Uskommeko ekonomeja vai ekologeja?

Seurattuani tätä poliittista ilmapiiriä jo hyvin kauan, voi todeta jonkin lakipisteen saavutetuksi. Se on kaksinaismoralismin huippu.

Useat tahot ovat hokeneet jo pidemmän aikaa, että taloutta pitää hoitaa siten, että se on kestävällä pohjalla ja että tulevat sukupolvet eivät joutuisi maksamaan meidän nykyisten sukupolvien velkoja. Olen usein kertonut eri velkalajeista, jotka ovat taloudellista velkaa korkeakorkoisempia. Näitä ovat mm. koulutusvelka, infravelka, terveysvelka ja sosiaalinen velka. Ne muodostavat yhdessä hyvinvointivelan, jonka hoitamatta jättäminen maksaa korkoina yhteiskunnalle todella rajusti enemmän kuin yksikään valuutalla mitattava velka.

Yksi synkimmistä velkalajeista on saanut viime aikoina ison painoarvon. Tuon painoarvon on tuonut konkretiaksi nuori 16-vuotias ruotsalaistyttö Greta Thunberg. Hän puhui suunsa puhtaaksi New Yorkin ilmastokokouksessa, jossa hän syytti meitä setämiehiä hänen tulevaisuutensa tuhoamisesta, koska emme ole tehneet tarpeeksi ilmastonmuutoksen torjumisen eteen. Jos ja kun tutkijoita ja asiantuntijoita on uskominen, niin Greta on harvinaisen oikeassa. Me tuhoamme tätä palloa kiihtyvällä tahdilla.

Se että yksittäinen ihminen on suhteellisen voimaton asian edessä tai että me joudumme tekemään yksilön kannalta joitain epämiellyttäviä ratkaisuja, mikäli aiomme riittävän nopeasti muuttaa suuntaa, ei ole peruste pistää päätä pensaaseen. On vastuutonta kieltää koko ilmastonmuutos ja vippaamamme ilmastovelka tulevien sukupolvien joutuessa maksajiksi. Vieläpä todella korkealla korolla, mikäli tieteentekijöihin on siis uskominen.

Ja se kaksinaismoraalin huippu piilee juuri tässä. Taloudellisen velan haitoista kyllä varoitetaan rankimmalla tavalla ja vedotaan talouden asiantuntijoihin, ekonomisteihin. Samat setämiehet jotka vetoavat kauniilla fraaseilla tulevien sukupolvien velkataakkaan taloudessa, viittaavat kintaalla ilmastovelalle. Tässä velkalajissa ei tieteentekijöille ja asiantuntijoille ole sijaa. Meillä on jopa korkeassa asemassa olevia päättäjiä, jotka uskovat taivaan isän säätävän ilmaston, mutta taloustietelijöiden säätävän taloutta.

Ilmeisesti on hienoa jättää tuleville sukupolville elinkelvoton planeetta ilman rahahuolia. Greta Thunberg ja tulevat sukupolvet eivät tätä taida kovin korkealle arvostaa.

Minne menet, Suomen Keskusta?

Eilen keskustapuolue valitsi uudeksi puheenjohtajakseen kansanedustaja ja elinkeinoministeri Katri Kulmunin. 32-vuotias puoluejohtaja ei sinänsä ole enää harvinaisuus, mutta kovan haasteen edessä uusi puheenjohtaja on perinteisen ison puolueen johdossa. Keskusta on vajonnut kannatuksessaan ennätyksellisen alas ja monet haasteet, kuten aluepolitiikan raju rakennemuutos tulevat koettelemaan puoluetta jatkossa yhä vahvemmin.

