Älä tule paha uutinen, tule hyvä uutinen

Näin toivovat varmasti jokaisen puolueen ehdokkaat ja tukijat tänä päivänä. Sote-uudistuksen ja hallituksen kaatuminen oli varmasti iso yksittäinen uutinen ja pettymys hallituspuolueiden edustajille viime viikon perjantaina. Yksi iso uutinen vaalien alla voi vaikuttaa vaalitulokseen merkittävällä tavalla. Varsinkin kun se uutisoidaan juuri ennen vaaleja, sillä voi olla kauaskantoiset vaikutukset. Jopa neljäksi seuraavaksi vuodeksi.

Sunnuntaina Tukholmassa räjähti linja-auto. Ensi reaktioita sosiaalisessa mediassa näkyi olevan, että räjähdystä epäiltiin maahanmuuttajataustaisten terroriteoksi. Toki nämä kirjoitukset hävisivät nopeasti, kun osoittautui että linja-auto oli siirtoajossa ja onnettomuudessa loukkaantui ainoastaan kuljettaja. Linja-auto oli siis kaasukäyttöinen ja se osui matalan tunnelin varoituskyltteihin vakavin seuraksin. Näin linja-autonkuljettajana omasta näkökulmastani katsottuna asiasta ei juurikaan keskusteltu syyn selvittyä. Ilmeisesti vakava onnettomuus ei ole enää kommentoinnin tai keskustelun arvoinen, mikäli se ei ole terroriteko tai maahanmuuttajien tekemä rikos?

Neljä vuotta sitten, lauantaina 18.4., juuri ennen vaaleja levisi uutinen Helsingissä tapahtuneeksi epäillystä maahanmuuttajataustaisten nuorten miesten joukkoraiskauksesta. Tuo uutisointi nousi silloin niin laajasti keskusteluun, että se ei voinut olla vaikuttamatta seuraavana päivänä pidettyihin eduskuntavaaleihin. Perussuomalaiset olivat ennakkoäänestyksen perusteella vasta neljänneksi suurin puolue, mutta he nousivat varsinaisen äänestyspäivän äänillä maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi.

Yksi uutinen tai huhu voi siis vaikuttaa dramaattisesti äänestyskäyttäytymiseen, vaikka asioiden kokonaisuuden tulisi ohjata äänestyskäyttäytymistä. Siksi toivonkin hartaasti, että äänestäjät pystyisivät katsomaan kokonaiskuvaa Suomen politiikan vaikutuksista pidemmällä aikavälillä niin taaksepäin kuin tulevaisuuteen. Yhdellä asialla voidaan verhota monta muuta vakavampaa asiaa piiloon. Näin ei varmasti kukaan toivoisi käyvän.

Soten hautajaisista uuden eduskunnan ristiäisiin

Mennyt viikko oli poliittisen tilanteen osalta käänteetekevä. Vaikka sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen kaatumista oli osattu odottaa jo pitkään, oli se kuitenkin tapahtuessaan iso uutinen. Vielä suurempi uutinen seurasi kohta perästä, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ilmoitti kaatavansa maan hallituksen ja hakevansa hallituksen eroa tasavallan presidentiltä. Pääministeri perusteli tapahtunutta henkilökohtaisen lupauksensa lunastamisella eli tulos tai ulos -periaatteella.

Näin pääministeri Juha Sipilä vaihtoi päähänsä Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän hatun ja riensi saman tien vaalikentille kertomaan kansalle Keskustan omasta sote-uudistuksen mallista, kun hallituskumppani Kokoomuksen puheenjohtaja jäi vielä hölmistelemään ja tuomitsemaan pääministerin hallituksen kaatoa.

Hallituksen kaatumisella ei sinällään ollut merkitystä tässä vaiheessa kautta, sillä vaalit ovat jo viiden viikon päässä. Temppu oli silti laskelmoitu ja antaa nyt hallituspuolueille aikaa julistaa omaa sanomaansa vaalikentillä. Tämä tarkoittaa sitä, että osansa saavat sekä hallituskumppanit, että hallituksen epäonnistumiseen syytön oppositio. Oman arvioni mukaan tullaan näkemään ennätyksellisen rumaa peliä sisältävä vaalikevät.

