikään ulkoinen tekijä johtanut eduskuntaryhmää äänestämään epäyhtenäisesti ja sekavasti, ei mikään muu kuin ryhmän jäsenet itse. He myös kantavat tästä vastuun äänestäjille ja jäsenille. Näin minä sen tulkitsen, vaikkakin tiedän ettei se poista omaa vastuutani huonoista päätöksistä, jos jatkan SDP:n vaikuttajana ja ehdokkaana tulevissa vaaleissa.

PAHA MOKA
28.6.2017

Paha moka. Näin olisi pitänyt alkaa SDP:n kansanedustajien ulostulo, jossa selitettiin äänestyskäyttäytymistä työelämäkokeilun säätävässä lakiäänestyksessä eduskunnassa 28.6.2017.

Vielä työ- ja tasa-arvovaliokunnassa SDP:n edustajat äänestivät aivan oikein ja puolueen arvojen mukaisesti orjatyövoimalakia vastaan, mutta itse lain käsittelyssä ja äänestyksessä tapahtui jotain, mitä en pysty ymmärtämään enkä hyväksymään. Vasemmistoliitto ja Vihreät äänestivät johdonmukaisesti lakialoitetta vastaan, mutta demariedustajat olivat hukassa. Näin asian tulkitsen. Äänet hajosivat siten, että suurin osa demariryhmästä äänesti hallituksen mukana nk. orjatyövoiman hyväksikäytön puolesta.

Ymmärrän, että kysymys on kaksijakoinen. Toisaalta on kyse siitä, että pitkäaikaistyöttömille pyritään järjestämään mahdollisimman hyvää palvelua kuntouttavaan työtoimintaan, jonka pitäisi parantaa pitkäaikaistyöttömän työ- ja työmarkkinakykyä, päivittää osaamista ja loppujen lopuksi luoda edellytykset työllistyä normaaleille työmarkkinoille.

Ymmärrän myös sen, että julkinen sektori on pitkään paininut tämän ongelman kanssa. Kuntien resursseja tällaisen toiminnan edistämiseen on leikattu ja samalla paine toiminnan yksityistämiseksi on kasvanut. Mutta kun tämä vain ei ole yksinkertaista niin siinä tullaan kolikon toiseen puoleen.

Yksikään yritys ei ota edes pienestä maksusta, saati ilmaiseksi töihin tai työkokeiluun ihmistä joka on vaikeasti työllistettävissä normaaleille työmarkkinoille ja vaatii rankkoja erityistoimia sekä ohjausta kuntoutumiseen normaaliin työelämään. Taustalla saattaa olla, ja yleensä onkin useampia ongelmia; alkoholismia, mielenterveysongelmia, muuta sairautta, osittaista vammautumista, normaalien yhteiskuntanormien osaamisen tai hyväksymisen puutetta jne.

Toisaalta pitkäaikaistyöttömien laajaan joukkoon mahtuu sellaisia työntekijöitä, joille ei vain ole ollut yksinkertaisesti tarjolla työtä. Heillä saattaa olla vahva työkokemus joltain alalta, he ovat pystyneet pitämään huolta terveydestään ja päivittämään osaamistaan. Toisin sanoen he ovat pienellä päivityksellä johonkin bulkkityöhön päivässä parissa koulutettavissa normaaliksi työvoimaksi. Näiden henkilöiden kuuden kuukauden “työkokeilun” taakse piilotettu työpanos on nyt halukkaille yksityisille yrityksille käytettävissä neljässä kunnassa Suomessa ja aivan ilmaiseksi. Kuuden kuukauden päästä nämä työkokeilijat vaihdetaan uusiin työkokeilijoihin.

Tarkoitus oli osin hyvä, mutta sillä avattiin samalla Pandoran lipas. Kunnille lisätään resursseja pitkäaikaistyöttömyyden hoitoon. Työkokeilun kokeilu kestää vuoden 2018 loppuun ja jos silloin saadaan hyviä tuloksia kunnille, voidaan samalla todeta että myös näissä neljässä kunnassa on yksityisille yrityksille tarjottu orjatyövoimakokeilu onnistunut.

Vaikka en normaalisti arvostele kovin herkästi omia, se ei tarkoita sitä etten ole heitä kohtaan kriittinen. Päin vastoin, rankin ja raskain kritiikki osuu aina heihin. En hyväksy tätä sekoilua ja sanoudun tästä irti. Samalla käyn vakavan keskustelun itseni kanssa, voinko jatkaa puolueessa joka on ohuen käsitykseni mukaan rikkonut perusperiaatteitaan ja eduskuntaryhmänsä toimesta pettänyt äänestäjänsä ja jäsenensä. Voi olla, että asia valkenee vielä minulle toisenlaisena. Ainakin toivon niin.

Samaan aikaan kun joudun katsomaan TV:stä voitonriemuista Elina Lepomäkeä (kok.) moukaroimassa ay-liikettä puoluetoverinsa Hjallis Harkimon rakkikoirana, huomaan surullisena kuinka hukassa minulle rakas työväenliike on. Sekä poliittinen, että ammatillinen. Lasken tämän päivän äänestyksen nimenomaan tämän edustajiemme surullisen hukassa olemisen piikkiin. He eivät vain tiedä mitä tehdä ongelman kanssa. Näin haluan kauneimmillaan tästä koko asiasta ajatella.

Ja jos joku vielä syyttää demareita ryhmäkurista, niin tämä sen viimeistään todisti. Sitä ei ole.

Kiitän vielä kuitenkin neljää suoraselkäistä SDP:n kansanedustajaa eli Harry Wallinia, Eero Heinäluomaa, Jukka Gustafssonia sekä Tuula Haataista, joka ratkaisi ongelmani siitä ketä SDP:n presidenttiehdokasehdokkaista tuen jatkossa.

Edit 29.6.2017; työkokeilun päättymisaika

ERÄÄN SISÄLLISSODAN JÄLKIHOITO
16.6.2017

Kotikaupungissani Jyväskylässä syttyi viime viikonloppuna sisällissota. Tarkoitan tietenkin perussuomalaisten puoluekokousta ja puolueen hajaannusta. Tämä aihe alkaa olla jo melko itseään toistava, myönnetään. Haluan kuitenkin tuoda vielä yhden ja osaltani viimeisen näkökulman perussuomalaisten hajoamiseen ja varsinkin sen jälkihoitoon.

Vaikka tämä tuntuu vain yhden puolueen sisäiseltä tragedialta, on kyseessä kuitenkin laajempi ja kaikkia koskettava ongelma.

Liekit nuolevat vielä perussuomalaisten poliittista kotia ja edes sammutustöihin ei vielä päästä. Ironista tässä on se, että juurikin pakolaispolitiikkaa kritisoinut puolue joutuu nyt itse pakolaisongelman kouriin. Ei tosin vastaanottajana, vaan pakolaisuuden aiheuttajana. Poliittiset pakolaiset eivät tietenkään ole millään mittapuulla samanlainen ongelma kuin globaali humanitäärinen pakolaisongelma, mutta kuvainnollisesti näitä kahta pakolaisuutta voi verrata.

Tuhannet kunnanvaltuustoissa ja muissa poliittisissa luottamuselimissä toimivat perussuomalaiset etsivät nyt poliittista kotiaan sisällissotansa kourissa. Kaikki eivät halua sitoutua kahtia jakaantuneen puolueen eduskuntaryhmän kumpaankaan leiriin. Saattaa olla että iso määrä perussuomalaisten vaikuttajista etsii myös uutta kotia vanhoista puolueista.

