Työttömyysturvaa uudistetaan valheellisin tiedoin osa II

Edellisestä blogistani nousi hyvää keskustelua siitä, miten työttömyysturvan rahoitus oikeastaan toteutetaan Suomessa. Kiitän kaikkia keskustelijoita hyvistä huomioista.

On totta, että vain 5,5% ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta rahoitetaan työttömyyskassojen jäsenmaksuista. Loppu rahoitus tulee työntekijöiden ja työnantajien maksamista työttömyysvakuutusmaksuista sekä valtion verovaroista. Veroja maksavat tuloistaan kaikki täysi-ikäiset Suomen kansalaiset, joten sitä kautta työttömyysturvaa rahoitetaan muidenkin kuin palkansaajien ja työnantajien osalta. Kassojen jäsenet rahoittavat kuitenkin kaikkia kolmea kanavaa maksamalla kassan jäsenmaksua, työttömyysvakuutusmaksua ja veroja.

Kuten aiemmassa blogissani totesin, Työttömyysvakuutusrahasto (TVR) tilittää Kelalle 250 miljoonaa euroa ensi vuonna kassoihin kuulumattomien työntekijöiden työttömyysturvaa. Tätäkään ei kukaan keskustelijoista kiistänyt.

Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 47/2018, ”Kohti vakuuttavampaa ansioturvaa, arvio ansiosidonnaisen työttömyysturvan kehittämismahdollisuuksista” laatijana on toiminut Mauri Kotamäki. Tähän raporttiin vedoten SY:n toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ja Sinisten puheenjohtaja Sampo Terho vaativat suureen ääneen ansiosidonnaisen työttömyysturvan laajentamista koskemaan myös palkansaajia, jotka eivät kuulu työttömyyskassoihin ja maksatuksen siirtämistä Kelaan.

Vaan mitä raportti pitääkään sisällään? Sivulla 23-24 todetaan seuraavaa:

”On huomionarvoista, että TVR tilittää osan palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun tuotosta Kelalle peruspäivärahan rahoitukseen. Yksilön kannalta edellä mainitut siirrot ovat kuitenkin merkityksettömiä. Sekä vakuuttamaton henkilö että hänen työnantajansa maksavat työttömyysvakuutusmaksun, jota ei palauteta henkilölle itselleen tai hänen työnantajalleen. Myöskään rahoitusosuuden kohdentaminen peruspäivärahaan ei ole olennaista; valtio voi käyttää kyseisen rahamäärän verran enemmän johonkin muuhun kohteeseen (vaihtoehtoiskustannus), jolloin rahoitusosuuden siirto hyödyttää kaikkia kansalaisia samalla tavalla.”

Toisin sanoen, TVR tilittää Kelalle osuuden joka pitäisi korvamerkitä työttömyysturvan tasaamiseksi työttömyyskassoihin kuulumattomille työntekijöille, mutta se alistetaankin valtion (poliittisen päätöksenteon) kohdennettavaksi muihin tukimuotoihin. Näin saadaan ero ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja Kelan maksaman peruspäivärahan välillä näyttämään todella rumalta.

Artikkelikuvassa on oikeastaan kuvattu oleelliset erot, jossa ratkaisevaa on viimeisessä sarakkeessa olevat tulot asumistuen ja toimeentulotuen maksatuksen jälkeen. Oletuksena on yksin asuva palkansaaja, jonka vuositulo on 24 000 euroa; kassan jäsenmaksu on 120 € vuodessa; henkilö asuu Helsingissä vuokralla (750 €/kk). Työnantajan ennakoitu keskimääräinen vakuutusmaksu on 1,91 % (Lähde: TVR).

Ero on huikeat 2€/kk kassaan kuuluvan työttömän hyväksi, mutta kassaan kuuluva palkansaaja sen sijaan häviää 7€/kk!

Oikeudenmukaista?

Työttömyysturvaa uudistetaan valheellisin tiedoin

Maan hallitus jatkaa tuttua linjaansa, jossa pyrkimys on ajaa alas ammattiyhdistysliike. Se ainoa linnake, jolla on vielä köyhien ja pienituloisten edunvalvontavoimaa. Eläkeläisten, opiskelijoiden tai työttömien lakkoilusta ei nousisi kovin kummoista meteliä. Niinpä näiden entisten ja tulevien palkansaajien edunvalvonta on nykyisten, järjestäytyneiden palkansaajien harteilla.