Nähtäväksi jää, kenen kouraan lopulta Musta-Pekka jää. Keskusta on kantanut pääministeripuolueena suurimman vastuun hallituksen epäonnistumisista, mutta viime aikojen paljastukset Kokoomuksen ajaman markkinamallin raadollisuudesta yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien ihmisten rahastamisella ja heitteille jättämisellä, ovat nakertaneet myös Kokoomuksen kannatusta.

Pääministeri Juha Sipilä on luvannut jatkaa tulos tai ulos -periaatettaan myös Keskustan puheenjohtajana jatkamisensa suhteen. Jää nähtäväksi, palkitsevatko Keskustasta paenneet kannattajat Sipilän hallituksen kaadon ja palaavat kannattamaan Sipilää vai haluavatko he muutoksen nykyisen Keskustan politiikkaan. Jos he jättävät äänestämättä Keskustaa tulevissa eduskuntavaaleissa, se tarkoittaa Juha Sipilän puheenjohtajuuden loppumista ja samalla Keskustalla on mahdollisuus tehdä selkeä suunnan muutos vaikkapa alkiolaiseen suuntaan, jolloin yhteistyö SDP:n kanssa olisi tulevaisuudessa huomattavasti helpompaa.

Toinen iso kysymys kuuluu minne keskustalaiset äänensä suuntaavat, mikäli he haluavat eroon Juha Sipilästä? Kokoomukselle tuskin heidän kannattaa ääniään antaa, sillä se tarkoittaisi nykyisen kaltaisen menon jatkuvan ja Kokoomus voimistuessaan jatkaisi kansalaisten kannalta tuhoisaksi osoittautunutta yksityistämistä, mikä jo monesti on törmännyt mm. perustuslakiin. Perussuomalaiset ovat nostaneet kannatustaan jo nyt nimenomaan Keskustan ja Kokoomuksen kustannuksella. Ruotsin vaalit osoittivat jo aiemmin, miten epävakaaksi tilanne voi poliittisesti muodostua, mikäli populistipuolue pääsee vahvaan vaaankieliasemaan. Samoin perussuomalaiset ovat aiemmassa hallitusvastuussa osoittaneet, miten epävakaata heidän työskentelynsä hallituksessa on ja miten suuria sisäisiä ristiriitoja puolue sisältää. Talouspolitiikkakin on heikompiosaisten kannalta erittäin arveluttavaa. Aluepolitiikassa täysin erilaista linjaa ajavien Vihreiden riveihin tuskin kovin paljon sympatiaa keskustalaisten kannattajilta löytyy.

Joka tapauksessa vaalikevät tulee olemaan mielenkiintoinen ja vaiherikas.

#äänestähyväihminen

Jukan jousille -vaalikampanjan loppusuoran startti 27.2.2019

Jyväskylän Työväenyhdistyksen tiloissa B-salilla startattiin lennokkaasti Jukan jousille -vaalikampanjan loppusuora. Tukijoukkoja oli mukana runsaasti ja viimeisen puolentoista kuukauden toimintaa sai suunnitelmat. Eduskuntavaaliehdokas Jukka Hämäläinen voi lähteä tyytyväisin mielin kiertämään vaalikenttiä. Tukea on laajasti ympäri maakuntaa ja mitä lähemmäs vaalit tulevat, sitä enemmän ihmisiä on tullut mukaan kampanjoimaan.

Eduskuntavaaleissa ratkaistaan Suomen politiikan suunta neljäksi seuraavaksi vuodeksi. SDP:n gallupjohto on saatava realisoitua vaalivoitoksi. Siksi kampanjaväki on sitoutunut vahvasti vaalityöhön ja iloisella ilmeellä varustautunut tuleviin tapahtumiin.

On jälleen aika sopimusyhteiskunnan

Neljä vuotta sitten olin ensimmäisen kerran ehdolla eduskuntavaaleissa. En ollut silloinkaan enää ihan aloittelija politiikassa, mutta ero kuntavaaliehdokkuuteen oli merkittävä. Edustamani puolue oli ollut aina raskaassa ja oman hintansa vastineessa hallitusvastuussa. Vaalikenttiä kierrellessä sai rapaa silmilleen, koska hallituspolitiikka ei tunnu koskaan miellyttävän suomalaista äänestäjää vaalien alla.

Tein TV-mainoksen ja vaalivideon, jossa TV-sarjasta tuttu sorakeisari Sorjonen alias näyttelijä Jussi Myllymäki räyhäsi puhelimessa työntekijälleen Sutkille, jota hän oli irtisanomassa. Ajattelin tuolloin videota tehdessäni, että onkohan tämä liian raju kuvaus suomalaisesta työelämästä ja että voiko politiikalla oikeasti vaikuttaa sittenkään kovin paljon työpaikkatason kysymyksiin.