Samalla kun Keskusta valitsi uuden puheenjohtajan, se muutti politiikkansa suuntaa todella merkittävästi. Keskusta oli mukana edellisen puheenjohtajansa ja pääministeri Juha Sipilän johdolla maan lähihistorian oikeistolaisimmassa hallituksessa viime vaalikaudella. Nyt puheenjohtaja Kulmunin johdolla Keskusta on mukana lähihistorian vasemmistolaisimmassa hallituksessa. Linja on löyhä ja arvaamaton, joten se näkyy myös kannatuksessa. Kannattajia valuu oikealle, myös äärioikealle ja vasemmalle. Seuraavat kannatusmittaukset tulevat olemaan Keskustan historian ehkäpä merkittävimmät. Pystyykö se uuden puheenjohtajansa johdolla nostamaan puolueen takaisin suurten joukkoon vai käykö niin kuin on käynyt muualla Euroopassa agraaripuolueille eli se vaipuu marginaalipuolueeksi?

Ainakin Keskustan on valittava linjansa, sillä se ei kestä enää yhtään sellaisia suunnanmuutoksia joita nähtiin viime vaalien jälkeen. Keskustalla on hukassa paitsi vasemmisto-oikeisto linjansa, myös liberaali-konservatiivi linjansa. Keskusta ei hallitse siis yhtään ruutua, mitä gallupeissa tällä hetkellä edellä olevat puolueet hallitsevat.

Jos selkeää linjaa ja sen jatkuvuutta ei ala nopeasti löytyä ja kannatus jatkaa laskuaan, se vaikuttaa auttamatta myös hallitustyöskentelyyn. Uskottavuus hallituksen valtiovarainministeri- ja kakkospuolueena alkaa muistuttaa edellisen hallituksen Sinisten uskottavuutta.

Nähtäväksi jää, tuhosiko Juha Sipilän seikkailut liian kallellaan oikealla käyneen Keskustan ja hörppäsikö puolueen vene liikaa vettä keinahtaessaan rajusti vasemmalle vaalien jälkeen vai vieläkö kansa luottaa tähän epävakaaseen paattiin, joka aiemmin on kuitenkin sopivalla keinunnalla pitänyt Suomea tasapainossa?

Hallitusneuvottelujen jatkoasetelmat

Ensimmäisen henkilökohtaisen yllätyksen koin Suomen uutta hallitusta muodostettaessa kun hallitustunnustelija SDP:n Antti Rinne neuvotteli Keskustan mukaan hallitusneuvotteluihin. Koko vaalien jälkeisen ajan on eri yhteyksissä veikattu vahvasti, että SDP:llä ja Kokoomuksella olisi ollut kassakaappisopimus uuden hallituksen yhteistyöstä. Eipä ollut.

Hallitusneuvotteluihin nousi Keskustan lisäksi hyvinkin odotetusti Vihreät, jota on pidetty oikeastaan varmimpana valintana hallitukseen. He olivat prosentuaalisesti vaalien suurin voittaja ja mahtuvat lähes kaikkiin muihin koalitioihin, paitsi sellaiseen jossa mukana olisi Perussuomalaiset. Myös Vasemmistoliiton ja RKP:n valikoituminen hallitusneuvotteluihin ei ollut mikään iso yllätys. SDP ja Vasemmistoliitto ovat lähentyneet vahvasti viime hallituskaudella oppositiossa ja RKP on se puolue, jonka kynnyskysymykset täyttävät yleensä kaikki nykyisen yhteiskunnan esteettömyyskriteerit.

Ulos hallitusneuvotteluista tässä vaiheessa jäivät vaalien kakkonen ja kolmonen. Perussuomalaisten kanssa SDP olisi tuskin saanut muodostettua enemmistöhallitusta ilman että mukana olisi ollut myös Kokoomus tai Keskusta. Lisänä tuossa jomman kumman porvaripuolueen hallituksessa olisi voinut olla ainoastaan Kristillisdemokraatit, jolloin enemmistöhallitusta ei olisi pystynyt muodostamaan. Muut puolueet eivät olisi lähteneet samaan hallitukseen Perussuomalaisten kanssa.