Yhden asian liikkeen hajotessa näin pahasti jää liikkeen asiakin tuuliajolle. Olkoonkin ettei maahanmuutto- ja pakolaispolitiikka ole yleispuolueiden kärkiagendalla, mutta muiden puolueiden olisi nyt syytä paneutua tähän kieltämättä ainakin lieveilmiöiden osalta kasvavaan ongelmaan entistä painavammin. Supo on juuri nostanut riskiarviotaan terrorismin uhasta Suomessa, maahanmuuttajien työllistymisongelmat ovat suuret ja heidän syrjäytymisensä sekä sitä kautta radikalisoitumisensa riski kasvaa koko ajan. Helposti käy niin, että nyt ajatellaan perussuomalaisten hajoamisen myötä ongelman painoarvon vähenevän. Sitähän se ei missään nimessä tee.

Soinilaiset menettivät ison osan uskottavuuttaan kaiken politiikan, siis myös pakolaispolitiikan hoitamisen suhteen ryhtyessään porvarihallituksen apupuolueeksi. Halla-ahon ryhmittymän takana olevat rasistiset ja fasistiset joukot menettivät soinilaisten myötä ison määrän maahanmuuttokriittistä vaikutusvaltaa. Vaarana siis on, että soinilaiset vain myötäilevät Keskustan ja Kokoomuksen politiikkaa kaikin osin ja halla-aholaisilla ei riitä vaikutusvalta kanavoimaan äärioikeistolaisten ääntä demokraattisin keinoin. Maahanmuuttokritiikin kanavoinnissa syntyy tyhjiö, jota ääriainekset saattavat ryhtyä täyttämään arvaamattomin keinoin.

Siksi toivonkin että vanhasta perussuomalaisesta puolueesta löytyy mahdollisimman paljon sellaisia henkilöitä, jotka lähtevät kanavoimaan maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaa yhteisvoimin yleispuolueissa ja yleispolitiikkaan sitoen. Siksi toivon että heille löytyisi myös uusi hyvä poliittinen koti olemassa olevista vanhoista puolueista.

MAAHANMUUTTOKRIITTISYYDEN MONOPOLI
15.6.2017

Perussuomalaisten jakauduttua kahtia on käynyt pikkuhiljaa selväksi heidän todelliset agendansa puoluepolitiikassa. Uudeksi puheenjohtajaksi valitun Jussi Halla-ahon taustalta löytyy koko ajan synkempiä voimia, kuten Vastarintaliike ja Suomen Sisu. Nämä ovat tahoja, jotka ihannoivat natsismin ja fasismin kaltaisia aatteita. Halla-aholaisten miltei mahdoton tehtävä on sanoutua irti näistä aatteista samalla kun he pyrkivät pitämään näiden puolirikollisten järjestöjen jäsenet kannattajakuntanaan. Toki tämä kannattajakunta ymmärtää ettei Halla-ahon johtama nykyinen Perussuomalaisten puolue voi heitä julkisesti tunnistaa, mutta sen ymmärtävät kyllä sitten muutkin vähänkin fiksummat ihmiset, samalla kun he ymmärtävät yhteydet. Itse asiassa soinilaisten erottuminen Uusi vaihtoehto -ryhmäksi todistaa osaltaan tämän kaiken.

Kuten olen jo aiemmin todennut, Halla-aholla on myös selittämistä talouspolittisissa linjauksissaan -mikäli sellaista nyt yhden asian puolueella on- köyhille ja pienituloisille kannattajilleen miksi hän on nykyisen hallituksen hyvin oikeistolaisen ja eriarvoistavan talouspolitiikan takana. Halla-ahollehan olisi sopinut nykyinen linja, mikäli hänen johtamansa puolue olisi hyväksytty nykyiseen hallitukseen.

Toinen puoli kolikosta, eli soinilaiset pettivät äänestäjänsä vielä totaalisemmin. Vaikka heidän maahanmuuttopolitiikkansa ei todellisuudessa muuttunut mihinkään, heidän uskottavuutensa senkin suhteen solahti vessanpytystä alas samalla narunnykäisyllä kun he muuttuivat hetkessä pienen ihmisen oikeuksien puolustajista jyrkimmän oikeistolaisen talouspolitiikan takuumiehiksi. Tosin tämä linja oli jo nähty ennen perussuomalaisten hajoamista, mikä omalta osaltaan todistaa myös sen, ettei talouspolitiikka suinkaan ollut hajoamisen syy. Päin vastoin, se oli jopa yhdistävä tekijä.

Maahanmuuttokriittisyys on termi, jonka Perussuomalaiset ovat taitavasti monopolisoineet. Samalla he ovat naamioineet sen taakse edellä mainittuja asioita. Toisaalta oikeistolainen talouspolitiikka, toisaalta rasismi ovat saaneet paksun verhon maahanmuuttokriittisyydestä. Nyt tuo verho on ohentunut molempien tekijöiden edestä ja poliittiset suuntaukset ovat saaneet läpinäkyvyyttä. Ja voi sanoa että onneksi näin on käynyt.

Vasemmistolainen politiikka on myös onnistuttu leimaamaan maailmaa syleilevänä ja kaiken maahanmuuton hyväksyvänä lieveilmiöineen kaikkineen. Näinhän ei suinkaan ole. Suomalainen vasemmisto on sitoutunut vahvasti kansainvälisiin sopimuksiin ja niiden noudattamiseen, samalla myös etsien järkeviä ratkaisuja lieveilmiöiden torjumiselle. Johtoajatuksena on auttaa omin voimavaroin apua tarvitsevia ihmisiä, mutta torjuen terrorismia ja hyväksikäyttöä.

Saattaa olla että vasemmistossa on joitakin sinisilmäisiä ihmisiä, jotka eivät halua uskoa maahanmuuton aiheuttamiin erilaisiin ongelmiin ja lieveilmiöihin Suomessa. Itse en ainakaan kuulu heihin. Maailma on tullut turvattomammaksi paikaksi joka kolkaltaan, eikä sen kieltäminen palvele ketään. En myöskään halua seistä tumput suorina toteamassa, että emme voi tehdä asialle mitään ja että lieveilmiöt on pakko hyväksyä. En myöskään halua sen varjolla jättää ketään aidosti apua tarvitsevaa heitteille. Hallitut pakolaisvirrat sekä kansainvälisesti yhdessä hoidettu pakolaispolitiikka on pitkässä juoksussa ja maailmanlaajuisesti kaikkien etu.

Toivon, että aidon ja vastuullisen maahanmuuttokriittisyyden monopolisointi oikeistopopulistien toimesta lopetetaan ja käännetään katseet rasismista ja eriarvoistavuudesta vastuulliseksi toiminnaksi ja ongelmien ratkaisuksi. Ne eivät ratkea siis silmiä ummistamalla, mutta eivät myöskään ihmisiä tai ihmisryhmiä demonisoimalla.

JUSSIN KUJANJUOKSU
13.6.2017

Perussuomalaisten uudesta puheenjohtajasta ja hänen arvomaailmastaan on jo kirjoitettu sekä puhuttu paljon. On selvää, että suomalaista politiikkaa näin merkittävästi ei ole mullistanut näin lyhyessä ajassa yksikään toinen henkilö. Ei edes hänen edeltäjänsä Timo Soini, joka kasvatti oikeistopopulistista puoluetta maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi 20 vuoden ajan.