Kiky-kiristyksen, aktiivileikkurin ja irtisanomislain jälkeen seuraavaksi on otettu liipasimelle ansiosidonnainen työttömyysturva. On tarkoituksenhakuisesti annettu ymmärtää , että verovaroista maksetaan työttömyyskassojen jäsenille ansiosidonnaista työttömyysturvaa kassaan kuulumattomien jäädessä väliinputoajiksi. Näin on väittänyt mm. Sinisten puheenjohtaja Sampo Terho.

Ratkaisuksi tarjotaan kolmea vaihtoehtoa, joista kolmanteen on hanakasti tarttunut Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Hän toteaa sen olevan väärin ja epäreilua, että kaikki rahoittavat järjestelmää, mutta iso osa työntekijöistä jää ilman ansiosidonnaista turvaa. Pentikäinen jatkaa siis suoraan Terhon ajatusta ja haluaa että työttömyysturvan maksatus siirrettäisiin kokonaan Kelalle työttömyyskassoilta. Tällä toimenpiteellä haluttaisiin edelleen eriyttää ammattiyhdistysliike ja työttömyysturva toisistaan, mikä luonnollisesti vähentäisi työntekijöiden halukkuutta liittyä ammattiliittojen jäseniksi.

Työttömyysvakuutusrahasto (TVR) ja Koulutusrahasto yhdistyvät vuodenvaihteessa uudeksi rahastoksi, jonka nimi on Työllisyysrahasto. Työttömyyskassoille maksetaan Työllisyysrahaston talousarvion mukaan ensi vuonna yhteensä noin 1,7 miljardia euroa päivärahamenoihin. Tästä noin 1 miljardia euroa tulee työttömyysvakuutusmaksujen tuotosta. Työttömyysvakuutusmaksujen tuotosta tilitetään vuosittain Kelalle se osuus, joka vastaa kassoihin kuulumattomien palkansaajien osuutta.  Ensi vuonna tilitetään Kelalle yhteensä noin 250 miljoonaa euroa käytettäväksi perusturvan rahoitukseen. Vuonna 2017 TVR tilitti työttömyysvakuutusmaksujen osuutta Kelalle 208 miljoonaa euroa.

Toisin sanoen TVR:n, tulevan työllisyysrahaston kautta tasataan työttömyysvakuutusmaksuja niille työttömille, jotka eivät ole työttömyyskassojen jäseniä. Ansiosidonnainen työttömyysturva ja tasausjärjestelmä halutaan tarkoituksenhakuisesti sotkea keskenään. Tämä sopii mainiosti sekä nykyiselle maan hallitukselle, että heidän etupiirilleen Suomen Yrittäjille.

Onneksi työttömyysturvan uudistamista ei ehditä enää tehdä tällä hallituskaudella. Toivottavaa tietenkin olisi, ettei sama joukko pääse sitä sotkemaan ensi kevään vaalien jälkeen.

Kriisikunnan kriteerit uusiksi

Jyväskylän kaupunginvaltuusto kokoontui 26.11.2018 päättämään vuoden 2019 talousarviostaan. Tämä joka kunnassa tehtävä vuoden merkittävin päätös ohjaa kuntien taloutta ja toimintaa sitoen päätöksenteon päätetyn talousarvion raameihin.

Kuntien taloutta ja talousarviota ohjaa vahvasti valtiovallan asettamat rajat. Mikäli tietyt rajat alittuvat tai ylittyvät, kunta täyttää kriisikunnan määritteen. Tuolloin kunta voi joutua valtiovarainministeriön holhoukseen, jolloin kunta menettää suuren osan omasta päätösvallastaan.

Kriisikunnan kriteereitä on mm. vuosikatteen negatiivisuus, lainakannan suuruus, omavaraisuusaste tai veroprosentin suuruus. Kaikki kriteerit liittyvät talouteen ja niillä rajoitetaan jo lähtökohtaisesti kunnan oikeutta käyttää rahaa palvelutarpeensa kattamiseksi. Kuntalain 1. luvun 1 § on jo itsessään melko ristiriitainen; ”Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla.”