Kokoomus on ollut hallituksessa ollessaan Musta-Pekka vuoroin SDP:lle, vuoroin Keskustalle. Ei edes Juha Sipilän johtaman Keskustan raju oikeistopolitiikka koitunut Keskustan voitoksi Kokoomuksesta. Kokoomus vain ottaa hallinnan loppuviimein kaikista hallituskumppaneistaan. Lisäksi niin kauan kun Kokoomus on hallituksessa, niin kauan Suomessa eriarvoisuus kasvaa. Antti Rinne ja SDP on tiedostanut tämän ja sen vuoksi Kokoomus on nyt ulkona hallitusneuvotteluista.

Mikäli eriarvoisuutta halutaan vähentää Suomessa, on hallituksessa oltava vahva vasemmistoenemmistö. Nyt hallitusneuvotteluihin valikoituneella koalitiolla on nähdäkseni vaalien tulokseen suhteutettuna paras mahdollisuus nimenomaan eriarvoisuuden vähentämiseen, mikä oli vaalivoittaja SDP:n suurin tavoite ja joka oli myös äänestäjien tahto eduskuntavaaleissa.

Hallitusneuvotteluista ei tule todellakaan helpot. Vaalien suurin häviäjä eli Keskusta haluaa varmasti hallituksessa kiillottaa lommoista kilpeään. Tämä vaatii kuitenkin täyskäännöksen Juha Sipilän johtaman Keskustan harjoittamaan politiikkaan. Se ei sinällään ole mikään mahdottomuus, koska Sipilä on luopumassa Keskustan puheenjohtajuudesta ja kentän väellä on suuri tarve luopua murskatappioon johtaneesta jyrkästä oikeistopolitiikasta. Paluu alkiolaiseen politiikkaan on Keskustan ainoa mahdollisuus pysyttäytyä suurten puolueiden joukossa.

Joka tapauksessa uuden hallituksen muodostaminen ei tule olemaan helppoa, eikä ole yhtään varmaa etteikö hallitusneuvotteluissa nähtäisi vielä yllättäviä käänteitä. Ja olkoon tulevan hallituksen kokoonpano mikä tahansa, hallituskauden haasteet eivät tule olemaan helppoja. Henkilökohtaisesti toivoisin, että hallituksen politiikassa tulisi näkymään vahvasti SDP:n arvopohja ja äänestäjien eduskuntavaaleissa äänestämä muutos eriarvoisuuden vähenemisestä.

Arvopohjaa, liimaa ja tasa-arvoa

Nyt kun viikko on kulunut Suomen eduskuntavaaleista, niin voi jo hiukan katsella tarkemmin vaalitulosta.

Maaliin siis kiri heittäytyen ensimmäisenä SDP. Maalikameran tarkastuksella kakkoseksi jäi Perussuomalaiset ja pronssisijakin tuli niukkaakin niukimmalla erolla Kokoomukselle. Sen jälkeen maaliin tulijoilla olikin selkeämmät erot. On selvää, että kun kolmen suurimman ja miltei yhtä suuren puolueen arvopohjaa tutkiskelee, niin tarvitaan Bostikin, Eri Keeperin ja Loctiten liimatehtaiden vahvaa yhteistyötä, jotta näistä puolueista voidaan liimailla hallitus. Joka tapauksessa kaksi noista kolmesta tarvitaan hallituksen muodostamiseen, varsinkin kun vaalien suurin häviäjä eli Keskusta on vahvasti suuntautumassa oppositioon. Tämä hallituspohjan rakentamisesta.

Tasa-arvo on yhteiskuntamme yksi vahvimmista arvoista. Tasa-arvoa on kuitenkin monenlaista ja monessa suhteessa.

Uusi eduskunta on edeltäjäänsä nuorempi, naisvoittoisempi ja koulutetumpi. Mikäli eduskunnan halutaan olevan poikkileikkaus koko yhteiskunnasta, niin kaksi ensimmäistä tekijää on mennyt parempaan suuntaan, viimeinen tekijä sen sijaan on hiukan mielenkiintoisempi tekijä. Tämä tekijä saattaa osaltaan selittää myös Perussuomalaisten suosion kansan parissa.