On vanha tosiasia, että mikä nousee nopeasti voi myös tippua nopeasti. Perussuomalaista puoluetta ei ole Soinin aikana rakennettu näin suurta ja merkittävää muutosta varten, vaikka Soini viisaana miehenä tunnisti jo aika päivää sitten vaaran että näin saattaisi käydä. Silti hän tarvitsi hänen elämäntyönsä romuttaneen siiven tuen puolueensa kasvattamiseen.

Nykyisen perussuomalaisen puolueen arvot perustuvat vihalle ja vastakkainasettelulle. Nämä arvot ovat sellaisia, ettei niillä voida luoda mitään kestävää. Ne voivat hetkellisenä ilmiönä nousta hyvinkin korkealle, mutta järkevää ja menestyvää yhteiskuntaa niillä ei luoda. Sen on jo maailmanhistoria opettanut. Tämä onkin juuri Jussi Halla-ahon yksi ongelma, miten ruokkia omaa aatettaan niin että se säilyy ja kasvaa?

Toinen suuri ongelma Halla-aholla on se, että miten hän saa sysättyä puolueensa kannalta ikävät asiat muiden niskoille? Halla-aho onnistui mediapelissään suhteellisen hyvin vakuuttamaan halunsa pitää Perussuomalaiset hallituksessa, vaikka hän tiesi ettei se onnistuisi samalla arvo- ja hallitusohjelmapohjalla, millä Perussuomalaiset olivat aiemmin mukana hallituksessa. Juuri sen vuoksihan puoluekokous äänesti hänet ylivoimaisella äänten enemmistöllä puheenjohtajakseen, että hän toisi ison muutoksen puolueen tähän astiseen linjaan. Tätä tehostaakseen puoluekokousväki vahvisti sanomaansa valitsemalla Halla-aholle hänen arvomaailmaansa tukevan varapuheenjohtajiston.

Kolmas ongelma liittyy hänen viestinsä ristiriitaan jäsenistölle ja hallitukselle; Perussuomalaiset haluavat olla hallituksessa ja heille kelpaa hallitusohjelma sellaisenaan. Miten se voi olla mahdollista? Eikö juuri puoluekokousväki odottanut häneltä muutosta hallitusohjelmaan? Tiukempaa maahanmuuttoa ja EU-integraatiosta irtaantumista?

Olisiko siis Jussi Halla-aho ollut valmis juuri valittuna puheenjohtajana pettämään puolueväen uudestaan? Sitähän sitoutuminen vanhaan hallitusohjelmaan olisi väistämättä tarkoittanut. Ei ole Jussin kujanjuoksu helppo.

PUHKEAVAT KUPLAT
12.6.2017

Suomalainen politiikka on vahvassa murroksessa. Tosin tämä trendi ei poikkea millään muotoa globaalista kansallisvaltioiden poliittisesta ilmapiiristä. USA:n vaalien yllätysvoitto Donald Trumpille, Britannian vaalien tuplayllätys & brexit, Ranskassa Macronin nousu presidentiksi ja En Marche -liikkeen murskavoitto jne.

Perussuomalaisten puoluekokous valitsi ei niin yllätyksellisesti Jussi Halla-ahon puolueensa uudeksi puheenjohtajaksi. Isompi yllätys oli koko puoluejohdon vaihtuminen äärioikeistolaisimmaksi vaihtoehdoksi. Samalla puhkesi Timo Soinin 20 vuoden kupla uljaasta oikeistopopulistisesta yleispuolueesta, joka kävi parhaimmillaan jo maan toiseksi suurimpana puolueena. Nykyiset kannatusmittaukset eivät enää viittaa samanlaiseen kannatukseen ja kuntavaaleissa koettiin jo ensimmäinen romahdus.

Halla-ahon kannattajat riemuitsevat Perussuomalaisten täydellisestä muodonmuutoksesta. Osa heistä on varmasti tyytyväinen myös siitä, ettei Halla-aho kelvannut enää Sipilälle ja Orpolle hallituskumppaniksi ja puolue hakee uutta vauhtia oppositiosta.

Samaan aikaan Sipilä ja Orpo yrittävät muodostaa maahan uutta hallitusta nykyisen eduskunnan kokoonpanosta. Tilanne on vähintäänkin haastava. Oppositiopuolueista Kristillisdemokraateilla ja RKP:lla olisi varmasti haluja hallitukseen jopa ilman vaaleja. Vihervasemmisto sen sijaan on melko yksiselitteisesti kertonut lähtevänsä uuteen hallitukseen vain uusien vaalien kautta.

Nouseeko Perussuomalaisten kannatus oppositiossa? Toteutuuko Keskustan ja Kokoomuksen suunnitelmat sote- ja maakuntauudistuksesta uusien hallituskumppaneiden avulla? Lähtevätkö KD ja RKP huteraan enemmistöhallitukseen tukemaan nykyistä hallituslinjaa miltei sellaisenaan? Saisiko SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät aikaan uudet vaalit ja ennen kaikkea riittävän kannatuksen muuttaakseen nykyisen hallituksen eriarvoistavan politiikan suunnan?

Paljon on kysymyksiä ilmassa, paljon on myös erilaisia toiveita ja tahtotiloja. Joka tapauksessa eri puolueiden linja on selkiytynyt ja samalla eri vaihtoehdot tulleet selkeämmin esille. Kuka nousee voittajaksi tavoitteineen? Onko voittaja silloin myös satavuotias Suomi?

Jonkun tai joidenkin kupla puhkeaa kuten Timo Soinin kävi viikonloppuna. Jonkun tavoitteet lentävät romukoppaan, kuten kävi Soinin 20 vuotta rakentaman puolueen.

SUOMALAISEN PUOLUEPOLITIIKAN SHAKKIA
10.6.2017

Tällä päivämäärällä loppui perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin kahdenkymmenen vuoden valtakausi luomassaan puolueessa. Seuraajansa eivät tuntuneet olleen ihan sitä mitä hän olisi toivonut. Puheenjohtajistoon nousi äärioikeistolaisin ja rasistisin koalitio, mitä ehdolla oli. Puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja varapuheenjohtajat Laura Huhtasaari sekä Teuvo Hakkarainen eivät varmasti ilahduta koko jäsenistöä. Toki valintojen painoarvoa lisää juurikin se, että perussuomalaisten jäsenistö pääsee suoraan vaikuttamaan puolueen henkilövalintoihin puoluekokouksessa. Näin ollen voi sanoa, että Timo Soinin takinkääntöpolitiikka sai arvoisensa, mutta hänen kannaltaan ikävän lopun.

Hallituskumppaneiden puheenjohtajat eivät onnitelleet uutta puheenjohtajistoa, puhumattakaan oppositiopuolueiden johtajista. Oppositiossa elätellään jo toiveita uusista vaaleista. Tämä saattaisi sotkea muutoinkin vahvasti epävarmalla pohjalla seilaavan sote- ja maakuntauudistuksen maaliin viemisen nykyisen hallituksen askelmerkeillä.