Kriisikunnan kriteerit ovat siis vahvasti taloudelliset, mutta sosiaaliset ja ympäristölliset kriteerit loistavat poissaolollaan. Tämä on johtanut väistämättä siihen, että hyvinvointi jää päättäjien kauniiksi puheiksi ja loppuu viimeistään siinä vaiheessa kun ryhdytään keskustelemaan siitä mitä nämä kauniit puheet maksavat.

YLE uutisoi siitä, kuinka lasten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet rajusti, mutta lisäresursseja ei tähän ongelmaan ole lisätty riittävästi. Nämä ongelmat ovat oikeastaan vain jäävuoren huippu siitä, mitä tekijöitä taustalta löytyy. Näitä ovat mm. päiväkotien, koulujen ja perheiden resurssien leikkaantuminen, koska talous on ohjannut liikaa kuntien toimintaa hyvinvoinnin kustannuksella.

Onkin syytä kysyä, milloin kriisikunnan kriteereihin ryhdytään lisäämään myös sosiaalisesti ja ympäristöllisesti määrittäviä tekijöitä? Olisiko kunta tulevaisuudessa kriisissä, mikäli kunnassa on tietyn prosentin ylittäviä mielenterveyspotilaita? Tai heitteille jätettyjä vanhuksia? Tai vaikkapa opintonsa keskeyttäviä opiskelijoita? Kaikki nämä tekijät vaikuttavat kuitenkin jossain vaiheessa kuntien talouteen, vaikkakaan sitä ei tässä hetkessä näin mielletä.

Ehkäpä tätä kautta kuntien päättäjät joutuisivat tosissaan miettimään, mikä on järkevää, kuinka paljon palvelut vaativat resursseja, mihin euroja kannattaa sijoittaa tai kuinka paljon talous yleisesti ohjaa hyvinvointia.

Lasten oppimis- ja harrastusmahdollisuudet tasa-arvoisiksi

Noin 15% suomalaisista lapsista elää köyhyys- ja syrjäytymisriskissä. Näin kertoo Pelastakaa Lapset ry:n karu raportti, joka perustuu avustushakemusten merkittävään kasvuun.

Lasten perhetaustat ovat merkittävä tekijä sen suhteen millainen riski syrjäytymiseen ja köyhyyteen lapsella on. Perheen talousvaikeuksien lisäksi mm. yksinhuoltajuus, huoltajan sairastuminen ja työttömyys ovat merkittäviä tekijöitä lasten tulevaisuuden heikoille näkymille. Edellä mainitut tekijät vaikuttavat myös vahvasti lasten koulumenestykseen ja sitä kautta heidän mahdollisuuksiinsa jatkokouluttautumiseen ja työllistymiseen.

Lahjakaskin lapsi saattaa menettää halunsa koulunkäyntiin, mikäli köyhyys aiheuttaa kiusaamista ja syrjimistä kouluyhteisössä. Lapselta jää kehittymisen kannalta erittäin tärkeät onnistumisen kokemukset kokematta ja terveet sosiaaliset kontaktit jäävät vaarallisen ohueksi.

Opettajilla, koulunkäyntiavustajilla ja muilla kouluyhteisön jäsenillä on erittäin suuri merkitys lasten järkevän ja tasa-arvoisen kasvamisen kannalta. Tietenkin heidän ensisijainen tehtävänsä on varmistaa lapsen oppiminen ja turvallinen kouluympäristö, mutta lapsen elämää on myös koulun ulkopuolellakin. Mikäli koti ei anna lapselle tasapainoista kasvamista, lasten harrastusten vaikutus korostuu todella merkittävästi.

Koulun pitäisikin pystyä löytämään syrjäytymisvaarassa olevan lapsen vahvuusalueet tarkasti ja ohjata lasta harrastusten pariin, missä he voisivat kokea onnistumisen tunteita ja sitä kautta vahvistaa itsetuntoa. Kaikki tämä on tietenkin turhaa, mikäli lapsella ei ole taloudellisia resursseja harrastaa. Sen vuoksi julkisen sektorin on ryhdyttävä tasaamaan lasten koulu- ja harrastusmahdollisuuksia. Tämä vaatii rahaa ja muita resursseja, mutta mikäli näitä satsauksia ei pystytä tekemään, hintalappu muodostuu tulevaisuudessa moninverroin mittavammaksi.