En ikinä olisi voinut arvata, kuinka oikeassa tulen olemaankaan. Heti eduskuntavaalien 2015 jälkeen politiikka alkoi heti Juha Sipilän (kesk.) hallituksen muodostumisen jälkeen vaikuttaa työmarkkinoihin. Alettiin vääntää kilpailukykysopimusta eli kikyä, jolla mm. suomalaisen työntekijän työaikaa lisättiin palkatta ja julkisen alan lomarahoja leikattiin 30%. Tämä kaikki tehtiin liiemmin työntekijöitä kuulematta ja sanelemalla. Seuraavaksi ryhdyttiin hutkimaan työttömiä nk. aktiivimallilla, josta muodostui toimeentulon leikkuri suurelle osalle työntekijöitä, jotka ovat olleet muutenkin kaikista heikoimmassa asemassa yhteiskunnassa. Viimeisenä niittinä ryhdyttiin vielä helpottamaan työntekijöiden irtisanomista. Tällä toimenpiteellä haluttiin tehdä työmarkkinoita entistä epävarmemmiksi. Kaiken tämän jälkeen ihmetellään miksi ikäluokat pienenevät kuin pyy maailmanlopun edellä. Eihän nuoret uskalla perustaa perheitä, kun ei ole itsellä näköpiirissä kuin palkattomia työkokeiluja ja työharjoitteluja, nollatuntisopimuksia ja pätkätöitä. Ei siinä vastuullinen ihminen pysty ajattelemaan perheen perustamista, kun ei ole omastakaan toimeentulosta tietoa.

Tuo sorakeisari Sorjosen esimerkki taisi siis osua enemmän kuin oikeaan jo silloin. On vain toivottava, ettei tällä tavalla johdeta maata seuraavat neljä vuotta tulevien eduskuntavaalien jälkeen. Se vaatisi sitä, ettei yksikään hallituspuolue ole maan suurin puolue vaalien jälkeen. Olemme nyt nähneet karuimmalla tavalla sen, millaista politiikkaa Suomessa tehdään, mikäli hallituksessa ei ole yhtään vasemmistopuoluetta.

Minun on edelleen todettava, ettei suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ole rakennettu räyhäämällä, sanelemalla tai alistamalla. Se on rakennettu yhteisesti sopimalla, sopimuksista kiinni pitämällä ja heikompia auttamalla. Vain siten voimme olla todellinen hyvinvointiyhteiskunta ja sivistysvaltio. Se on myös se ainoa tekijä, jolla voimme oikeasti kilpailla maailmalla myös talouden näkökulmasta. Me tarvitsemme hyvinvoivia kansalaisia, joilla on tulevaisuuden näkymiä ja varmuutta toimeentulosta. Me tarvitsemme hyvää koulutusta ja osaajia. Me tarvitsemme yhteistyötä ja päätöksiä, jotka perustuvat kokonaisvaltaiseen näkemykseen ja keskinäiseen kunnioitukseen. Tähän me voimme vaikuttaa tulevissa eduskuntavaaleissa huhtikuussa.

Vaaliasetelmat tiivistyy

Eduskuntavaaleihin on aikaa nyt reilu kaksi kuukautta ja YLE:n tuorein puolueiden kannatuskysely osoittaa asetelmien tiivistyneen. Vasemmisto-oikeisto -akselilla toimivat suuret puolueet kokivat aiempiin kannatusmittauksiin verrattuna merkittävää laskua, kun taas liberaali-konservatiivi -akselilla olevat Vihreät ja Perussuomalaiset nostivat kannatustaan.

On selvää että Perussuomalaiset tulevat ratsastamaan maahanmuuttokysymyksillä, joihin liitetään Oulun seksuaalirikosten kaltaiset teemat. Aihe tulee olemaan edelleen herkkä ja siitä tulisikin keskustella vakavasti ilman kiihkoa ja tunnekuohuja. Oulun seksuaalirikoksiin viittaaviin keskusteluihin tulisi kytkeä laajemmin naisiin ja lapsiin kohdistuvat seksuaali- ja väkivaltarikokset. Myös kristillisissä yhteisöissä on vakavia ongelmia asian suhteen ja ne eivät saa jäädä ihonväriin sekä uskontoon perustuvan keskustelun ulkopuolelle.