Totta on myös se, että uudet vaalit saattaisivat hyvinkin sopia nykyiselle hallituksen kakkospuolueelle ja gallupjohtaja Kokoomukselle. Sieltä suunnalta onkin tullut hallituksen sisältä vahvimmat kannanotot hallitusyhteistyön kyseenalaisuudesta uudistuneen perussuomalaisten kanssa. Toki keskustakaan ei lähtisi uusiin vaaleihin ihan huonoista asetelmista, mutta heille uudet vaalit eivät välttämättä käytäisi ihan yhtä suopeassa asennossa kuin Kokoomukselle.

Tuoreelle perussuomalaisten puheenjohtaja Halla-aholle ei hallituksen kaatuminen olisi mikään kynnyskysymys, vaikkakin hän ehätti tuoreeltaan kommentoimaan ettei perussuomalaisten tavoite ole oppositiossa. Uudet vaalit olisivat puolueelle pieni katastrofi, sillä hallitukseen ei olisi enää asiaa ja kannatusluvut ovat puolittuneet kahden vuoden takaisesta. Siksi moni PS:n kansanedustaja ei varmasti hyväksyisi hallituksen kaatumista, koska oman paikan uusiminen on monelle nykyisellään mahdotonta. Perussuomalaisten uudelle johdolle sen sijaan uuden nousun hakeminen oppositiosta voisi olla hyväkin vaihtoehto.

Oppositiosta Vihreät olisivat nykyisellään suurin voittaja. Heille uudet vaalit tässä tilanteessa olisi lottovoitto. Toisin saattaisi olla vasemmistopuolueille, joiden kannatus oppositioasemasta huolimatta laahaa paikallaan ja kannatuksen lasku viime eduskuntavaaleihin nähden on jopa mahdollista.

Siksi vasemmistolle olisi ehkä suotuisampaa, että hallituspuolueet pääsisivät yhteisymmärrykseen hallitusyhteistyön jatkamisesta. Näin ollen Kokoomus ja Keskusta joutuisivat käymään todellista Jaakobinpainia omista arvopohjistaan. Tämä saattaa pitkässä juoksussa laskea heidän kannatustaan. Hallitusyhteistyön jatkuessa jyrkkä halla-aholainen linja joutuisi suurilla jäsenistön muutosodotuksilla koetukselle, koska maahanmuuttolinjaukset hallituksen sisällä eivät tule missään tapauksessa muuttumaan niin paljon, että ne tyydyttäisivät Halla-ahon kannattajia.

Yksi on kuitenkin varmaa. Suomen puoluepolitiikka elää vahvaa murrosta, kun puolueiden arvopohjat alkavat erottua toisistaan ja kirkastua äänestäjille.

HYVIÄ AIKOJA, HUONOJA AIKOJA
6.6.2017

Tuntuu siltä, että talouden suunta on kiinni siitä missä asiayhteydessä taloudesta keskustellaan. Ainakin jos kommentoijana on työnantajien tai oikeistopuolueiden edustajat. Hallitus pyrkii kaikin keinoin todistelemaan miten rajussa kasvussa taloutemme on, kun asiayhteys on hallituksen saavutuksissa.

Ammattiliitot ovat huomioineet nämä talousuutiset ja ilolla todenneet syksyn neuvottelukierroksella olevan siis mukavasti olevan palkankorotusvaroja. Varsinkin kun kiky on kurmoottanut työväestöä viime aikoina rajusti. On siis kompensaatiota tiedossa. Hienoa.

Tässä vaiheessa maan hallitus pääministerin ja valtiovarainministerin toimesta rientävät kertomaan että ei se talouskasvu nyt niin hyvä olekaan ja palkankorotusvaroja ei ole. Nopeat ovat siis talouden näkymien käänteet. Tämä ei tietysti ole mitään uutta, vai onko joku kuullut joskus työnantajien tai heitä tukevien poliitikkojen kertovan ajan olevan otollinen palkankorotuksille?

Samaan aikaan sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo julkisti oman raporttinsa köyhyyden ja eriarvoistumisen pysäyttämisen keinoista. Keinovalikoimassa oli mm. veronkorotuksia ja johtajien palkkakattoa. Jälkimmäiselle on todella tilausta, sillä samaan aikaan kun työtä tekevä kansanosa on tasapainottanut maan taloutta omalla osuudellaan kikyn palkattomilla työajan lisäyksillä, lomarahojen leikkauksilla ja nollakorotuksilla, niin suomalaisten pörssiyhtiöiden johtajien palkat ja etuudet ovat nousseet 11%. Paskat ja eriarvoiset talkoot.

Hiilamo ehdittiinkin jo nopeasti ristiinnaulita raportteineen mm. valtiovarainministeri Orpon toimesta. Hallitusohjelmaan kun on tehty vahvoja kirjauksia, ettei veroja kiristetä. Köyhiä ja pienituloisia voi siis kyykyttää leikkauksilla, mutta isotuloisten veronkorotuksia ei voida tehdä. Ei vaikka hallitus jeesustelee juurikin eriarvoisuuden ja syrjäytymisen ehkäisemisellä kärkihankkeissaan. Johtoajatuksena ja ainoana vaihtoehtona näyttää siis olevan iänikuinen porvarillinen keino, jolla siirretään vähän vähemmän köyhien taskusta rahaa vähän enemmän köyhien taskuun. Olisiko aika jo aidosti miettiä järkevämpiä vaihtoehtoja?

SYITÄ JA SEURAUKSIA
11.5.2017

Koska arviointi SDP:n heikosta kuntavaalimenestyksestä koko maassa ja Jyväskylässä on avattu julkisesti, niin kirjoitan näin minäkin oman arvioni syistä. Itse keskityn lähinnä Jyväskylän osuuteen.

Yleisesti on esitetty että SDP:tä äänestäneet koulutetut naiset siirtyivät äänestämään Vihreitä. Toisaalta Perussuomalaisten pettyneitä kannattajia palasi SDP:n äänestäjiksi, varsinkin duunaritaustaisten miesten menestyminen vaaleissa kertoo osaltaan signaaleja tästä. JTY:n puheenjohtaja Riitta Mäkinen osuu moneen kipeään kohtaan blogissaan. Vaihtoehdottomuus, raskaan ajan raskas vastuu, puolueen ympäripyöreä vaaliohjelma ja vaikkapa vaalimateriaalin heikko ilme ovat varmasti osasyitä menestymättömyyteen. Ehdokasasettelu ei onnistunut toivotulla tavalla, mutta muistettava on että demareilla oli Jyväskylässä toiseksi eniten ehdokkaita, vain kuusi vajaa täysi lista. Enemmän ehdokkaita oli vain niin ikään vaalitappion kärsineellä Kokoomuksella ja vaalien voittajalla eli Vihreillä ehdokkaita oli huomattavasti vähemmän. Myös istuvan kansanedustajan puuttuminen listalta oli suuri tappio SDP:lle.

Itse en ole koskaan uskonut siihen, että vaalityö tehdään muutaman kuukauden sisällä ennen vaaleja. Vaalityö alkaa aina vaaleista ja kestää seuraaviin vaaleihin, joissa kannatuksen lisäksi kuntalaisten eteen tehty työ tosiasiassa punnitaan. SDP on ollut perinteisesti Jyväskylän suurin puolue ja se on myös kuntavaaleissa kantanut suurimman puolueen vastuun. Niin kävi tälläkin kerralla. Saattoi olla, että kuntavaaleissa näkyi jonkin verran valtakunnan politiikan hallitus vs. oppositio asetelma, mutta suurin tekijä on kuntavaaleissa aina paikallinen politiikka.