Sen sijaan onnistumisia kokevista lapsista kasvaa tasapainoisia ja hyvään koulumenestykseen yltäviä ihmisiä, joilla on hyvät sosiaaliset taidot, joita eittämättä tarvitaan tulevaisuuden työmarkkinoilla. Silloin ei tarvitse myöskään miettiä, miten ”huonoista” työntekijöistä päästään eroon yrityksissä.

Suomi on leikannut liikaa tulevaisuudestaan ja juuri sen vuoksi ollaan miettimässä sitä, miten kalliit ja korjaavat sote-palvelut järjestetään tulevaisuudessa niin että kustannukset pysyisivät jollain tavalla järkevällä tasolla. Leikkaaminen on lopetettava, meidän on satsattava lasten ja nuorten hyvinvointiin.

Työmarkkinasota

Näin voisi tulkita EK:n puheenjohtaja Jyri Häkämiehen suunnitelmat ja vastakkainasettelua hakevan retoriikan. Enkä hetkeäkään epäile, että suunnitelmat jäisivät retoriikan tasolle, mikäli ensi kevään eduskuntavaalien tulos olisi porvaripuolueille suotuisa.

Häkämies uhoaa laittavansa ammattiyhdistysliikkeen polvilleen. Tämä on tietenkin ollut aina tietyn piirin tavoite, mutta yleensä valtakunnallisten vaalien alla tämä on osattu peittää taitavasti. Toisaalta on hyväkin asia, että jakolinjat työmarkkinoilla käyvät selvästi esille, eikä niitä peitelllä. Vastakkainasettelun aika kun ei koskaan ole ollut ohi, eikä se tule sitä koskaan olemaankaan, vaikka sitä pyrittäisiin kuinka väittämään.

Ei ole myöskään suuri salaisuus, mitä osapuolta eri puolueet edustavat työmarkkinakentällä. Perinteisille ja suurille puolueille, kuten SDP, Kokoomus ja Keskusta, työmarkkinakysymykset ovat olleet kautta aikain iso vaaliteema. Sen sijaan uudet ja pienemmät puolueet, kuten Vihreät ja Perussuomalaiset eivät ole oikein koskaan löytäneet omaa yhtenäistä linjaa työmarkkinakysymyksissä. Siksi on helppo aavistaa tulevien eduskuntavaalien menestyjät, mikäli työmarkkinatilanne pysyy yhtä kireänä, tai jopa kiristyy ensi kevättä kohti.

Itse työmarkkinoista ja ay-liikkeen roolista sekä tarpeellisuudesta nykypäivänä voidaan olla sangen monta mieltä. Politiikassa, myös ay-politiikassa selkävoitot ovat mahdottomia ja siksi niitä ei järkevien ihmisten kannattaisi edes hakea.  Jyri Häkämiehen johtama EK nyt vain näyttää lähteneen haukkaamaan isoa kakkua ja se voi koitua EK:lle ja sitä lähellä oleville puolueille isoksi tappioksi. Itse en tietenkään ole siitä pahoillani.

Vaateet ammattiyhdistysliikkeen alasajosta kuulostavat sangen etäisiltä, ainakin jos sitä katsotaan historian perspektiivistä. Saadaan mennä sata vuotta taaksepäin, kun näin avoimesti ollaan pyritty työväki nujertamaan. Toki työmarkkinat muuttuvat ja ammattiyhdistysliikkeen on mukauduttava siihen, mutta tarpeellisuuttaan ay-liike ei koskaan menetä. Ihmisten toimeentulon ja inhimillisen elämän takaajana ay-liike on se viimeinen turva myös ammattiin opiskeleville opiskelijoille, eläkeläisille ja työttömille. Näillä ryhmillä ei ole omaa edunvalvontavoimaa ja mikäli ay-liike ei ole heidän turvanaan, he ovat ensimmäisiä, joilta leikataan aina.

Toivoisin rauhaa ja sopimista kannattavana ay-aktiivina, että puheet selkävoittojen hakemisesta jätettäisiin pois ja keskityttäisiin siihen, miten yhteistuumin voisimme kehittää eri etujärjestöjen toimintaa siten, että ne vastaisivat tulevaisuuden työmarkkinoiden tarpeita mahdollisimman hyvin. Vain sopimalla ja yhteistyöllä se tulee onnistumaan, ei sanelemalla ja repimällä.