Mielenkiintoiseksi nousee kamppailu suurimman puolueen asemasta. Kokoomus romahti 2,3% kyselyissä, vaikka myös SDP tippui myös n. prosenttiyksikön. Kokoomuksen kannatusta syö markkinavoimien hyysääminen, jolla unohdetaan yhteiskuntamme heikoimmassa asemassa olevat ihmiset. On käsittämätöntä, kuinka jokin puolue voi antaa esimerkiksi vanhuksien hoidon rapautua rahan vallan edessä!

Käsittämätöntä on myös Kokoomuksen viestintä asiassa. Kaikki eduskuntapuolueet ovat heränneet vaatimaan lakiin hoitajamitoitusta, joka olisi 0,7 hoitajaa yhtä vanhusta kohti. Tuolla kirjauksella voitaisiin selkeästi osoittaa, että vanhusten hoiva tarvitsee aidosti lisäkäsiä, jotta hoito olisi inhimillistä ja ihmisten elinkaaren loppupään arvoista. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sen sijaan pyörittelee asiaa ja haluaa hoivalle mitoituksen joka ei ole numero. Siis mitta, joka ei ole mitta! Olisihan se mukavaa mennä kauppaan ostamaan kilo banaaneja ja todeta kassalla, että minun yksilöllisen tarpeeni mukaan näitä banaaneja on vain puoli kiloa.

Myös Keskustan kannatus on valahtanut rajusti. Huomattavaa on, että koko hallituksen kannatus on enää vain 34,3%. Äänestäjistä siis enää noin joka kolmas kannattaa hallituspuolueita. Näin surkeaa kannatusta hallituspolitiikalle ei vähään aikaan ole nähty ja itse en ainakaan ihmettele sitä yhtään. Näin eriarvoistavaa politiikkaa ei ole tehty Suomessa miesmuistiin.

SDP on kaikkien näiden turbulenssien keskellä pystynyt siis parhaiten vakuuttamaan suomalaiset siitä, että eriarvoistumisen kehitys voidaan pysäyttää, ihmisille voidaan tarjota asianmukaiset ja riittävät yhteiskunnan palvelut sekä hoitaa myös valtion taloutta kestävästi. Tämä vaatii sen, että veroja kerätään jokaiselta maksukyvyn mukaan ja verorahat käytetään palveluiden tuottamiseen tehokkaasti. Ei siten kuin nykyinen hallitus haluaa, eli taataan yksityisten sijoittajien maksimaaliset voitot ja hyväksytään laajamittainen aggressiivinen veronkierto sekä veroparatiisit.

Uskon vahvasti siihen, että suomalaisilla äänestäjillä ja SDP:llä on huhtikuussa sama suunta.

Kokoomus vastaan muut

Viime päivien uutiset vanhusten hoivapalveluiden järkyttävästä tilasta Suomessa on saanut viimeisetkin nukkujat heräämään ruususen unestaan. Tai ei ihan kaikkia. Kokoomus on nyt jäänyt yksin puolueena suojelemaan vanhuksilla rahastusta. Heidän kätensä ovat syvällä sijoittajien salkuissa, kun vaalirahaa jaetaan kevään eduskuntavaaleihin.

Kaikki muut eduskuntapuolueet ilmoittivat, että lakiin on säädettävä hoitajamitoitus. Tätä tosiasiaa ei poista se, että neljä tuntia myöhemmin kun peruspalveluministeri Saarikko (kesk.) oli ilmoittanut twitterissä kannattavansa hoitajamitoitusta, hän ilmoitti eduskunnan kyselytunnilla vielä olevansa asiaa vastaan. Kepu pettää aina. Tai ainakin osaa muuttaa mieltään itselleen sopivalla tavalla.

Joka tapauksessa ensi viikolla asiaa punnitaan SDP:n johdolla esitettävällä välikysymyksellä, jossa mukana ovat kaikki oppositiopuolueet. Sote-uudistus on kokonaisuudessaan vaikeuksissa, sillä eduskunnan entisen puhemiehen, Maria Lohelan loikkaus Sinisistä Harkimon Liike Nyt -ryhmään kiristi voimasuhteet hallituksen pienimpään mahdolliseen enemmistöön eli 100 vastaan 99 edustajaa.