On myös totta, että kulunut valtuustokausi oli erittäin raskas päättäjille, jotka linjasivat heti valtuustokauden alussa valtuustosopimuksella tavoitteekseen talouden tasapainottamisen valtuustokauden loppuun mennessä. Tavoitetta tarkennettiin niin, että talous saataisiin tasapainoon vuoden 2017 aikana, mutta Jyväskylän tilinpäätös vuodelta 2016 osoittaa, että tavoite saavutettiin jo vuotta aiemmin sovitusta.

Oliko tämä liian kunnianhimoista? Pyrittiinkö hätäilemällä lopputulokseen, jonka kolikolla on myös toinen puolensa?

Talouden tasapainottaminen ei nimittäin ollut mikään kevyt tehtävä ja siitä maksettiin erittäin kova hinta. Uskon että jyväskyläläiset huomasivat myös tämän puolen ja se puoli ei mairitellut SDP:tä. Talouden tasapainottamiseksi jouduttiin tekemään todella rankkoja ja kipeitä korotuksia kaupunkilaisten palvelukustannuksiin, leikkaamaan palveluverkkoja sekä ennen kaikkea edellä mainittujen seurauksena heikentämään vähäosaisimpien hyvinvointia. Uskon että tämä vaikutti monen ennen SDP:tä äänestäneen äänestyskäyttäytymiseen. Vaihtoehtona ei olleet hallituspuolueet, joiden kyykytyspolitiikasta olemme joutuneet kärsimään eduskuntavaalien jälkeen. Vaihtoehtoina olivat siis muut oppositiopuolueet; Vihreät, Vasemmistoliitto ja jopa Kristillisdemokraatit. Kaikki näistä nostivat kannatustaan, Vihreät uuden jytkyn verran.

Sosialidemokraatit ovat vastuullinen puolue, mutta mielestäni arvovalintojen vaakakupissa kallistuimme kuluneella valtuustokaudella aivan liian paljon väärälle puolelle. Talous ajoi liikaa ihmisen ohi. Tätä ei korjata tarjoamalla kahvia ja grillimakkaraa pari kuukautta ennen vaaleja.

Nyt me olemme suurimman puolueen vastuun kantaneina ja siitä hinnan maksaneina raivanneet tien suurimmaksi puolueeksi nousseelle Vihreille tehdä toisenlaisia arvovalintoja. Tuleva kausi näyttää, miten Vihreät pystyvät hyödyntämään putsatun pöydän ja miten jyväskyläläinen sosialidemokratia on siinä mukana? Jatkammeko talouden palvomista vai nostammeko ihmisen etusijalle? Itse olen pitänyt jälkimmäistä vaihtoehtoa ensisijaisena ja niin aion tehdä myös tulevalla valtuustokaudella.

Yksi asia on kuitenkin varma; ripottelemalla tuhkaa päällemme ja toisistamme syitä etsien emme korjaa SDP:n kurssia.

VALINNANVAPAUS, MUTTA KENELLE?
20.3.2017

Sosiaali- ja terveyspalveluita ollaan viemässä todella merkittävään myllerrykseen. Tämä ei liene kenellekään uutinen, eikä muutoinkaan edes mikään uusi asia. Onhan tätä uudistusta tehty kuin Iisakin kirkkoa ja pelkäänpä pahoin että loppua ei ihan heti näy. Uudistuksen maaliin saattamisen esteenä on ollut milloin perustuslaki, milloin poliittiset intohimot. Ihminen siitä on jonkin aikaa sitten unohtunut.

Nykyinen hallitus lähti viemään sotea eteenpäin täysin kahden puolueen arvomaailman mukaisesti; pääministeripuolue Keskusta halusi maakuntamallin, jossa kepulaiset pikkukunnat kahdeksassatoista maakunnassa rakentaisivat monimutkaisen ja moniportaisen johtamismallin, missä riittäisi hyväpalkkaisia virkoja puolueelle uskollisille virkamiehille. Kokoomus halusi valinnanvapaudeksi naamioidun yksityisten terveyspalveluiden tuottajat rahastusautomaatiksi muuttuvalle sotetantereelle.

Kokoomuksen edustajat ovat kilvan vakuuttaneet, että valinnanvapaus merkitsee terveyspalvelujen muuttumista tasa-arvoisemmaksi kun kaikki kansalaiset pääsevät valitsemaan palveluntuottajansa julkisen ja yksityisen väliltä. Samalla terveyspalveluiden jonot purkautuvat ja lääkäriin sekä terveydenhoitajalle pääsee jouhevasti jonottamatta. Vaan mietitäänpä miksi nämä jonot ovat ylipäänsä syntyneet julkiselle puolelle ja ehkä löydämme siitä vastauksen, mikseivät jonot lyhene tulevaisuudessakaan suunnitellulla mallilla ja palvelun tuottaja valitsee asiakkaansa? Ei siis niin päin kuin hallitus ja varsinkin kokoomus on asian esittänyt.

Nythän meillä on jo olemassa valinnanvapaus, joka perustuu lompakon paksuuteen, suhteutettuna terveydentilan hoidon vaatimukseen ja kiireellisyyteen. Jos haluan mennä julkiselle puolelle hoitoon ja maksaa terveyspalvelusta vähemmän, niin todennäköisesti pääsen kiireettömään hoitoon vasta kuukausien päästä. Usein kiireellisessä hoidossakin jonot mitataan jopa viikoissa. Toki minulla on vaihtoehtona mennä yksityiselle puolelle jopa samana päivänä, mutta hinta onkin jo paljon kalliimpi. Varattomana tai vähävaraisena minulla ei siis todellisuudessa ole vaihtoehtoa, vaan on asetuttava kiltisti hoitojonoon ja toivottava parasta, pelättävä pahinta. Tasapainoiltava oman terveyden kustannuksella. Aika on siis rahaa.

Miten tämä toimii sitten kun kansalaisen annetaan valita palveluntuottaja itse ja sitoutua valintaan puoleksi vuotta eteenpäin?

Kuvitellaan, että työtön sekä monivaivainen 60-vuotias Jukka Hämäläinen sairastuu ja lähtee valitsemaan itselleen terveyspalvelun tuottajaa. Hän saattaa soittaa ensin oletettavasti yksityisen palvelun tuottajalle, mikäli hän on ymmärtänyt vapautensa valita. Todennäköisesti hän on silloin myös tietoinen yksityisen palvelun paremmuudesta ja nopeudesta. Vaan onko palvelu hänelle yksityisellä puolella parempaa ja nopeampaa, kun hän soittaa “Kimalaiseen” tai “Terveeseentaloon”?

Aluksi ystävällinen hoitaja tiedustelee henkilötietosi ja kun hän on niiden perusteella saanut selville yhteiskunnallisen asemasi, onkin seuraava vapaa aika sairauden hoitamiseksi karannut jo melko kauas. Samalla tulee suositus etsiä aikaa joltain muulta palvelun tuottajalta, ehkäpä julkiselta puolelta. Vaan jos soittaja onkin 30-vuotias, vakavarainen toimitusjohtaja Jukka Hämäläinen? Onko jono enää kovin pitkä? Niinpä…

Aika on rahaa, raha on terveyttä. Tässä nyt siis vain yksi skenaario, miten helposti valinnanvapaus toimii. Väärin päin.