Jäykät työmarkkinat – onni vai turmio?

Samaan aikaan kun menossa on raju ideologinen väittely siitä, onko työmarkkinoita jäykistävät tekijät, kuten pienten yritysten työntekijöiden nykyisin liian vahvaksi väitettyä irtisanomissuojaa heikennettävä, olisi syytä katsoa hiukan erilaisia tilastoja joihin nämä päätökset vaikuttavat.

Suomi on toistuvasti todettu maailman onnellisimmaksi ja hyvinvoinnin kärkimaaksi. Merkittävimmät syyt löytyvät mittauksissa sellaisista mittareista kuin elinajanodote, sosiaalinen tuki ja vähäinen korruptoituneisuus. Kärjessä näissä mittauksissa on myös kaikki pohjoismaat Suomen lisäksi. Yksi mittauskriteeri kansainvälisissä hyvinvointitutkimuksissa on työmarkkinoiden toimivuus ja jäykkyydet. Näissä mittauksissa Suomi ja pohjoismaat ovat mittausten häntäpäässä. 137 maan vertailussa Suomi oli viimeinen, Ruotsi sijalla 129, Norja 127, Islanti 124 ja Tanska 101.

Tästä voi hyvin nopeasti päätellä, että mikä merkitys työmarkkinoiden jäykkyydellä on kunkin maan hyvinvointiin tai onnellisuuteen. Vastaavasti lähialueelta voidaan ottaa esimerkiksi Viro, joka on onnellisuustilastoissa sijalla 63, mutta työn joustavuudessa Euroopan kärkimaa. Edelle tilastossa koko maailmassa menee ainoastaan Hong Kong.

Toinen tilasto, mikä kertoo omaa hyvinvoinnin kieltään, on Eurostatin vertailu eri Euroopan maiden välillä köyhyysriskeistä, kun mukaan luetaan sosiaaliturva. Suomessa vaara joutua köyhyysrajan alapuolelle on työssä käyvistä ainoastaan 3,5%:lla, mikä on selkeästi alhaisempi kuin keskiarvo eli 9,5%. Työttömien köyhyysriski on 8% keskiarvoa alhaisempi.

Voisimmeko siis maailman onnellisimpana kansana nauttia hyvinvoinnistamme ilman että sotkeudumme lillukanvarsiin? Varsinkin sellaisilla lakihankkeilla, joilla ei ole järkeviä perusteita. Kuten nyt valmisteilla olevalla irtisanomislailla, jonka vaikutukset voivat olla jopa negatiiviset.

Ketkä maksavat hallituksen hullutukset?

Eduskuntakauden ollessa loppusuoralla hallituksen uhkapeliksi äityneet uudistukset ovat tulossa todella kalliiksi. Vaan kuka maksaa viulut tästä kaikesta?

EK:n johtaja Jyri Häkämies tuntee työmarkkinakentän ja neuvottelukumppanina toimivan ammattiyhdistysliikkeen toiminnan pääministeri Sipilää huomattavasti paremmin. Siksi hän on jo valmiiksi huolissaan hallituksen periksiantamattomuudesta johtuvasta laskusta. Sipilän lähipiiri, Suomen Yrittäjät eivät pieninä työnantajina tule kärsimään tämän seikkailun laskuista samalla tavalla kuin EK:n isot työnantajat. Eikä tämä todellakaan ole mukavaa ja ilmaista niille tuhansille työntekijöille, jotka joutuvat puolustamaan työtaistelulla työväestön oikeuksia koskien työelämää. Mutta Juha Sipilän hallituksen on helppo olla uppiniskainen, koska periaate on tulosta tärkeämpi.