Keskusta ja Siniset ovat nyt vakavan paikan edessä. Tukeako edelleen hallitusta, joka on tekemässä sote-uudistusta, jolla markkinat avataan entistä enemmän yksityisille ryöstöfirmoille vai puhaltaako pelin poikki tässä vaiheessa ja säilyttää edes pieni uskottavuus kevään vaaleissa? Eittämättä vanhusten hoidon tila nousee sote-uudistuksen kanssa todella kuumaksi perunaksi vaaliteltoilla. Jos Keskusta ja Siniset päätyvät tukemaan edelleen tätä katastrofihallitustaan, on sitä erittäin vaikea, jopa mahdoton selittää äänestäjille.

Kokoomus sen sijaan on uskollinen rahan mahdille. Valtiovarainministeri ja Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo totesi tylysti, ettei hoitajamitoitusta tarvita ja voiton tavoittelua ei pidä rajoittaa. Olisi ainoastaan lisättävä sanktioita, jos hoito on huonoa. Huono hoito on kovin subjektiivinen näkemys ja on varsin hankalaa kirjata lakiin, mikä on huonoa hoitoa. Ilmeisesti jonkun tarvitsee kuolla, että hoito tuomitaan huonoksi? Kokoomuksen mielestä valvontaa pitää lisätä ja hankitaosaamista parantaa. Olen aina todennut, että jos julkinen sektori osaa hankkia ja valvoa tilattavaa palvelua, osaa se myös tuottaa sen kustannustehokkaasti. Nyt pitäisi luoda apparaatti, jossa julkisia varoja laitettaisiin paitsi sijoittajien salkkujen lihottamiseen, myös julkisen hankinnan ja valvonnan resursseihin. Tämä tie taitaa olla taloudenvartijapuolue Kokoomukselle päinvastainen kuin mitä se haluaa julistaa.

Hyötyjät ja hyväksikäytetyt

Taloustieteen professori Matti Viren kysyy, mihin helvettiin olemme menossa? Kysymys on suomalaisen yhteiskunnan nettomaksajista, joita hänen mukaansa on vain kahteen ylimpään tulodesiiliin kuuluvat henkilöt. Siis vain yli 58 000€/ vuodessa tienaavat henkilöt pystyvät tuottamaan enemmän kuin tienaavat.

Tämä tilasto todistaa oikeastaan vain sen, että Suomi on alle 58 000€/ vuodessa tienaaville aivan liian kallis asua ja että työllään ei elä ilman tulonsiirtoja. Toimeentulon takaava työ on yhä harvemman herkkua ja epävarmat, pätkittäiset halpatyöt ovat yhä useamman kohtalo työttömyyden sekä ilmaistyön lisäksi. Voidaan siis aiheellisesti kysyä, pitäisikö tuottavaa palkkatyötä jotenkin jakaa vai onko meidän tehtävä pysyvä asennemuutos siihen suuntaan, että työ ei olekaan enää kytketty ihmisarvoisen elämän takaavaan toimeentuloon? Että verovaroin maksetut tulonsiirrot ovatkin osa tulevaisuuden yhteiskuntaa ja tämä rahoitetaan verottamalla yhä enemmän tuottavutta työn sijaan?

Joka tapauksessa meillä on ratkaistavana rajusti lisääntyvät pienituloisuuden ja köyhyyden tuomat ongelmat. Tilastokeskuksen mukaan pienituloisessa kotitaloudessa elävien suomalaisten määrä kasvoi vuodesta 2016 vuoteen 2017 yli 30 000 ihmisellä. Samaan aikaan leipäjonot kasvoivat pelkästään Helsingin Myllypurossa yli 100 000 ihmisellä.

Yli 4000 ihmistä löysi jostain sen verran voimavaroja, että vastasivat Helsingin Sanomien kyselyyn ja kertoivat siitä, miten köyhyys on ajanut heidät kuilun partaalle. Köyhyys tuo mukanaan mielenterveys- ja päihdeongelmat, sairaudet sekä syrjäytymisen tai toisaalta nämä tekijät aiheuttavat köyhyyden. Moni näistä ihmisistä ei enää jaksaisi elää, ellei heillä olisi joku läheinen huollettavanaan tai vaihtoehtoisesti pitäisi heistä jollain tavalla huolta. Usein nuo läheiset ovat itsekin samassa tilanteessa. Tulee miettineeksi samalla, kuinka moni ei enää jaksa vastailla tällaisiin kyselyihin ja kertoa ehkäpä vielä vakavammasta tilanteestaan?