TULEVAISUUDEN TYÖ JA TULONJAKO
16.3.2017

Edellinen blogini käsitteli EK:n johtajan täyttä ymmärrystä vailla olevia vaatimuksia palkkojen leikkauksista. Nyt käsittelen sitä, miksi tämä yhteiskunnan kermaan kuuluva henkilö laskettelee täysin vastuuttomia puheita.

Demos Helsingin ja Sitran yhteistyöhanke Työ 2040 on pohtinut tulevaisuuden skenaarioita työn ja työelämän tulevaisuudesta. Hankkeen kumppaneina on toiminut Työeläkeyhtiö Varma, Tieto, Verohallinto ja ammattiliitto Pro. Skenaarioissa nähdään työelämän muutoksen tuomat vakavat ongelmat työn jakautumiseen ja siitä saatavaan toimeentuloon.

Digitalisaation, automatisaation ja robotisaation kadottamien työpaikkojen tilalle ei synny riittävästi uutta työtä ja työ polarisoituu yhä rajummin korkean osaamisen vaativiin ja korkeapalkkaisiin töihin sekä matalapalkkaisiin ja matalan tuottavuuden töihin. Edellä mainitussa kategoriassakin huippuosaajat tekevät tuottavasta työstä yhä suuremman osuuden. Esimerkiksi Microsoft arvioi että heidän ohjelmoijistaan viisi tuottavinta tekee saman osuuden tuottavuudesta kuin 300 heikoimman tuottavuuden ohjelmoijaa. Mihin siis yritykset tarvitsevat kohta työvoimaa, jos vain kapeneva huippuosaajien joukko tekee koneiden avulla yrityksen tuoton?

Vielä suuremmaksi huolen tekee se, että tuloerot kasvavat kestämättömäksi. Eikä vain akuutin toimeentulon, vaan koko elämänkaaren mittainen toimeentulo on vakavassa kriisisissä. Yhtälö ei enää toimi, mikäli ihmisen ainoa keino tulla toimeen on vaihtaa tarpeettomaksi käyvä osaaminen ja työpanos ansioiksi, joiden pitäisi kattaa koko hänen elämänsä.

Ihmisen elinkaareesta alku- ja loppuosa ovat tähänkin asti olleet tuottamatonta ja nämä elämänvaiheet on pitänyt kattaa kokonaisuudessaan elämänkaaren keskivaiheilla toteutuvan, tuottavan osuuden aikana. Suomeksi sanottuna työuran aikana ihmisen on maksettava hänen tekemänsä velka lapsuuden varhaisimmista vaiheista koulutuksen päättämiseen, sekä sen lisäksi kerrytettävä ansiot elinkaaren loppuun sijoittuvaan eläkkeeseen.

Jos emme pysty sopimaan ihmisten toimeentulojen yhteisvastuullisesta kerryttämisestä tuottavuuden kokonaispotin mukaan, olemme todella suuressa kriisissä tulevaisuudessa. Tämän asennemuutoksen aikaansaaminen vaatii omien ajatusten ja vaatimusten muuttamista kaikista eniten EK:n Mattilan kaltaisilta henkilöiltä.

EK TAISTOJEN TIELLÄ
13.3.2017

Yhteiskunnan oikeistolaiselta laidalta on huudettu, ettei poliittinen vasemmisto ja ay-liike osaa sopia, eivätkä he ymmärrä yhteistyön merkitystä ja änkyröivät. Tosiasiassa kysymyksessä ei ole sopiminen, vaan tyylipuhdas saneleminen.

Työnantajien keskusliitto EK on kyykyttänyt yhdessä maan hallituksessa istuvien Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kanssa duunareita viime eduskuntavaalien jälkeisen ajan. Näin oikeistolaista politiikkaa ei ole Suomessa tehty sitten Lapuan liikkeen ja IKL:n aikojen. Kiky-kiristykset ja pakkolakipaketit ovat nähtävästi olleet vain alkusoittoa raippana proletariaatin selässä. Viimeisimpänä uutena avauksena EK:n johtaja Veli-Matti Mattila vaatii työntekijöille 10-15%:n palkkojen leikkausta. En viitsisi edes kommentoida, miten kuvottava esitys on, vaan on pakko.

Ay-liike on yrittänyt sopia asioita, ajatella Suomen parasta. Se on taipunut ennennäkemättömiin myönnytyksiin työnantajien suuntaan. Tällaisista myönnytyksistä ei olisi työnantajat voineet edes ajatusta heittää kymmenen vuotta sitten, kun suuret ikäluokat olivat vielä työelämässä ja ay-liike vahvimmillaan. Nyt se näyttää olevan kaikessa röyhkeydessään mahdollista sanoa ääneen.

Elämme osinkojuhlia ja hallituksen masinoima media pyrkii kaikin keinoin kertomaan että lama on taitettu, mutta samaan aikaan sen isäntä Etelärannasta huutaa lisää työntekijöiden verta, hikeä ja kyyneliä. Yhteiskunnan leikkausten ja palkanalennusten jäljiltä on jäänyt suuri määrä ihmisarvoisen elämän kelkasta pudonneita, jopa töissä käyviä ihmisiä joiden palkka ei enää riitä elättämään itseään ja perhettään. Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa ja syrjäytettyjen joukko lisääntyy. Samaan aikaan harvojen pankkitilit paisuvat ja heidän pitäisi saada aina vain lisää. He ovat kuin pieniä lapsia tai narsisteja, jotka etenevät niin kauan kunnes heille tulee rajat vastaan. Nyt ay-liikkeen on aika laittaa nämä rajat heille. Enää ei päivittely auta.

Valitettavasti tähän näyttää pian olevan vain yksi keino; yleislakko. Tällaista keinoa ei varmasti yksikään työntekijä halua ja kynnys on todella iso. Nyt vain on tullut mitta täyteen! Köyhän ja pienituloisen ryöstämiselle on tultava loppu. Se ei ole vain heidän itsensä tuho, vaan koko Suomen. Ihmisten ostovoiman tuhoaminen vie leivän myös pienyrittäjän suusta. Työntekijät kun ovat olleet heidän suurin ja ostovoimaisin asiakaskuntansa.

Kun yleislakkoon ryhdytään, se ei suinkaan ole työntekijöiden vika. Se on uhoa täynnä taistojen tielle lähteneen EK:n vika. He eivät ymmärrä, mitä tarkoittaa sopiminen.

JYVÄSKYLÄN VALTUUSTOKAUDEN 2012-2017 YHTEENVETOA
6.3.2017

Kuntien valtuustokaudet alkavat olla lopuillaan ja uudet valtuustot ottavat vetovastuun poikkeuksellisesti kesken vuotta 1.6.2017.

Jyväskylässä kaupunginvaltuusto asetti valtuustokauden aluksi tavoitteekseen tasapainottaa kaupungin talouden siten, että lisävelkaa ei enää oteta ja vuosikate kattaa suunnitelman mukaiset poistot. Tavoitetta siirrettiin vielä siten, että tämä tapahtuisi vuoden 2017 aikana. Nyt näyttää siltä, että talouden tasapainotus on jopa etuajassa. Loistavaa.