Edellisessä eduskunnassa oli 138 korkeakoulutettua, uudessa jo 149 edustajaa on tällä statuksella. Koulutuksen suhteen kaikista tasa-arvoisin puolue on Perussuomalaiset. Heidän eduskuntaryhmänsä 39:stä jäsenestä ainoastaan 18 on korkeakoulutettuja. Siis alle puolet. Seuraavaksi tasa-arvoisin puolue koulutuksen suhteen on Vasemmistoliitto, jolla onkin jo 9 korkeakoulutettua 16 edustajasta. Muilla puolueilla korkeakoulutettujen määrä on vähintään 66% eli kaksi kolmesta.

Palkassa mitattuna vuoden 2015 vaaleissa valituista edustajista ennen valintaansa alle 4000 €/kk tienaavia oli 29 henkilöä. Kun verrataan sitä suomalaisten keskiansiotasoon, joka vuonna 2018 oli 3470 €/kk, niin tavallisella palkansaajalla on melko ohut samaistumispinta edustajiinsa. Nyt valittujen edustajien ansiotasoa en vertailuun löytänyt.

Sukupuolten välisestä tasa-arvosta poikkeavat eniten Vihreät ja Perussuomalaiset. Vihreiden 20:stä edustajasta vain 3 on miehiä. Perussuomalaisista taas 39:stä edustajasta ainoastaan 12 on naisia. Kaikkein tasa-arvoisimmat puolueet sukupuolijakauman suhteen ovat Vasemmistoliitto, KD ja RKP, joissa heitto on vain yksi edustaja suuntaansa.

Jos nyt halutaan jotain linjaa vetää kolmen suurimman puolueen eri liimoista, niin SDP/Kok pitäisi kiinni ihmisoikeuksista ja kansainvälisyydestä, SDP/PS saattaisivat helpottaa pienituloisten arkea ja kaventaa jossain määrin tuloeroja, kun taas PS/Kok jatkaisi lähinnä edellisen hallituksen politiikkaa. Tietenkin nuo hallituspohjat tarvitsisivat apupuolueita ja siksi tulevan hallituksen tarkkoja painopisteitä on vaikea tässä vaiheessa määrittää tarkemmin.

Vaalianalyysia

Nyt kun muutama yö on nukuttu vaalien jälkeen, niin on hiukan avattava näkemyksiäni vaalien tuloksesta.

En lähde mihinkään hallituskokoonpanon arviointiin, sillä tällä tuloksella se voi olla ihan mitä tahansa. Katsastan sen sijaan vaalien tulokseen johtavista syistä ja vähän ennakkoa seurauksista.

SDP oli vielä kuukausi ennen vaaleja n. 5% karkumatkalla seuraavaan puolueeseen eli Kokoomukseen. Sitten alkoi Perussuomalaisten nousu. He pystyivät taitavasti yhdessä Vihreiden kanssa viemään huomion talous-, sosiaali- ja työmarkkinapolitiikasta maahanmuutto- ja ilmastopolitiikkaan, joista nämä kaksi puoluetta saivat mukavasti vastakkainasettelua, joka tuntuu olevan tämän päivän politiikan polttoaine. Ratkaisukeskeiset, kokonaisuutta ajattelevat poliitikot ovat tänä päivänä politiikan ulkokehällä. Ainakin vaalikentillä.

Sen sijaan vaalien jälkeen, ennen hallituksen muodostumista ääni muuttuu sen verran kellossa, että kaikki tarjoavat omia tavoitteitaan vakuuttaen halua vahvaan yhteistyöhön. Varsinainen politiikan teko alkaa vasta hallituksen muodostumisen jälkeen. Alkavalla eduskuntakaudella voi hyvin veikata, että debatti on entistä rumempaa. Tämä johtuu pitkälti siitä, että vaalikentillä on siis profiloiduttava entistä suppeamman ja enemmän äärilaitoihin menevien teemojen ympärille. Kokonaisuuksia kärkenään ajattelevista vain harvat nousevat edustajiksi.