Näiden järkyttävien kertomusten myötä meidän tulisi vihdoin havahtua siihen tosiasiaan, että 7 rikkainta suomalaista omistaa saman verran omaisuutta kuin 40 % kaikista pienituloisimmista suomalaisista. Onko siis ihme että liian moni elää tulonsiirtojen varassa. Tulonsiirtojen, joilla kaikki eivät edes tule toimeen. Tästä voidaan päätellä, että professori Virenin ajatus siitä että toiset hyötyvät toisten tekemästä tuottavuudesta voidaan yhtä hyvin kääntää niin päin, että nämä tuottavuuden tekevät henkilöt ovat hyötyneet mittavasti köyhien kurjuudesta ja riittämättömästä toimeentulosta. Jokaiselle pitäisi kuitenkin hyvinvointivaltiossa pystyä takaamaan ihmisarvoinen elämä oikeudenmukaisen verotuksen kautta.

Samalla voidaan yhtyä Virenin kysymykseen hieman mukaillen; mihin helvettiin suomalaiset köyhät ovat menossa?

2018

Vuosi on jälleen lopuillaan, joten on syytä laittaa se pakettiin.

Olemme viettäneet itsenäisyyden 100 vuotis juhlallisuuksien jälkeen kansalaissodan muistovuotta. Osa halusi unohtaa koko asian, osa taas piti tärkeänä että emme unohda historiamme synkimpiäkään hetkiä.

Suuri eriarvoisuus yhteiskunnassa ajoi sata vuotta sitten suomalaiset taistelemaan toisiaan vastaan asein. Kuten sodissa on tapana, suurin häviäjä on osaton ja köyhä ihminen. Joka tapauksessa tuosta sodasta alkoi kehittymään yhteiskunta, jonka menetystarinaa ei pystynyt kaatamaan edes sota suurvaltaa vastaan parikymmentä vuotta myöhemmin.

Vuonna 2018 ei kuitenkaan ollut enää näkyvissä merkkejä siitä yhtenäisyydestä, joka syntyi talvisodan juoksuhaudoissa. Tammikuun kihlaus on ollut Suomen ja suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ”perustuslaki”, jolla 1918 jälkeen alkanut menestystarina sai vahvan uskon ja luottamuksen koko kansan välille.

Olemme surullisena katselleet tänä vuonna nykyisen hallituksen viimeisimpiä eriarvoisuutta kasvattavia toimia. Hallitus on vahvistanut koko ajan viestiään siitä, kuinka se on erilaisin leikkauksin ja vähempiosaisten kyykyttämisellä saanut Suomen kukoistamaan. Työllisyystavoite on saavutettu ja talous voi paremmin kuin vuosiin. Kuitenkin leipäjonot ovat kasvaneet ennätyksellisen rajusti ja osa ihmisistä voi koko ajan huonommin. Lasten ja nuorten mielenterveysongelmien sekä huumeiden käyttö on kasvanut isoissa kaupungeissa myös rajusti.

Ehkäpä hallitus haluaa kertoa vain parempiosaisista ja suunnata viestinsä vain kannattajilleen. Heidän taloutensa voi varmasti paremmin, koska heille ollaan jaettu koko hallituskauden verohelpotuksia. Siihen on ollut varaa, kun työttömiltä, opiskelijoilta, eläkeläisiltä ja pienipalkkaisilta työntekijöiltä on edelleen leikattu. Sama leikkauslista jatkuu hallituksen viimeiseksi jääneessä talousarviossa, jonka se siunasi vuodelle 2019 hallituspuolueiden enemmistöllä eduskunnassa. Indeksijäädytysten johdosta suomalaisten perusturvaa leikataan 68 miljoonaa euroa sen 800 miljoonan euron jatkeeksi, jonka hallitus on tällä kaudella jo vähäosaisilta leikannut.

Ensi huhtikuussa käydään eduskuntavaalit, joissa valitaan Suomen päättäjät seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Toivon todella, että vähäosaiset eivät ole antaneet periksi vaan lähtevät vaaliuurnille tekemään muutosta nykyisen politiikan suuntaan. Vaarana on myös, että kokonaisuuteen vähemmän vaikuttavat asiat nousevat vaaliteemoiksi. Perussuomalaiset hakevat varmasti nostetta politiikalleen maahanmuuton ongelmista. Emme voi tietenkään sulkea silmiämme näiltä lieveilmiöiltä, mutta maahanmuuttajien syyllistäminen ei tuo yhdenkään köyhän tai pienituloisen kukkaroon ensimmäistäkään senttiä lisää. Päinvastoin, kääntämällä huomio toisarvoisiin seikkoihin, heidän kyykyttämisensä saa jatkua. Silti maahanmuuton ongelmat eivät ratkea.