Vaan mitä tämä kaikki onkaan vaatinut? Palveluja on leikattu rajusti, palvelu- ja toimintamaksuja korotettu, väkeä on kaupunkiorganisaatiossa vähennetty sekä osaavia ihmisiä uuvutetaan niin, että osa on hakeutunut muualle töihin. Vastuuta työllistämisestä on työnnetty yksityisen sektorin syliin osittain irtisanomisten kautta, osittain yksityistäen palveluja. Työttömyys näyttääkin jonkin verran helpottavan, mutta silti ollaan vieläkin erittäin heikossa työllisyystilanteessa. Huolestuttavinta on edelleen kasvava pitkäaikaistyöttömien tilanne. Mikään taho ei tunnu haluavan todella kantaa vastuuta heistä ja viimeisiäkin heille apua tarjoavia tahoja supistetaan ja resursseja kavennetaan. Kolmannen sektorin työllistämispalvelut joutuvat mahdottoman taakan alle, samaan aikaan kun julkinen sektori ja yritysmaailma yrittää laistaa koko ajan enemmän vastuusta hoitaa tätä ongelmaa. Yhtälö on kestämätön.

Jyväskylän hyvän tuloksen hedelmiä olisikin nyt syytä suunnata vahvasti työllistämisen edistämiseen, vaikkakin muitakin rahanreikiä olisi yllin kyllin. Katujen korkeakorkoinen korjausvelka kasvaa ja lukiokoulutus tarvitsisi kipeästi lisää rahaa kaupungilta, nämä nyt vain esimerkiksi. Sote-palveluidenkin kohtalo on vielä pahasti auki.

Joka tapauksessa valtuustokausi on siis ollut melko kaksijakoinen. Toivottavaa olisi, että talouden yleinen tilanne jatkaisi kohenemista, mikä helpottaisi työllisyystilannetta. Tällä taas saataisiin laajemmat hartiat paikkaamaan ikävät leikkaukset. Toivon todellakin helpompaa valtuustokautta huhtikuussa valittavalle valtuustolle.

PERUSSUOMALAISTEN KUJANJUOKSU
5.3.2017

Sieltä se tuli, nimittäin ilmoitus Timo Soinilta ettei hän aio enää jatkaa puolueensa puheenjohtajana ensi kesänä Jyväskylässä pidettävän puoluekokouksen jälkeen. Ilmoitus oli odotettu ja itse ennustin näin jo nykyisen hallituksen alkutaipaleella.

Timo Soini tekee siis jyrkikataiset ja ilmoittaa että on johtanut puoluetta jo niin kauan, että nyt on aika antaa vetovastuu muille. Siihen varmasti on olemassa ihan kelvolliset perusteet. Tosin Soinille kunniakkaampaa olisi ollut vetovastuun vaihtaminen heti vaalien jälkeen hillotolpalla, mutta selusta piti tietenkin turvata ja ulkoministerin pesti antoi oivan mahdollisuuden verkostoitua laajemmin kansainvälisesti. Samalla se antoi mahdollisuuden etsiä mukavaa eläkevirkaa EU:sta tai muualta kansainvälisistä tehtävistä. Toki on tietenkin mahdollista, että Soini vetäytyy kokonaan politiikasta puheenjohtajuutensa loppumisen myötä, vaikkakin hän on ilmoittanut halukkuutensa jatkaa ulkoministerinä vielä kauden loppuun. Liekö kansainvälinen virka vielä löytymättä vai antaako hän seuraajansa tehdä päätöksen hänen puolestaan? Tietenkin tämä vaatii sen, että perussuomalaiset pysyvät hallituksessa ja hallitus pysyy kasassa.

Samalla Soinin ilmoitus avasi spekulaation seuraajastaan. Äärioikeistoa edustava meppi Jussi Halla-aho on jo tyrkyllä tehtävään ja on kasvattanut suosiotaan perussuomalaisten maahanmuuttokriittisten ja rasististen piirien joukossa. Samalla soinilaiset ovat lisänneet karsastustaan Halla-ahon nousukiidolle. Sampo Terho on jo aiemmin ilmoittanut, ettei lähde puheenjohtajakisaan Soinia vastaan ja tätä ilmoitusta vasten on helppoa todeta, että Soini antaa perintöprinssilleen riittävän ajan valmistautua puheenjohtaja kisaan, johon Terho varmastikin nyt lähtee.

Joka tapauksessa Soinin ilmoitus oli ajoitettu taitavasti, sillä kuntavaalien sitovat ehdokaslistat on juuri saatu kerättyä ja tämä tekijä on merkittävin vaaleissa menestymiselle. Vaalien jälkeen ilmoitus olisi ollut liian “persumaista” ja vähentänyt Terhon aikaa valmistautua puheenjohtaja kisaan. Lisäksi ilmoituksella perussuomalaiset saivat kaivattua lisänäkyvyyttä ja kerrankin perussuomalaiset ovat otsikoissa jonkun muun syyn kuin oikeusjutun tai epäonnistuneen hallituspolitiikan vuoksi. Ja kyllä, Timo Soini on erittäin taitava poliitikko. Se on demarinkin myönnettävä.

VIELÄ HULEVESI ASIAA
28.2.2017

Jyväskylän hulevesimaksut puhututtavat edelleen paljon. Kysymyksiä on herännyt ja ihan aiheesta. Maksua on todella vaikea määrittää absoluuttisen oikeudenmukaisesti, mutta niin kai se on suurin piirtein kaikissa maksuissa, jotka peritään yhteiskunnan toimesta ja niillä myös palveluja järjestetään.

Maksut määritetään vasta syksyllä, mutta nyt on jo selvää tietyt perusteet. Moni on esimerkiksi pohtinut sitä, onko omakotitalo- ja kerrostalotonteilla samat maksut. Ei ole. Siinä kun omakotitontin maksu on haarukoitu enintään 70€/vuosi, joutuu iso kerrostaloyhtiö maksamaan hulevesimaksua jopa 4000€.

Huleveden eriyttäminen jätevesimaksusta pitäisi alentaa jätevesimaksua n. 40 senttiä/m³, mutta uuden jätevedenpumppamon investoinnin vuoksi alennus jää tuosta vain n. puoleen eli 20 senttiin/m³. Jätevesipumppaamoa ei voida rahoittaa verotuksen kautta, sillä jätevesiverkon ylläpidosta ja rakentamisesta vastaa Jyväskylän Energia ja se kerää rahoituksen tähän asiakasmaksuina.

Tässäpä näitä tämän hetken faktoja. Toivottavasti nämä tiedot rauhoittavat kuumana käyvää keskustelua hiukan.

REHELLINEN EPÄREHELLISYYS MAAN PERII
28.2.2017

Tampereen perussuomalaisten puheenjohtaja Terhi Kiemunki erotettiin perussuomalaisten puolueesta, mutta ei kuitenkaan perussuomalaisista. Tampereen perussuomalaiset sallivat hänen jatkaa puheenjohtajanaan.

Kiemungin puolueesta erottamisen syyksi ilmoitettiin matkalaskun kaksoislaskutus, mikä tietenkin on epärehellistä. Taustalla oli myös Kiemungin itse pyytämänsä poliisitutkinnan aiheuttama syyte ja tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tämä oli rikos, josta Suomen oikeuslaitos hänet tuomitsi. Tämä ei siis ollut syy Kiemungin erottamiseen, vaan erottamisen syy oli teko josta häntä ei ollut tuomittu oikeudessa. Tämä kertoo jo sinällään omaa kieltään perussuomalaisten logiikasta ja oikeudentajusta.