Katselin eilen MTV3-kanavalta Jaakko Loikkasen Asian ytimessä -ohjelmaa, jossa haastateltavana oli Vihreiden Maria Ohisalo ja Perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen. He ovat hyvä esimerkki siitä, miten kaukana kansanedustajien arvomaailmat ovat. Kuten aiemmin totesin, keskustelu hallitusneuvotteluiden alkaessa on hyvin yhteistyön merkitystä korostava, mutta jo nyt oli myrskyn merkit ilmassa.

Perussuomalaisilla tulee olemaan vaikeaa toteuttaa äänestäjilleen tekemiä lupauksia. Varsinkin kun heidän äänestäjillään tuntuu olevan hyvin epärealistinen kuva näiden tavoitteiden toteuttamisesta. Paljon pitäisi tapahtua ja nopeasti. Oppositio voisi pelastaa Perussuomalaiset, jolloin alkaisi uusi kehä jollainen alkoi vuoden 2011 vaalien jälkeen, kun Perussuomalaiset jäivät oppositioon odottelemaan jytkyä.

Toisin on Vihreillä, joiden tavoitteet ovat huomattavasti kauaskantoisemmat ja tavoitteiden toteutuminen ulottuu useamman hallituskauden taakse. Siksi he voivat tehdä paljon pragmaattisempaa politiikkaa ja vakiinnuttaa pienilläkin teoilla paikkansa isojen joukossa. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että he päätyvät tällä kaudella hallitusvastuuseen. Siihen heillä on hyvät mahdollisuudet, sillä heidän tavoitteillaan on huomattavasti laajempi tuki muista puolueista.

Uskon vahvasti, että tällä vaalituloksella politiikan muutokset tulevat olemaan minimaaliset, oli hallituskokoonpano sitten mikä hyvänsä. Tulemme menemään seuraavat neljä vuotta likipitäen samalla politiikalla kuin viime kausi. Eriarvoisuuden kehittyminen ei ole yhtä rajua, mutta edelleen se ei kapene. Se tosiasia tulee jäämään siis yhä rumemmaksi käyvän retoriikan alle, sillä sen retoriikan tuloksena on liian moni edustaja valittu eduskuntaan.

Samalla kun vastakkainasettelu lisääntyy, samalla myös järkevä sopiminen katoaa. Se taas syö uskottavuutta demokratialta ja politiikalta. Toivon kuitenkin olevani väärässä ja asioiden menevän järkevämpään suuntaan.

Öyhöttämistä

Olen seurannut YLE:ltä eduskuntavaalien puheenjohtajatenttejä. Toimittajien grillissä ovat käristyneet kaikki eduskuntapuolueiden puheenjohtajat vuorollaan vakuuttamassa sekä kansalle, että toimittajille oman puolueensa erinomaisuutta ja toisten puolueiden heikkouksia. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho nosti omassa osuudessaan framille termin ”öyhöttää”, joka Wikisanakirjan mukaan tarkoittaa seuraavaa: metelöidähäiriköidä, käyttäytyä uhkaavalla ja häiritsevällä tavalla julkisella paikalla, öykkäröidä; äännellä uhkaavasti, epäselvästi tai epäartikuloidusti.

Jussi puhui Vihreiden ilmastoöyhöttämisestä ja kertoi kuulijoilleen että ilmastosta öyhöttäminen on mennyt liian pitkälle ja saanut liian suuren painoarvon. Jussi ei kuitenkaan tunnistanut oman puolueensa öyhöttämistä maahanmuutosta. Joidenkin mielestä maahanmuutto kun on saanut liian suuren painoarvon poliittisessa keskustelussa.

Näyttää siltä, että gallupjohtaja SDP on nyt kaikkien muiden puolueiden haastettavana. Ja näinhän sen kuuluukin olla. Samalla kun muut puolueet öyhöttävät omalla kärjellään, niin SDP joutuu johtoasemansa säilyttääkseen myötäilemään joka suuntaan, mutta samalla pitäen kiinni vahvasti omasta agendastaan eli eriarvoisuuden poistamisesta.