Toivon kaikille blogini lukijoille parempaa uutta vuotta 2019. Olkoon se muutoksen vuosi. Muutoksen vuosi parempaan.

Työttömyysturvaa uudistetaan valheellisin tiedoin osa II

Edellisestä blogistani nousi hyvää keskustelua siitä, miten työttömyysturvan rahoitus oikeastaan toteutetaan Suomessa. Kiitän kaikkia keskustelijoita hyvistä huomioista.

On totta, että vain 5,5% ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta rahoitetaan työttömyyskassojen jäsenmaksuista. Loppu rahoitus tulee työntekijöiden ja työnantajien maksamista työttömyysvakuutusmaksuista sekä valtion verovaroista. Veroja maksavat tuloistaan kaikki täysi-ikäiset Suomen kansalaiset, joten sitä kautta työttömyysturvaa rahoitetaan muidenkin kuin palkansaajien ja työnantajien osalta. Kassojen jäsenet rahoittavat kuitenkin kaikkia kolmea kanavaa maksamalla kassan jäsenmaksua, työttömyysvakuutusmaksua ja veroja.

Kuten aiemmassa blogissani totesin, Työttömyysvakuutusrahasto (TVR) tilittää Kelalle 250 miljoonaa euroa ensi vuonna kassoihin kuulumattomien työntekijöiden työttömyysturvaa. Tätäkään ei kukaan keskustelijoista kiistänyt.

Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 47/2018, ”Kohti vakuuttavampaa ansioturvaa, arvio ansiosidonnaisen työttömyysturvan kehittämismahdollisuuksista” laatijana on toiminut Mauri Kotamäki. Tähän raporttiin vedoten SY:n toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ja Sinisten puheenjohtaja Sampo Terho vaativat suureen ääneen ansiosidonnaisen työttömyysturvan laajentamista koskemaan myös palkansaajia, jotka eivät kuulu työttömyyskassoihin ja maksatuksen siirtämistä Kelaan.

Vaan mitä raportti pitääkään sisällään? Sivulla 23-24 todetaan seuraavaa:

”On huomionarvoista, että TVR tilittää osan palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun tuotosta Kelalle peruspäivärahan rahoitukseen. Yksilön kannalta edellä mainitut siirrot ovat kuitenkin merkityksettömiä. Sekä vakuuttamaton henkilö että hänen työnantajansa maksavat työttömyysvakuutusmaksun, jota ei palauteta henkilölle itselleen tai hänen työnantajalleen. Myöskään rahoitusosuuden kohdentaminen peruspäivärahaan ei ole olennaista; valtio voi käyttää kyseisen rahamäärän verran enemmän johonkin muuhun kohteeseen (vaihtoehtoiskustannus), jolloin rahoitusosuuden siirto hyödyttää kaikkia kansalaisia samalla tavalla.”

Toisin sanoen, TVR tilittää Kelalle osuuden joka pitäisi korvamerkitä työttömyysturvan tasaamiseksi työttömyyskassoihin kuulumattomille työntekijöille, mutta se alistetaankin valtion (poliittisen päätöksenteon) kohdennettavaksi muihin tukimuotoihin. Näin saadaan ero ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja Kelan maksaman peruspäivärahan välillä näyttämään todella rumalta.

Artikkelikuvassa on oikeastaan kuvattu oleelliset erot, jossa ratkaisevaa on viimeisessä sarakkeessa olevat tulot asumistuen ja toimeentulotuen maksatuksen jälkeen. Oletuksena on yksin asuva palkansaaja, jonka vuositulo on 24 000 euroa; kassan jäsenmaksu on 120 € vuodessa; henkilö asuu Helsingissä vuokralla (750 €/kk). Työnantajan ennakoitu keskimääräinen vakuutusmaksu on 1,91 % (Lähde: TVR).

Ero on huikeat 2€/kk kassaan kuuluvan työttömän hyväksi, mutta kassaan kuuluva palkansaaja sen sijaan häviää 7€/kk!

Oikeudenmukaista?