Toki jos Kiemunki olisi erotettu rikoksensa vuoksi, olisi pitänyt pistää puolueesta kävelemään monta muuta henkilöä, useimmat vieläpä kansanedustaja tasolta. Voidaan kai sanoa, että perussuomalaisten johtoajatuksensa tuntuu olevan; olkaa reilusti ja rehellisesti epärehellisiä.

Tätä tuntuu olevan nykyisessä maailmassa paljon liikeellä, ihan Suomen hallitusta ja USA:n presidenttiä myöten. Ja pahinta tässä on, että tämä uppoaa kansaan kuin häkä. Valhe ei ehdi kunnolla tulla ulos epätotuuden puhujan suusta, kun se jo ammutaan alas ja todistetaan valheeksi. Mutta jos vain valehtelee tai tekee rikoksen rehellisesti, niin se on hyväksyttävissä tietylle, koko ajan kasvavalle joukolle.

Toisaalta tämä on aiemmin vallassa olleiden elitistien vika. Oman edun tavoittelu epärehellisellä epärehellisyydellä on tietenkin huomattavasti tuomittavampaa kuin rehellisellä epärehellisyydellä. Vai onko niillä sittenkään mitään eroa?

Jos kansalta kysytään, niin onhan sillä. Yhtälön yhdessä osiossa epärehellisyys muuttuu rehellisyydeksi. Tässäpä vakavaa pohdittavaa niille, jotka vielä uskovat rehelliseen rehellisyyteen.

POPULISMIA JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINVALTUUSTOSSA
21.2.2017

Eilen 20.2. käsiteltiin Jyväskylän kaupunginvaltuustossa hulevesien hallinnointia ja sen järjestämistä maankäyttö ja -rakennuslain muutoksen vaatimalla tavalla, sekä hulevesimaksujen käyttöönottoa. Erään kaupunginvaltuutetun ja kaupunkirakennelautakunnan jäsenen näkemyksen mukaan asiaa ei oltu käsitelty lautakunnassa perusteellisesti ja hän oli valmis hylkäämään maksun käyttöönoton valtuuston käsittelyssä. Hän ei kuitenkaan esittänyt asian palauttamista uudelleen valmisteluun tai pöydälle jättämistä lisäselvitysten tekemiseksi lautakunnassa, vaan hyväksyi asian muun lautakunnan kanssa edelleen esitettäväksi kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle. Sen sijaan lautakunnassa tehtiin keskustelun aikana erään toisen lautakunnan jäsenen toimesta esitys asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun, jota minä kannatin.

Asiasta käytiin erittäin perusteellinen keskustelu, minkä jälkeen palautusesityksen tehnyt jäsen veti pois esityksensä, jolloin myös kannatukseni asialle raukesi. Keskustelun aikana pohdittiin asiaa useilta eri näkökulmilta ja todettiin esitetty vaihtoehto vähiten huonoimmaksi ratkaisuksi, eli erillisen julkisoikeudellisen hulevesimaksun käyttöönottaminen asemakaava-alueella tulee koskemaan 16 000 kiinteistön omistajaa. Mukavia ratkaisuja asiaan ei ole olemassakaan.

Perussuomalaiset esittivät kaupunginvaltuuston kokouksessa, että maksua ei otettaisi käyttöön. Olisin kannattanut esitystä, mikäli salissa esittämääni kysymykseen olisin saanut vastauksen; miten lain mukaan eriytettävät hulevesimenot katetaan järkevämmin ja tasapuolisemmin? Asiaa valmistellut virkamiehistö, kaupunkirakennelautakunta ja kaupunginhallitus eivät olleet parempaa ratkaisua löytäneet, eikä sitä myöskään esittäneet maksun käyttöönottamista vastustaneet kaupunginvaltuuston jäsenet.

Mielestäni on vastuutonta ja läpinäkyvästi kuntavaalien alla populistista esittää yksiselitteisesti kustannuksia aiheuttaviin päätösesityksiin muutosta, ellei ole esittää järkevämpää vaihtoehtoa.

VAIKEITA RATKAISUJA
19.2.2017

Ennen kevään kuntavaaleja Jyväskylän kaupunginvaltuusto joutuu tekemään päätöksiä, jotka eivät ole kaikkinensa miellyttäviä. Maanantaina 20.2. päätetään uudesta hulevesimaksusta, joka koskettaa montaa pienituloista kiinteistön omistajaa. Uuden maksun käyttöönotto johtuu uudesta laista, jonka mukaan hulevesimaksua ei voi enää periä jätevesimaksuna. Laki tulee voimaan vuoden 2018 alusta.

Hulevesiverkon rakentamiseen ja ylläpitämiseen on jostain kerättävä tulot. Kaupunkirakennelautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 17.1. perusteellisesti ja totesi että esitetty malli on järkevin ja oikeudenmukaisin tapa hoitaa hulevesimaksut uuden lain mukaan. Tilannetta tontinomistajien kannalta keventää se, että maksuihin tulee mahdollisuus saada helpotuksia esimerkiksi tontilla olemassa olevan imeytysjärjestelmän myötä. Kriteeristöä ollaan parhaillaan laatimassa.

Toinen vaikea ja tunnetasolla paljon mielipiteitä herättänyt päätös tehdään maaliskuun valtuustossa juuri ennen kuntavaaleja. Rise-kampuksen sijoittuminen Tourujoen varteen, Ramonin puistoalueelle. Tontti on kaavoitettu toimistorakentamiseen, mutta valtuustossa on tarkoitus tehdä kaavamuutos, jolla mahdollistetaan Laukaasta siirtyvän avovankilan rakentuminen tontille. Avovankila työllistää 40 henkilöä ja mikä parasta, heidän palkkansa maksaa valtio, mutta verotulot jäävät Jyväskylään.

Rikosseuraamuslaitos (Rise) halusi sijoittaa avovankilan mahdollisimman lähelle Jyväskylän keskustaa, jolloin kaupungilla työskentelevät avovangit ovat kävelymatkan päässä työpaikoistaan nykyisen pitkän matkan ja siitä aiheutuvien kustannusten sijaan. Tontteja tarjottiin eri puolilta kaupunkia, mutta Rise halusi nimenomaan sijoittua Tourujoen varteen. Avovangit ovat työskennelleet Jyväskylän keskustan alueella vuodesta 1972, eikä tästä ole koitunut tuona aikana mitään ongelmia. Miksi näitä ongelmia syntyisi 45 vuoden jälkeenkään?

Ensimmäinen päätös on siis erittäin ikävä lisälasku varsinkin pienituloisille tonttien omistajille ja toinen päätös herättää vastustusta lähinnä naapurustossa asuvissa ihmisissä. En ole lähtenyt politiikkaan mukaan hakemaan irtopisteitä, vaan tekemään mahdollisimman järkeviä ratkaisuja, hakien kuitenkin aina vaihtoehtoja. Näihin edellä mainittuihin päätöksiin en ole perusteellisesta pohdinnasta huolimatta löytänyt järkevämpää vaihtoehtoa, eikä niitä ole minulle myöskään kukaan muu esittänyt, joten seison näiden päätösten takana. Niin ikäviä kuin ne ovatkin.

Lue myös;

https://www.sak.fi/ajankohtaista/blogit/palkkatyolaiset?selectedPerson=Hämäläinen%20Jukka