Siinä missä Vihreät haluavat haastaa ilmastopolitiikassa ja Perussuomalaiset maahanmuutopolitiikassa, niin Kokoomus ja Keskusta haluavat öyhöttää talouspolitiikasta. Politiikka on kompromissien taidetta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Meidän on ymmärrettävä, että ilman rahaa ei ole yhteiskunnan palveluita. Ilman yhteiskunnan palveluita heikompiosaiset jäävät ilman apua. Meidän on huolehdittava taloudestakin kestävästi. Veronmaksumoraali rapautuu, jos kansalaisilta kerättyjä veroja käytetään väärin. Verovaroja voidaan käyttää väärin monella tapaa ja kaikissa tuloluokissa. Jos verovaroja jaetaan tulonsiirtoina vähäosaisille liikaa, se ei edistä parempiosaisten moraalia maksaa veroja. Jos taas rikkaat voivat tehdä voittoja verovaroista, kuten nyt esimerkiksi vanhusten hoivapalveluissa on käynyt, niin ei vähempiosaisten veronmaksumoraali sen johdosta kyllä kasva.

Meidän on otettava kaikki edellä mainitut asiat vakavasti, mutta samalla niille on annettava oikeat mittasuhteet. Vaalien alla on helppo öyhöttää mistä tahansa teemasta, mutta vaalien jälkeen alkaa arki ja jokaisen eduskuntapuolueen on otettava kokonaisuus tarkasteluun. Jos näin ei käy, emme pysty hallitsemaan tärkeintä eli kokonaiskuvaa. Siksi suosittelen kaikille äänestäjille, että vaikkakin se tärkein asia maailmassa sijaitsee kullakin noin metrin säteellä omasta navasta, niin siihenkin tuo kokonaiskuva ratkaisee monella tavalla ja se kannattaa punnita huolella.

Ikiliikkuja

Vaalikenttiä kiertäessäni olen törmännyt pariin mielestäni outoon väitteeseen, kun olen keskustellut oikeistomieleisten ihmisten kanssa.

Ensinnäkin heistä on hyvä että työpaikkoja syntyy, vaikkakaan niistä ei saisi riittävää toimeentuloa elämiseen. Työ tuntuu olevan heille se itseisarvo, ei hyvinvointi tai toimeentulo joka työstä pitäisi saada. Kun jatkan asiasta keskustelua ja kysyn, että pitäisikö ihmisen tulla toimeen työstään saadulla palkalla, niin vastaus kääntyy perusturvaan ja erilaisiin tulonsiirtoihin. Sillä kuulemma voidaan rahoittaa loppuosa toimeentulosta.

Sen jälkeen keskustelu kääntyy väistämättä siihen, että milläs tämä toimeentulo kestävästi rahoitetaan? Mehän tiedämme, että palkalla pitäisi tulla toimeen ja maksaa siitä veroa ja kerryttää eläkettä. Mikäli palkka ei riitä edes elämiseen, niin miten nuo verot ja eläkkeetkään tulee hoidettua ja milläs se perusturva silloin ihmisille maksetaan? Ilmeisesti raha kasvaa puussa tai olemme keksineet vähintäänkin ikiliikkujan.

Jotkut sentään hyväksyvät sen esityksen, että työn sijasta tulisikin ryhtyä verottamaan työn tuottavuutta, mutta monelle se on jo liikaa, sillä heidän mielestään Suomessa on jo aivan liian korkea verotus hyvätuloisille. Näitä yleensä vastaajat edustavat itse. Ihan selvää vastausta en tähän kysymykseeni tulevaisuuden tulonsiirtojen rahoituksesta ole saanut.

Toinen asia on työperäinen maahanmuutto. Sitä tuntuvat monet haluavan lisää. Onhan totta, että meillä siirtyy koko ajan suurempia ikäluokkia eläkkeelle kuin uusia tulee työvoimaksi työmarkkinoille. Kun totean, ettei meillä ole kuitenkaan omillekaan tarpeeksi töitä, koska työttömiä ja lisää työtä haluavia osa-aikaisia on paljon, niin vastaukseksi tarjotaan kohtaanto-ongelmaa. Sillä ei tunnu olevan kovin paljon merkitystä, tuleeko maahan jokaista työllistyvää maahanmuuttajaa kohti useampi työtön työperäinen maahanmuuttaja. Vain sillä tuntuu olevan merkitystä, että työvoimaa on riittävästi tarjolla. Eikä heidänkään toimeentulolla ole keskustelijoiden mielestä niin väliä, kunhan vain työvoimaa on tarjolla.