Samalla hallitus laskettelee hallituspuolueiden rivikansanedustajien perseellä mäkeä. Tästä aiheesta vähän joka suuntaan katkeroitunut ja kansanedustajan uraansa lopetteleva Mikko Alatalo (Kesk.) teki tilitykseksi laulun. Se kuvastaa hyvin, minkä hinnan hallituspuolueiden rivikansanedustajat ovat joutuneet ministereidensä hillotolpista maksamaan. Kun naisten oikeudet omaan kehoonsa on jo myyty ryhmäkurin nimissä ulkoministeri Timo Soinin (sin.) nk. aborttiäänestyksessä syyskuussa, niin eiköhän tuohon samaan junttaan mahdu myös yksi irtisanomislaki. Jatkoa eduskuntaan ensi keväänä hakevien hallituspuolueiden kansanedustajilla on paljon selitettävää tulevilla vaalikentillä.

Mikään ei ole pyhää pääministeri Sipilälle, joka on suggeroinut itsensä ja ministerinsä ajamaan läpi asioita, jotka tuhoavat monen poliitikon uran ja tulevat maksamaan työtaisteluiden myötä Suomen taloudelle ja suurille yrityksille valtavia summia.

Tätä hallituskautta voisi verrata teatteriin, johon äänestäjät kutsuttiin keväällä 2015 katsomaan satunäytelmää kolmesta pienestä porsaasta, pääosissa Juha Sipilä, Timo Soini ja Alexander Stubb. Luvattiin, että tässä sadussa porsaat pelastuvat ja siinä sivussa koko maailma pelastuu. Tai ainakin Suomi.

Pian teatterilippunsa ostaneet katsojat tajusivat, että tässä sadussa porsaat kyllä pelastuvat, mutta maailma ei. Eikä ainakaan Suomi. Sen sijaan näytelmä on pikkuhiljaa muuttunut Jumalan teatteriksi, jossa rahvas istuu permannolla ja ottaa vastaan esityksen ”tuotoksen”, kun samaan aikaan parempi väki myhäilee tyytyväisenä korkealla aitioissaan.

Kyllä tämän näytelmän jäljiltä jää paljon siivottavaa ensi eduskuntakaudella…

Kovaa peliä Arkadianmäellä

Terrorismissa yksi halpamaisimmista keinoista saavuttaa päämäärä, on ottaa sivullisia ihmisiä panttivangiksi ja pitää heitä ihmiskilpinä terroritekoja tehtäessä.

Pääministeri Juha Sipilä on ilmoittanut ottavansa eduskunnan kilvekseen, kun se esitti hallituksen tiedonantoa suunnitellusta irtisanomislaista. Tuohon ilmoitukseen liittyvä luottamusäänestyshän tulee olemaan ensi keskiviikkona pelkkää teatteria, kuten oli taannoin ulkoministeri Timo Soinin luottamusäänestys Soinin aborttilausunnoista virkatehtäviensä yhteydessä.

Jälleen kerran pääministeri Sipilä laskee mäkeä toisten housuilla. Toki fiksumpi osa kansaa tajuaa, miten raukkamaista toisten selän taakse piiloutumista tämä näytelmä on. Sipilä uskottelee itselleen ja kansalle, että ennalta laskettu tulos eduskunnan luottamusäänestyksessä on antautumista parlamentarismin tuomiolle. Todellisuudessa nykyisen eduskunnan niukka enemmistö on jo viimeistään ulkoministeri Soinin tapauksessa osoittanut, kuinka räikeisiin omien arvojen polkemiseen hallituspuolueiden kansanedustajat ovat, pitääkseen paperijaloilla horjuvan hallituksen kasassa ensi kevään eduskuntavaaleihin asti.

Moni hallituspuolueiden pitkäaikaisista kansanedustajista on jättämässä paikkansa, joten heillä ei ole muuta menetettävää kuin maineensa. Tosin sen he ovat jo ennestään myyneet moneen kertaan tällä hallituskaudella. Osa on varmastikin varmistanut selustansa ja heidät palkitaan hallituksen kavereiden toimesta mukavilla eläkeviroilla.

Sen sijaan paikkaansa uusimaan lähtevät kansanedustajat tulevat olemaan ensi keväänä todella ohuella jäällä. Kysymys kuuluukin, kestääkö kantti vielä tämän äänestyksen, kun 2,2 miljoonaa ammattiyhdistysliikkeen jäsentä on ärsytetty äärimmilleen? Vaikka poliittinen muisti on todettu suhteellisen lyhyeksi, en jaksa uskoa että nämä hallituspuolueiden kansanedustajien raipat palkansaajille ihan näin lyhyellä aikaa unohtuu.

Iso todennäköisyys on, että irtisanomislain puolesta äänestävät kansanedustajat pistävät uskottavuutensa todella kovalle koetukselle, sillä he ottavat kantaa lain valmisteluun ilman perustuslakivaliokunnan käsittelyä. Näin surkeaan tekoon ei itseään kunnioittavan lainsäätäjän uskoisi rohkenevan lähteä.

Vielä kun tähän lisätään surkeasti hoidetun sote-uudistuksen umpikujaan ajo, niin näin taitamatonta ja kansan tahdon vastaista politiikkaa parlamentarismista kautta aikain saa hakea.

Kuka Suomessa käyttää oikeasti valtaa juuri nyt?

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen tuli juuri paljastaneeksi sen, kuka Suomessa käyttää parlamentaarista valtaa oikeasti tällä hetkellä. Lain mukaan sitä tulisi käyttää Suomen eduskunnan, mutta todellisuus on kuitenkin ollut, että valtaa käyttää maan hallitus eduskunnan enemmistön turvin.

Pentikäinen tuli kertoneeksi että Suomen Yrittäjät vie läpi työmarkkinauudistukset Suomessa ennemmin tai myöhemmin. Tuosta voi vetää johtopäätöksen, että valtaa käyttääkin Suomen Yrittäjät. Tämä on irvokasta, sillä juuri Suomen Yrittäjät yhdessä maan hallituksen kanssa ovat pyrkineet väittämään, että ammattiyhdistysliike on se taho joka pyrkii työtaistelutoimenpitein käyttämään ulkoparlamentaarista valtaa Suomessa.

Tämä toimintamalli on hyvin tyypillistä herroille Juha Sipilä ja Mikael Pentikäinen. Molemmat ovat paitsi yrittäjiä, myös yhteyksissä toista kautta sellaiseen yhteisöön, jonka toimintamallit eivät nykylainsäädännöllä kestä ihan kirkkaimmassa päivänvalossa tarkastelua.

Molemmat herrat kuuluvat nimittäin lestadiolaiseen uskonlahkoon. Tämä uskontokunta on pyrkinyt tuomaan työmarkkinoille omat sääntönsä ja lakinsa jo pitkään. Politiikan toimittaja Aini Linjakumpu on tuonut vanhoillislestadiolaisuuden taloudelliset verkostot -tutkimuksessaan esille, miten lestadiolaisilla yrittäjillä on omat verkostonsa ja kuinka niissä toimitaan työntekijöitä kohtaan. Toimintamallissa esimerkiksi sitoutetaan verkostoon työntekijöitä lainaamalla heille yrittäjien toimesta rahaa ehkä enemmän kuin työntekijällä olisi varaa ottaa. Kun tulee huonot ajat, pois potkitaan sellaiset työntekijät jotka eivät ole löyhässä velkahirressä ja työnantajan talutusnuorassa. Vaarana on tietenkin, että kun ei olla työnantajalle velkaa, ei olla myöskään tarpeeksi nöyriä. Siksi sellaiset työntekijät saavat kenkää.

Nyt tämä lestadiolaisten verkosto on saanut vaalien kautta hyvin huteran enemmistön kaikin mahdollisin kepulikonstein. Perussuomalaisten hajottua hallitusta pitää pystyssä takiaispuolue Siniset. On muistettava, että myös Perussuomalaisilla ja siitä erkaantuneilla Sinisillä on vaaleissa ollut vahvoina tukijoina juurikin erilaisia kristillisiä uskontokuntia, joista vähäisin ei varmastikaan ole lestadiolaiset.

Ylimmän vallan kahvassa on nyt siis tunnustautunut olevansa Suomen Yrittäjät Mikael Pentikäisen ja Juha Sipilän liittoumallaan, johon kytkeytyy vahvasti lestadiolainen uskonlahko. Uskonlahkolaisten omatunto kolkuttaa ja joku on heidän toimintamallillaan saattanut saada tuomion laittomasta irtisanomisesta. Siksi työsopimuslakiin halutaan pykälä, jolla irtisanominen on mahdollista pelkän luottamuksen menettämisen perusteella.