Minä povaan erittäin suuria ongelmia, mikäli jokaista työperäistä kohti tulee Suomeen lisää työttömiä ihmisiä. Ihonväristä, etnisestä taustasta tai uskonnosta riippumatta ihminen turhautuu, mikäli hänellä ei ole mahdollisuuksia tulla toimeen työllään jos hän on työkykyinen. Turhautuminen johtaa yleensä vakavampiin ongelmiin, kuten masennukseen, mielenterveysongelmiin ja joidenkin kohdalla päihteiden käyttöön. Noilla tekijöillä on usein yhteiskunnan kannalta erittäin vakavat negatiiviset seuraamukset.

Jos siis on vaikeaa löytää tällä yhtälöllä rahaa perusturvan ja tulonsiirtojen maksamiseen, niin kerrointa kasvattaa lisää vielä ne henkilöt, jotka elävät kokonaan ilman työtä ja minkäänlaista palkkaa. Tämän apparaatin pyörittämiseen tarvittaisiin melkoinen ikiliikkuja.

Älä tule paha uutinen, tule hyvä uutinen

Näin toivovat varmasti jokaisen puolueen ehdokkaat ja tukijat tänä päivänä. Sote-uudistuksen ja hallituksen kaatuminen oli varmasti iso yksittäinen uutinen ja pettymys hallituspuolueiden edustajille viime viikon perjantaina. Yksi iso uutinen vaalien alla voi vaikuttaa vaalitulokseen merkittävällä tavalla. Varsinkin kun se uutisoidaan juuri ennen vaaleja, sillä voi olla kauaskantoiset vaikutukset. Jopa neljäksi seuraavaksi vuodeksi.

Sunnuntaina Tukholmassa räjähti linja-auto. Ensi reaktioita sosiaalisessa mediassa näkyi olevan, että räjähdystä epäiltiin maahanmuuttajataustaisten terroriteoksi. Toki nämä kirjoitukset hävisivät nopeasti, kun osoittautui että linja-auto oli siirtoajossa ja onnettomuudessa loukkaantui ainoastaan kuljettaja. Linja-auto oli siis kaasukäyttöinen ja se osui matalan tunnelin varoituskyltteihin vakavin seuraksin. Näin linja-autonkuljettajana omasta näkökulmastani katsottuna asiasta ei juurikaan keskusteltu syyn selvittyä. Ilmeisesti vakava onnettomuus ei ole enää kommentoinnin tai keskustelun arvoinen, mikäli se ei ole terroriteko tai maahanmuuttajien tekemä rikos?

Neljä vuotta sitten, lauantaina 18.4., juuri ennen vaaleja levisi uutinen Helsingissä tapahtuneeksi epäillystä maahanmuuttajataustaisten nuorten miesten joukkoraiskauksesta. Tuo uutisointi nousi silloin niin laajasti keskusteluun, että se ei voinut olla vaikuttamatta seuraavana päivänä pidettyihin eduskuntavaaleihin. Perussuomalaiset olivat ennakkoäänestyksen perusteella vasta neljänneksi suurin puolue, mutta he nousivat varsinaisen äänestyspäivän äänillä maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi.

Yksi uutinen tai huhu voi siis vaikuttaa dramaattisesti äänestyskäyttäytymiseen, vaikka asioiden kokonaisuuden tulisi ohjata äänestyskäyttäytymistä. Siksi toivonkin hartaasti, että äänestäjät pystyisivät katsomaan kokonaiskuvaa Suomen politiikan vaikutuksista pidemmällä aikavälillä niin taaksepäin kuin tulevaisuuteen. Yhdellä asialla voidaan verhota monta muuta vakavampaa asiaa piiloon. Näin ei varmasti kukaan toivoisi käyvän.