Jos nyt vielä suhteutetaan nämä ulkoparlamentaariset voimat, niin lestadiolaisia oli Suomessa 115 000 vuonna 2016. Samaan aikaan ammattiyhdistysliikkeen jäseniä oli 2,2 miljoonaa. Jokainen voi tästä päätellä, millä painoarvolla valtaa Suomessa käytetään.

Hauki on kala, hauki on kala…

Viime ajat ollaan käyty kissanhännänvetoa siitä, pitääkö hallituksen saada tahtonsa läpi irtisanomista koskevissa lakimuutoksissa. Yrittäjät ja yrittäjäjärjestöt ovat hokeneet ja suggeroineet itseään hurmokseen asti siitä, että irtisanomista helpottamalla  pienimmissä yrityksissä parannetaan työttömien työllistymistä. Väitehän on jo itsessään absurdi ja ristiriidassa tavoitteiden ja keinojen välillä; kuinka irtisanomalla ihmisiä helpommin voidaan lisätä työllisyyttä?

Walt Disney kertoi aikanaan, että kaikki on mahdollista kun vain uskoo siihen mitä sanoo ja tekee. Walt-setä olikin hyvä tuottamaan maailmaan paljon satuja.

Hauki on kala -hokeman tavoin on pyritty siis uskottelemaan työttömille, että portit auvoiseen työelämään aukenevat, kun vain heidät on helppoa irtisanoa. Suomi ja itse asiassa koko maailma tarvitsisi nyt vakautta ja ihmisten turvallisuudentunnetta lisääviä tekoja. Vain siten voimme lisätä yhteiskunnassamme hyvinvointia. Epävarmuutta lisääviä tekijöitä, kuten irtisanomisen helpottamista me emme tarvitse.

Aivan viime päivinä konflikti on siirtynyt ay-liikkeen ja maan hallituksen välisestä kärhämästä henkilötasolle. Yllättäen vastakkain ei olekaan Suomen Yrittäjien johtohahmo tai hallituksen ministeri joka miekkailisi jonkin merkittävän ay-johtajan kanssa asiasta. Vastakkain onkin nyt näkyvästi olleet Elikeinoelämän keskusliiton entinen työmarkkinajohtaja ja erittäin kokenut työelämän asiantuntija Lasse Laatunen, sekä demareista loikannut ja Kokoomuksesta todellisen henkisen kotinsa löytänyt kansanedustaja Juhana Vartiainen.

Vielä kymmenen vuotta sitten olisi voinut hyvin päätellä, että nämä herrat olisivat olleet oletetusti ”omiensa” puolella. Laatunen on kuitenkin kokeneena työmarkkina-asiantuntijana lähtenyt voimakkaasti arvostelemaan, ja vieläpä asiallisin perusteluin avautumaan siitä, kuinka typerästi maan hallitus ajaa irtisanomista koskevaa lakiuudistusta. Sen sijaan Vartiainen on kiukutellut kuin pieni lapsi, kun totuus on alkanut sattua.

Vielä on kuitenkin käsittelemättä koko lainvalmistelun ydin, eli se miten lakia tulisi aidosti uudistaa, jotta se poikkeaisi nykyisestä lainsäädännöstä koskien työntekijän irtisanomista? Ja miten tuo kirjaus sitten aidosti muuttaisi työllistymistä positiiviseen suuntaan, kuten tavoitteeksi on asetettu?

Olen yrittänyt sitä kysellä yrittäjiltä ja yrittäjiä lähellä olevilta tahoilta, jotka kannattavat lakimuutosta. Vastausta en ole vielä tähän päivään mennessä saanut. He jaksavat kyllä hokea sitä, että irtisanomista tulee helpottaa nykyisestään, mutta heillä ei ole konkreettista vastausta siihen miten kirjausta irtisanomisesta pitäisi helpottaa. Tuntuu vahvasti siltä, ettei kovin moni ole edes perillä nykyisestä lakitekstistä. Toivottavasti he vielä löytävät oikean lain mitä lähteä muuttamaan, kun googlettavat irtisanomislakia. Se olisi jo hyvä lähtökohta uuden lakitekstin esityksen tekemiselle. Silloin voisi myös aidosti ryhtyä pohtimaan, mitä nykyinen lainsäädäntö jo pitää sisällään.